Karhumies

– Karhujen käytöksestä löytyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä ihmisen käyttäytymisen kanssa

Karhumies-kirja on omiaan hälventämään pelkoa metsiemme kuningasta kohtaan, joka on Suomessa joutunut vainotuksi aina 1600-luvulta.

Uutuuskirjassa on runsaasti myös taidemaalarina tunnetun Juuso-karhun maalauksia! Juuso asuu Sulo Karjalaisen kanssa Kuusamon Suurpetokeskuksessa.

Karhumies (Docendo, 2018) kertoo Sulo Karjalaisesta , 76, hänen suurpetokeskuksestaan Kuusamossa, elämäntyöstään ja karhuista. Teoksen päätähtenä on 500-kiloinen Juuso-karhu, taidemaalarinakin tunnettu.

Kirja on omiaan hälventämään pelkoa metsiemme kuningasta kohtaan, joka on Suomessa joutunut vainotuksi aina 1600-luvulta.

Sulo Karjalaisen mukaan karhujen käytöksestä löytyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä ihmisen käyttäytymisen kanssa. Karhut pystyvät käsittämään menneitä tapahtumia. Sulo on opettanut kontionsa myös ymmärtämään suomea.

– Kehumiset, torumiset, kehotukset ja paljon muut. Kun olen seurannut aivan pennusta niiden kehitystä, olen huomannut, että karhujen ajattelussa on paljon samaa kuin ihmisen.

Kerran Sulo istui Keski-Suomesta vieraaksi saapuneen miehen ja Vyöti-karhun kanssa kahvilla. Kun Sulo pistäytyi hetkeksi työhuoneeseen ja vieras siirtyi saliin istumaan. Vyöti katsoi hetkensä tulleen.

Se kiipesi pöydälle ja alkoi ahmia pikkuleipiä, minkä ennätti.

– Toruin Vyötiä ja varoitin sitä sanoen, että et enää ikinä nouse pöydälle, eikä se noussut, uskoi kerrasta.

Kysymykseen , juoko Vyöti kahvia, Karjalainen vastaa kieltävästi ja jatkaa, että Vyötin lempijuoma on keltainen Jaffa, jota sille voi antaa sopivasti, mutta ei liikaa.

Karjalaisella on mielessä kerta, jolloin hän sattui antamaan Juuso-karhulle liikaa hunajaa.

– Sehän tuli siitä sokerihumalaan ja hilpeälle päälle, kellahti kyljelleen ja vilkutteli siinä kynsiään, että ai ai.

Juuso painaa 500 kiloa, ja siinä on pitelemistä, jos se sattuu villiintymään.

Näin ei ole koskaan kuitenkaan käynyt, ja muutenkin Karjalainen on pärjännyt hyvin karhujensa kanssa. Uransa aikana hänelle on sattunut vain yksi vaarallinen tilanne, kun hän oli puhdistamassa talviunilta heränneen Tassun häkkiä.

– Tassu tuli lähelleni ja olisi halunnut leikkiä kanssani. Olin paininut sen kanssa pienempänä, mutta nyt se oli kasvanut ja tullut liian suureksi painiotteluihin. Sanoin sille, että nyt ei ole leikin aika, enkä jouda, häätäen sitä samalla kauemmaksi, Karjalainen kertoo.

Sen jälkeen Sulo jatkoi puhdistustöitään hieman kumarassa asennossa. Siitä noustessa huomasi Tassun seisovan kahdella jalalla hänen takanaan. Samassa karhu heilautti tassuaan ja repäisi kynnellään poskesta päänahkaan saakka ulottuvan syvän haavan Karjalaisen kasvoihin. Talven jäljiltä sen kynnet olivat erityisen pitkät ja terävät.

– Rumia sanoja tuli sanottua ja paljon. Samalla kopautin Tassua takapuoleen lapiolla ja komensin sen pois. Sitten pötkin nopeasti portille ja pois häkistä ja soitin apua.

Karjalainen kiidätettiin pikaisesti Kuusamon terveyskeskukseen, jossa kursittiin pahimmat riekaleet kokoon, minkä jälkeen matka jatkui Ouluun yliopistolliseen keskussairaalaan. Siellä hänelle tehtiin päivystysleikkaus.

Missään hoitovaiheessa Karjalaiselle ei tohdittu kertoa, että puolet hänen päänahastaan oli ollut irti ja verta oli vuotanut paljon ja että toisen silmän menettäminen oli ollut milleistä kiinni. Tilanteessa olisi kuitenkin voinut käydä vielä pahemmin.

– Tassu oli ilkikurinen ja kiusasi aina sisaruksiaan. Se taisi olla sellainen ylivilkas. Sairaalassa ollessani Tassu oli viety pois, lopettavaksi, ettei mitään pahempaa pääse enää tapahtumaan, Karjalainen kertoo.

Pelkotiloja karhumiehelle ei tapahtumasta jäänyt. Varovaisuutta se tosin lisäsi. Totuttuun tapaansa Sulo kömpii edelleen Juuson talvipesään nukuttamaan tämän talviunille.

– Se minua hieman askarruttaa, jos Juuso kellahtaa jalkojeni päälle nukkumaan, etteivät polveni vain säry, sillä molemmissa niissä on tekonivelet, Karjalainen pohtii.

Hän toteaa, ettei karhuja tarvitse pelätä luonnossa. Ne väistävät ihmistä. Ainoastaan silloin, kun naarailla on keväisin pennut, saattaa tulla vaaratilanteita.

– Tämä silloin, kun karhuemo ei saa niitä nopeasti piiloon. Kun pennut kasvavat, karhut pinkovat pakoon, niin että hippulat vinkuu. Päävoitto lotossa on paljon varmempi, kuin se, että karhu hyökkää ihmisen kimppuun.

Mitä jos mesikämmenen kanssa joutuu kuitenkin vastakkain, kuinka silloin tulee toimia? Tuleeko tekeytyä kuolleeksi, niin kuin yleinen ohje kuuluu?

– Ei tarvitse. Jos joudut karhun kanssa vastakkain, toimi samoin kuin tapaisit naapurisi metsässä. Juttele rauhallisesti ja ala samalla perääntyä takaperin. Pakoon ei parane lähteä juoksemaan, silloin karhu voi rynnätä perään ajatellen, että minäpä kiirehdin sen kaveriksi, ja tervehtiä räppää kohdalla – silloin se ihminen on nokallaan.

Tällaisessa tilanteessa Karjalainen kehottaa ihmistä heittäytymään maahan ja tekeytymään kuolleeksi. Samoin kannattaa tehdä, jos karhuemo lähtee perään puolustaakseen poikasiaan.

– Kyllä ihminen on niin pahanhajuinen ja vastenmielinen ja ruma, ettei karhu mielellään ihmiseen puutu.

Kaikki karhut ovat tulleet Karjalaisen hoiviin orpoina pentuina. Tällä hetkellä Sulo hoitelee kuutta karhua: Vyötiä, Juusoa, Nättiä, Tessua, Reetaa ja Niiskua, jotka ovat kasvaneet jo aikaa sitten aikuisen mittoihin. Jokaisella kontiolla on oma ainutlaatuinen persoonansa.

Kuusamon Suurpetokeskuksessa on käynyt viime vuosina kymmeniä tuhansia ihmisiä. Näille kaikille Karjalainen on henkilökohtaisesti esitellyt karhujaan.

– Täällä on käynyt niin nuoria kuin vanhoja ja monien eri kansallisuuksien edustajia. Myös koululaisia on vieraillut runsaasti, Karjalainen toteaa.

Sulo Karjalaisen työ on noteerattu presidenttitasolla kutsuna Linnan juhliin vuonna 2016.

”– Vyötin lempijuoma on keltainen Jaffa, jota sille voi antaa sopivasti, mutta ei liikaa.”

”– Sulo on opettanut kontionsa myös ymmärtämään suomea.”