Matkamuisto Atlantin takaa

Teksti ja kuvat: Elina Kuutila

Näyttävä, persoonallinen ja ekologinen sisustuselementti, uskomaton kierrätyslöytö, monikäyttöinen huonekalu, perintöaarre vai kulttuurihistoriallisesti merkittävä käyttöesine?

Amerikanarkku on parhaimmillaan kaikkea sitä.

Sellaisen saatuaan voi olla varma, että löytö kulkee muuton mukana seuraavaankin kotiin, eikä se kalpene moderninkaan sisustuksen keskellä.

Arkku eli kirstu on perinteinen ja kestävä säilytyslaatikko, joka säilyy parhaimmillaan usealta sukupolvelta toiselle. Arkut on useimmiten rakennettu puusta metallivahvikkein kestäviksi ja korkeudeltaan istuimeksi sopivaksi. Perinteisimpiä värisuosikkeja arkkujen koristelussa ovat olleet harmaanvihreä, vihreänsininen ja ruskea. Arkuissa on usein lukko. Niissä säilytettiin alun perin henkilökohtaista arvokasta irtaimistoa, kuten rahaa, kirjeenvaihtoa ja vaatteita.

Arkku on yksi vanhimpia säilytyskalusteita. Siitä on saanut alkunsa useampikin nykyinen huonekalu ja käyttöesine.

Oman arkkuni historia ja sen elämänkokemukset ja vaiheet ovat kunnioitusta herättävät.

Arkun historia ulottuu 1910-luvulle saakka, jolloin äitini isän isä toi arkun Suomeen Pohjois-Amerikan reissulta palattuaan.

Kuten useiden vanhojen arkkujen, myös tämän arkun ensimmäiseksi tärkeäksi tehtäväksi tuli kuljettaa Amerikassa ansaittu omaisuus koto-Suomeen.

Matkalaukun viran täytettyään arkku periytyi sittemmin papalleni. Vuosien aikana sitä säilytettiin vaihtelevissa oloissa pappani kotitalossa. Vesi tulvi tupaan useammin kuin yhtenä vuotena, eikä arkkukaan säilynyt kaikesta ilman elon jälkiä.

Vuosien saatossa arkusta on hävinnyt muun muassa sisälokero, jossa isopappani säilytti reissullaan parranajovälineitään ja valkoisia paidankauluksiaan, joilla työmiehelle loihdittiin huoliteltu ulkoasu. 15-kesäisenä äitini sai poistaa arkusta kauhtuneen vuorikankaan. Hän maalasi sen kirkkain värein, minkä jälkeen arkku kuljetettiin uudessa asussaan mökille säilytyskalusteeksi.

Aikanaan mökki myytiin, ja arkku jäi taas tuuliajolle. Näin arkun potentiaalin sen railakoiden värien takana, kun mummuni kysyi, haluanko arkun itselleni.

En välittänyt kadonneesta avaimesta tai pohjan kiinniruostuneista rullista, vaan poistin vanhan maalin ja valitsin arkun arvolle sopivat uudet hillitymmät, punaisen ja kullan sävyt.

Arkusta tulikin ensimmäinen tuunausprojektini. Se innoitti mahdollisesti minua myös tulevassa ammatinvalinnassa. Opiskelemaan lähtiessäni arkku pääsikin jälleen uuteen seikkailuun kulkiessaan mukanani ensimmäiseen omaan asuntooni.

Se on palvellut minua hyvin niin sängynpäätykalusteena, vierasistuimena, parvekesäilyttimenä, kenkälaatikkona, urheiluvälinelaatikkona kuin sohvapöytänäkin. Nähtäväksi jää, montako seikkailua arkulla on vielä elettävänä ja kuinka pitkälle tulevaisuuteen sen tarina vielä kantaa.

Amerikanarkkujen tuunauksesta voit tiedustella artikkelin kirjoittajalta: elinakuutila@gmail.com

Arkut on useimmiten rakennettu puusta metallivahvikkein kestäviksi ja korkeudeltaan istuimeksi sopivaksi.