Suvi Ahonen vaelsi 3000 kilometrin Te Araroa -reitin Uudessa-Seelannissa

– Vaellusmatkani todistaa, että mikään ei estä unemien toteuttamista, jos niin päättää

3000 kilometriä kävellen 130 päivän aikana. Selviän mistä tahansa! Jatkossa haluan työskennellä entistä enemmän luonnon ja ulkoilun parissa. Näin pohtii Suvi Ahonen käveltyään Uuden-Seelannin läpi.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Suvi Ahonen

Jyväskylässä syntynyt, tätä nykyä Pyhätunturilla asuva Suvi Ahonen, 37, nautti lapsena matkailuesitteiden lukemisesta.

– Vertailin niistä hotelleja ja matkakohteita. Kun perheemme matkusti autolla jonnekin, seurasin karttakirjasta, missä menemme.

Yläasteelle siirtyessä Suville oli selvää, että hän haluaa opiskella matkailualaa.

Suvi on opiskellut matkailualan restonomiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa. Eräoppaaksi hän on kouluttautunut Saarijärvellä. Matkailualan monipuolisuus kiehtoo Suvia. Hänelle onkin kertynyt hyvin monipuolinen työsarka matkailualalta.

– Olen työskennellyt eräoppaana Lapissa, viidakko-oppaana Thaimaassa, hotelleissa Australiassa ja Skotlannissa, lentoemäntänä kahdessa eri lentoyhtiössä sekä matkanjohtajana vuoristovaelluksilla ja kulttuurimatkoilla.

Lokakuussa 2016 Suvi irtisanoutui lentoemännän työstä tehdäkseen pitkän vaellusmatkan Uuden-Seelannin halki.

– Suurin syy irtisanoutumiseeni oli varmasti tyytymättömyyteni silloiseen työnantajaani. Tiesin, että haluan tehdä pitkän vaelluksen lähitulevaisuudessa, eikä työstä ollut mahdollista saada niin pitkää vapaata. Aikaisempi työnantajani oli joustava ylimääräisten vapaiden suhteen, sain aina vapaata matkanjohtajamatkoilleni. Jotenkin minua ahdisti tieto siitä, että tämä ei olisi enää mahdollista.

Suvi alkoi säästää rahaa ja suunnitella Te Araroa -vaellusta Uuden-Seelannin halki. Hän oli haaveillut siitä pitkään. Suvi kertoo, että heti kun hän oli tehnyt päätöksen lähteä, hän alkoi nauttia työnteosta lentoemäntänä eri tavalla kuin aikaisemmin.

– Tein lisäksi keikkatöitä tarjoilijana Helsingissä, jotta ehtisin kahdeksassa kuukaudessa säästää tarpeeksi rahaa.

Vaelluksen lähtöpäiväksi Suvi oli päättänyt 2.11.2016. Vaelluksen päätepisteessä hän oli 17.2.2017. Noin 3000 kilometrin pituinen Te Araroa vaellusreitti lähtee Uudessa-Seelannissa maan pohjoisimmasta kärjestä, Cape Reingasta.

– Olin luottavainen sen suhteen, että löytäisin jotain töitä, kun tulen takaisin. Oli oikeastaan hyvin vapauttavaa irtisanoa työ ja asunto. Palatessani voisin aloittaa uuden elämän siellä, missä itse haluan. En olisi sidoksissa mihinkään tiettyyn paikkaan.

Suvi sanoo , että noin 3000 kilometrin vaellus Uudessa-Seelannissa on ollut hänen elämänsä rankin kokemus, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

– Kävelin lähes koko matkan yksin, jolloin pienetkin haasteet tuntuvat suuremmilta kuin yhdessä toisten kanssa.

Valtaosaltaan Suvi nautti yksinolosta.

– Mutta joskus oli hetkiä, kun kaipasin seuraa.

Vaelluksella päivittäinen, säännöllinen rutiini tuntui Suvin mielestä hyvältä seitsemän epäsäännöllisen lentoemäntävuoden jälkeen.

– En muista, milloin olisin nukkunut niin hyvin joka yö.

Suvi kertoo vaeltamisen olevan loistava tapa tutustua uuteen maahan ja sen luontoon.

– Kun ei ole kiire, huomaa paljon pieniä asioita, joita ei muuten näkisi.

– Vapauden tunne, kun voi matkustaa omin jaloin reppu selässä kokonaisen maan halki, on uskomaton.

Suvi uskoo, että vaelluksen aikana solmitut ystävyyssyhteet tulevat varmasti pysymään.

– Kukaan muu kuin toinen vaeltaja, ei voi ymmärtää, mitä olemme kokeneet 3000 kilometrin matkalla.

Suvi käveli päivittäin keskimäärin 25 kilometriä. Pisin päivän kävelymatka hänellä oli 44 kilometriä. Kanootilla Suvi taittoi noin 3000 kilometrin vaellusreissusta 230 kilometriä. Hän yöpyi mukanaan olevassa teltassa, autiotuvissa, hostelleissa tai ystävien luona. Suvilla kului viiden kuukauden vaellusmatkaan rahaa noin 5054 euroa, lentoliput eivät sisälly tähän.

Vaellusmatkaansa Suvi valmistautui lukemalla aikaisemmin kyseisen reitin vaeltaneiden blogeja.

– Blogeista sai paljon tietoa ja muun muassa vinkkejä varusteiden suhteen. Päivitinkin varusteeni kevyempiin ja testasin niitä ennen lähtöä.

Suvi ei varsinaisesti treenannut vaellusta varten.

– Olen aina kävellyt paljon ja koin olevani suhteellisen hyvässä kunnossa.

Vaelluksella hän piti huolen, että venytteli aina kuin vain ehti, koska kireät lihakset voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia.

Vaellus opetti Suville paljon sekä hänestä itsestään että elämästä.

– En ole aikaisemminkaan haalinut omaisuutta ja materiaa ympärilleni, mutta vaelluksen aikana vahvistui ajatus siitä, että en tarvitse paljoa ollakseni onnellinen. Vastoinkäymisten myötä oli hienoa huomata, että olen vahva ja selviän niistä.

Uuden-Seelannin luonto voi huonon sään sattuessa olla vaarallinen paikka.

– Opinkin lukemaan säätä ja tekemään päätöksiä sen mukaan.

Suvi painottaa , että kengät on vaeltajan tärkein varuste.

– Jos jalat eivät voi hyvin, kauniskin päivä voi muuttua painajaiseksi.

Lämpimänä pysyminen on ensiarvoisen tärkeää. Suvilla oli mukana untuvatakki ja lämmin makuupussi. Hän korostaa, että etenkin yöllä tulee varmistaa, ettei palele.

– Paleleva ei pysty nukkumaan. Unen puute taas johtaa muihin ongelmiin.

Suvilla oli koko vaelluksen ajan mukanaan pieni hätälähetin, jolla hän olisi voinut kutsua apua, mikäli olisi joutunut vaikeuksiin.

Suvilla oli mukana pieni kaasukeitin, jolla hän iltaisin kokkasi pastaa tai nuudeleita. Aamulla hän söi mysliä, ja lounaaksi yleensä tortillawrapejä tonnikalan ja juuston kanssa.

– Aina kun vaellusreittini kulki kaupungin halki, söin vihanneksia ja hedelmiä. Ne ovat liian painavia kantaa mukana.

Yhdeksän päivää oli pisin yhtenäinen vaellusmatka, jonka aikana Suvi joutui kantamaan mukanaan kaikki ruoat.

– Silloinkin kannoin yhden päivän ekstraruoat huonon sään varalta, eli minulla oli ruokaa kymmeneksi päiväksi. Vettä oli onneksi joka paikassa, sitä sai lisää puroista ja järvistä. Veden puhdistamista varten minulla oli mukana filtteriä.

Vaelluksen aikana Suvi söi melko yksipuolisesti.

– Pyrin kuitenkin pitämään huolta, että saan tarpeeksi proteiinia ja muita tärkeitä ravinteita. Lisäravinteista käytin magnesiumia ja sinkkiä sekä vitamiineja. Jos en ollut juonut tarpeeksi päivän aikana, join enemmän illalla.

Uudessa-Seelannissa Pohjoissaarella on paljon yksityisten maita, joihin ei voi leiriytyä, usein ainoa mahdollisuus Suvilla oli virallinen leirintäalue.

– Kaupungeissa majoituin joskus hostelleissa, varsinkin jos sää oli huono. Eteläsaarella reitin varrella on paljon autiotupia, joissa voi yöpyä niin paljon kuin haluaa, kun ostaa sitä varten puolen vuoden tai vuoden passin.

Välillä saattoi mennä yli viikko, että Suvi ei päässyt peseytymään.

– Peseydyin puroissa ja järvissä aina kun mahdollista, vaikka vesi oli todella kylmää. Käytän enimmäkseen merinovillaisia vaatteita. Ne eivät ala tuoksahdella epämiellyttävästi yhtä nopeasti kuin tekokuituiset.

Viisi kuukautta kestäneen vaellusmatkansa ajan Suvi kirjoitti joka päivä blogia, Sopivasti hukassa.

– Julkaisin jutut aina kun pääsin jonnekin, missä oli internet.

Suvi kertoo, että Uudessa-Seelannissa ei ole kovin hyvät matkapuhelinyhteydet.

– Usein puhelin alkoi toimia vasta pari kilometriä ennen kylää tai kaupunkia. Vuorien huipuilla ja muissa korkeissa paikoissa puhelin yleensä toimii. Silloin lähetin aina viestä kotiin, että olen kunnossa.

Suvin vanhemmat asuvat Jyskässä, Jyväskylässä.

Silloin tällöin 3000 kilometrin vaelluksen aikana Suvilla tuli jalkojen kanssa ongelmia.

– Saattoi mennä pitkiäkin aikoja hyvin, mutta sitten kun rakkoja alkoi tulla, niitä tuli useampia kerralla.

– Pääsin kuitenkin yllättävän helpolla, kun ajattelee, kuinka paljon kävelin sateessa, ja varsinkin Eteläsaarella kengät kastuivat lähes joka päivä jokien ylityksissä.

Eteläsaarella helmikuussa 2017 Suvi sairastui flunssaan ja keuhkoputkentulehdukseen, yskimisestä ei tahtonut tulla loppua. Koska hän oli keskellä erämaata, ja lääkäriin ei päässyt, hän söi tällaisia tilanteita varten mukanaan olleen antibioottikuurin.

– Onneksi antibiootit auttoivat.

– Noin 2500 kilometrin kohdalla jalkaani tuli jonkunlainen tulehdus. Se meni ohi useamman päivän levolla ja tulehduskipulääkkeillä. Viimeiset 17 päivää kävelin ilman lepopäivää, tämä kostautui vatsataudin muodossa vain päivää ennen maalia. Vatsatauti taisi olla kehoni tapa kertoa, että se on väsynyt ja on aika lopettaa.

3000 kilometrin aikana tuli vastaan myös yllätyksiä, joihin Suvi ei osannut etukäteen varautua.

– Eräällä vaikealla reitillä tiheässä metsässä onnistuin hukkaamaan telttani. Olin tuolloin hyvin väsynyt, se varmasti vaikutti keskittymiskykyyni. En olisi ikinä uskonut, että minulle käy niin, mutta näköjään kaikki on mahdollista. Onneksi olin lähellä tietä, kävelin sinne ja liftasin ihmisten ilmoille. Olin yksin, minulla ei ollut enää telttaa, kaikki majoitukset olivat täynnä ja jouduin nukkumaan leirintäalueen keittokatoksessa ja vettä satoi kaatamalla. Tuolloin olin aika epätoivoinen.

Mutta seuraavana päivänä Suvi oli jo tilannut uuden teltan, kirjautunut hostelliin ja löytänyt seurakseen muita vaeltajia.

Te Araroa -vaellusreitti tarjoaa kattavan läpileikkauksen Uudesta-Seelannista: Pohjois- ja Eteläsaari ovat Suvin mukaan hyvin erilaisia.

– Pohjoissaarella vaellusreitillä kävellään enemmän kylien ja kaupunkien läpi, laidunmaiden halki mutta myös paljon metsissä. Siellä näkee hyvin, kuinka paikalliset elävät. Tapasin paljon ihmisiä, uusiseelantilaiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita. Usein sain osakseni hyvin sydämellistä kohtelua täysin vierailta ihmisiltä. Se teki minuun suuren vaikutuksen.

Suvin mukaan Maori-kulttuuri näkyi enemmän Pohjoissaarella kuin etelässä.

– Monet paikkojen nimet ovat maoriksi tai kahdella eri kielellä. Nimien takana on usein joku kiehtova tarina. Valitettavasti törmäsin myös maorien huonoon kohteluun, joka on alkanut jo 1800-luvulla, kun britit saapuivat Uuteen-Seelantiin ja alkoivat vallata maorien maita.

Eteläsaarella Te Araroa -vaellusreitti kulkee enimmäkseen erämaassa.

– Eteläsaarella kohtaamisia paikallisten kanssa olikin paljon vähemmän. Eteläsaarelle kuitenkin näkyi hyvin se, miten tärkeää ulkoilu ja luonto on uusi-seelantilaisille. DOC (Department of conservation) pitää hyvää huolta retkeilyreiteistä ja autiotuvista.

”– Kengät on vaeltajan tärkein varuste.”

”– Suomeen olisi mahdollista saada paljon tuloja ja työpaikkoja, jos kaunista luontoamme osattaisiin markkinoida enemmän ulkomaalaisille. ”

”– Usein sain osakseni hyvin sydämellistä kohtelua täysin vierailta ihmisiltä. Se teki minuun suuren vaikutuksen.”

KUKA?