Henna Salmela: Lukkarin ei tarvitse olla Einstein, mutta...

Kärpästen metsästäjä, ykköspesän joukkomurhaaja, sanavalmis vilkastus, jonka käsi ei väpäjä eikä pokerinaama petä. Henna Salmela haastattelussa.

Teksti: Ari Stenius

Sellainen on tämä ovela kansallispelimme kapellimestari, lukkari Henna Salmela , joka ei torku, vaan häärää lautasten herrana...

– Jaa, saattaa olla totta ja mukavaa jos on, naureskelee Henna Salmela suomalaisen urheilukirjaklassikon Huippu-urheilun maailman vähän sovelletulle versiolle pesäpallopelin sielusta – lukkarista.

Henna Salmela on nykyisin koulutuspäällikkönä AVA-Instituutissa ja asustellut pääkaupunkiseudulla useamman vuoden, mutta pesäpallokärpäsen polttomerkki ei ole irronnut.

– Mihin sitä karvoistaan pääsee, se pesis on ollut vähän meidän suvun dnassa, myöntää Henna, joka pikkutyttönä liittyi isänsä valmentamaan Simon Kirin poikien pesäpallojoukkueeseen – ja se oli menoa.

Loppukuun Itä-Länsi-ottelussa Hyvinkäällä Henna on naisten joukkueen valitsijana joukkueenjohtaja.

– Lännen tietysti, hymyilee Henna velmusti, kun kysyy että kumman valitsijana...

Henna pelasi uransa ensimmäiset aikuisten huippuvuodet Oulun Lipossa, jossa hän oli isossa roolissa Lipon ennätyksellisessä kahdeksan mitalin putkessa.

Pattijoella nousijajoukkueessa mestaruuden voittaneen Pattijoen Urheilijoitten kautta Tyrnävän Tempauksen syksyyn 2005 (setä oli valmentajana) loppunut pelaajaura tuotti Salmelalle yhteensä yhdeksän SM-mitalia, 12 Itä-Länsi -ottelua, kolme valintaa Vuoden lukkariksi ja lyöjäkuningattareksi.

Salmelan ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1994 ja seuraava vuosi – 1995 - oli Hennan vuosi: mestaruus Lipossa, Itä-Länsi-ottelu ja Vuoden pesäpalloilija ja Vuoden lukkari!

– Menestystä tuli, mutta pesis on joukkuepeli, eikä mitään olisi voinut voittaa yksin, muistuttaa Henna, jolle uran sadat muistot pysyvät aina mielessä ja ystävät ystävinä.

– Parasta oli vuosien varrella saamani ystävyyssuhteet. Ihmiset, kyllä se on se urheilun mukanaan tuoma juttu, huokaa Henna ja vahvistaa pelimatkojen olleen ison osan joukkueurheilua.

– Paluumatkoilla laulettiin usein kuin kuorosodassa, ja ihan vaan ilon ja joukkuehengen voimalla, painottaa Henna ja kertoo laulun loppuneen aina jossain vaiheessa pelaajien etsiessä nukkumapaikkaa lattialta tai kuka mistäkin.

– Lippo-vuosina varsinkin oltiin kuin yhtä perhettä, Jussin (Malmin) omia tyttöjä, sanoo Henna ja kertoo 1990-luvun lipottarien tapaavan edelleen vuosittain.

Pesäpallo on ollut aina salmeloitten peli, mutta missä pelin viehätys ja juttu?

– Sosiaalisuudessa ja monipuolisuudessa. Nyt vasta viime vuosina valmennus- ja pelinjohtotehtävissä on huomannut, kuinka vaikea peli pesäpallo on. Jo palloon osuminen on hankalaa ja samalla pitäisi reagoida lukkarin tekemisiin ja ulkokentän liikkumiseen plus tehdä omat ratkaisut, miettii Henna.

Salmela oli aktiiviaikoinaan erinomainen sisäpelaaja kotiuttajana, mutta lukkarina Henna kalpaisi parhaatkin lyöjät haamuiksi ja hurmasi kannattajansa.

– Hyvä harjoittelu oli kaiken pohja. Lukkarin hommassa pitää olla ruoto kunnossa, sanoo Henna ja vähän ”läpällä” vähättelee omia upeita lyöjätilastojaan.

– Minulla oli niin nopeat juoksijat edessä ja pöytä aina katettu, kun vaan löi. Aivan toinen olisi ollut, jos olisi minun nopeusominaisuuksilla olevaa ruvennut kotiuttamaan, naureskelee Henna, joka uransa viimeisinä kausina loisti lyöjäjokerina.

– Pesis on ollut siinä mielessä hyvä laji, että siellä on osattu kehittää peliä pelaajien ja yleisön ehdoilla. Monen lajikiinnostuneen ura on jatkunut ja yleisön mielenkiinto säilynyt, kehuu Henna.

Ja vähän vielä lukkaroinnista...

– ”Anteeksi että olen olemassa” - asenne ei ole lukkarin vahvuuksia. Ei tarvi olla mikään Einstein, mutta yläkerran pitää olla kohdiksessa. Persoonaa saa olla ja tunnetta pitää, se on aika hyvä paketti, kuvaa Henna lukkarin olemusta.

Räpylä, maila ja viuhkakin ovat nykyisin näyttörekvisiittana, mutta pesäpallokentiltä Hennan yhä löytää.

– Joo, Roihun B-tyttöjen valmennusringissä ollaan, nauraa Henna – pesikseen palanut!

Teksti: Ari Stenius

”Itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne koskaan kohtaa”, sanoi 1900-luvun alun nobelistikirjailijaRudyard Kipling, joka yleensä tiesi, mistä puhui.

”Hyvä harjoittelu oli kaiken pohja. Lukkarin hommassa pitää olla ruoto kunnossa.”