Jussin ruokapalsta

Kannuksessa asuva Juhani, Jussi, Pienimäki , jakaa tällä kertaa ruokapalstallaan KauppaSuomen lukijoiden kanssa syntymäpitäjänsä kunniaksi maailman parhaan kurikkalaasen pernavoin.

Kuutisentoista vuotta Jussi on asunut Kannuksessa puolisonsa Leila Kattilakosken kanssa. Perinteinen Jäsenkorjaus ry:n pääkouluttaja Leila järjestää perinteisen jäsenkorjauksen koulutuksia Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan opistossa. Oma vastaanotto hänellä on kotipitäjässään Kannuksessa. Kannuksessa Leila pitää täydennyskursseja kaksi kertaa vuodessa Kannuksen Korvenkävijöiden PartioJylhän tiloissa. Jussi vastaa täydennyskurssilaisten ruokailusta.

72-vuotias Jussi on syntynyt Kurikassa. Nuoren miehen tie vei Vaasaan tekniseen kouluun. Työura alkoi Posti- ja lennätinlaitoksessa, eläkkeelle hän on jäänyt Soneran palveluksesta. Koko ikänsä Jussi on ollut innokas ruoanlaittaja. Hänellä on kolme aikuista lasta. Vaimo on menehtynyt parikymmentä vuotta sitten syöpään.

Maailman paras kurikkalaanen pernavoi syntyy näin:

2 kg perunoita

300 g voita

3–4 dl maitoa

2–3 isoa sipulia

suolaa

Keitä perunat kuorineen. Käytä sellaisia perunoita, jotka kestävät keittämisen, eivätkä hajoa. Silppua sipuli hyvin pieneksi, älä kuitenkaan raasta sitä. Keitä sipulit aivan suussa sulavan pehmeiksi voissa joko liedellä tai mikrossa. Lisää maito sipuli-voiseokseen. Lämmitä se, mutta älä keitä. Kuori perunat kuumana. Kuorimisessa voi käyttää apuna ns. kalapiikkiä, sillä se ei halkaise perunaa.

Laita kuoritut perunat kattilaan ja survo ne reikäsurvimella. Lisää vähitellen maito-voi-sipuliseos. Jatka survomista, kunnes pernavoi on tasaista massaa. Älä käytä sähkövispilää muussin tekoon, sillä siitä tulee liisteriä. Mausta suolalla tarpeen mukaan.

Tämä pernavoi on niin hyvää, että lisukkeeksi käy mikä tahansa, tai voi syödä sellaisenaan.