Suomen kanayhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Rintamäki kertoo

KauppaSuomen lukijoille kotikanalan pidon perusteista.

Millaiseen ympäristöön suosittelet kotikanalaa?

– Kotikanala on ihanteellinen sellaisessa paikassa, jossa kanoilla on vastuullinen isäntäperhe sekä tilaa liikkua kanoille luontaisella tavalla; kanathan etsivät jatkuvasti syötävää. Pihassa on hyvä olla tiheitä pusikoita, joihin kanat voivat piiloutua mahdolliselta ilmasta lähestyvältä pedolta. Kanat tykkäävät muutoinkin piileskellä pusikoissa: kuopia matoja ja hyönteisiä. Ympäristöstä on hyvä löytyä kanoille muutakin tekemistä, esimerkiksi pesupaikka hienosta hiekasta, turpeesta tai vaikkapa tuhkasta. Yötä varten kanat tarvitsevat turvallisen sisätilan, jonne ne voivat mennä nukkumaan.

Keväiseen lintuinfluenssa-aikaan kanojen ulkonapitokielto on voimassa 1.3.–31.5. välisenä aikana, tai niin kauan, kunnes maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa sen päättyneeksi. Sisälläoloajaksi kanoilla on hyvä olla paljon touhuttavaa sisällä kanalassa. Kanoille kannattaa myös rakentaa mahdollisimman tilava, katettu ulkotarha, jonne luonnonvaraiset linnut ja pedot eivät pääse. Katon on oltava sellainen, että luonnonlintujen ulosteet eivät tipu tarhan sisäpuolelle. Katetussa ulkotarhassa kanat voivat olla myös ulkonapitokiellon aikana.

Millaiset luvat kotikanalalla pitää olla?

– Kaikkien, joilla on kanoja, on rekisteröidyttävä kunnan maaseututoimeen, maaseutuelinkeinoviranomaiselle tai maaseutusihteerille. Myös pitopaikat, joissa kanoja pidetään, on rekisteröitävä. Tämä koskee kaikkia omistajia, vaikka kanoja olisi vain yksi.

Miten varmistetaan kanojen turvallisuus petoeläimiltä, kuten ketulta ja kanahaukalta?

– Kanalarakennuksen ja ulkotarhan tulee olla mahdollisimman vankat, jotta kettu ja kanahaukka eivät pääse niihin. Kevät ja kesä ovat kettujen aikaa; silloin kettuemot etsivät poikasilleen ruokaa ja poikaset vartuttuaan lähtevät tutkimaan ympäristöä. Kevät, syksy ja talvi ovat kanahaukkojen aikaa. Nuoret kanahaukat ovat kokemattomia ja yrittävät saada helppoa saalista.

Miten kanoja tulee päivittäin hoitaa?

– Kanalan siisteyden suhteen kannattaa olla hyvin huolellinen. Siisti kanala on parasta tautien ja loisien ennaltaehkäisyä. Ruokaa sekä raikasta, puhdasta vettä kanoilla tulee olla koko ajan saatavilla.

Tarvitaanko munitusrehua?

– Munitusrehua on myös hyvä olla tarjolla koko ajan.

Tarvintaanko kanoille mahdollisuus hiekkakylpyihin?

– Kyllä. Hiekkakylvyt ovat kanoille tärkeitä sekä puhdistautumisen että ulkoloisten karkottamisen kannalta.

Miten toimitaan, jos kanat alkavat nokkia toisiaan?

– Kanat nokkivat toisiaan monesta muustakin syystä kuin nokkimisjärjestyksen vuoksi, se ei ole ainoa syy nokkimiseen. Nokkimisen taustalla voi olla jokin puutostila, mikä yleensä johtuu proteiinin puutteesta. Myös tilanahtaus saattaa tulla ilmi nokkimisena.

 

Mitä kanarotuja suosittelet kotikanalaan?

– Haluaako kanan, joka tuottaa munia lähes joka päivä, vai kanan, jolla on edustava ja näyttävä ulkomuoto. Eri kanaroduilla on huomattavia munimiseroja. Munimiseen erikoistuneet kanat munivat noin 300 munaa vuodessa, kun taas jotkut kanarodut munivat vain 100–150 munaa vuodessa.

Miten paljon yhtä kanaa varten pitää kanalassa olla tilaa?

– Aikuisia kanoja ja kukkoja suositellaan kotikanalaan 4–5 kanaa neliömetrille, esimerkiksi kolme kanaa ja yksi kukko. Toisaalta kana tarvitsee tilaa mahtuakseen liikkumaan ilman häiriötä. Kana on parvieläin, siksi kanoja on oltava useampi. Näin vältytään esimerkiksi mahdollisilta nokkimisjärjestyksen ongelmilta.

Tarvitaanko kanalaan kukko järjestyksenpitäjäksi ja munimisen vauhdittajaksi?

– Kukkoa ei tarvita pitämään järjestystä, kanaparvesta löytyy aina yksi kana, joka on parven johtaja. Kanojen munintaan kukolla ei ole vaikutusta. Kukko tarvitaan yleensä vain siinä tapauksessa, jos halutaan, että kanaparvi lisääntyy.


Ruskeat hy line hybrid -kanat on jalostettu munimaan rapiat 300 munaa vuodessa. Muut rodut eivät tähän pysty. Myös monet suomalaiset maatiaiskanat ovat lähes yhtä ahkeria munimaan. Kuva: Kristiina Rintamäki.


Plymouthrock- kanarotu on näyttävä ja keskiverto munija.


Kuvassa komeilee plymouthrock-kukko. Kuva: Juha Koivunen.

”– Hiekkakylvyt ovat kanoille tärkeitä sekä puhdistautumisen että ulkoloisten karkottamisen kannalta.”