Esitykset ovat tärkein substanssi koko teatterin olemassaololle, olemme kaupunkilaisten palvelu- ja hyvinvointilaitos. Näin toteaa Oulun Teatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen.

Teksti: Minna Stenius Kuvat: Oulun Teatteri: Jussi Tuokkola

Istun orkesterimontun partaalla. Eturivin paikkani Oulun Teatterin katsomossa on tietoinen valinta, jotta voisin nähdä muusikoiden työskentelyn. Kymmenkunta soittajaa paljastuu kuopassaan esiripun noustessa. Vain nuottivalot valaisevat heidän kasvojaan. Soittajat ovat sijoittuneet montussaan limittäin, peräkkäin, vierekkäin ja vastakkain, kuoppa on kapea ja leveä.

Esitys alkaa. Näyttelijät ovat patsaina paikoillaan, aivan kuin katselisin kolmiulotteista kuvaa ajalle tyypillisen musiikin soidessa. Tunnen jo nyt saaneeni rahoilleni vastineen. Kaikki seuraavat kaksi tuntia 40 minuuttia tulevat olemaan bonusta.

Näyttämöllä on tuhansia kukkia, ihmisiä upeissa rooliasuissaan, koreita korsetteja, pitkiä hameita ja raappahousuja, väriä tulvillaan. Juoni ei ole minulle tuttu, siksi tarina vaikuttaa tuoreelta. Laulu- ja tanssiosuudet saavat minut hymyilemään, vuorosanojen ja koreografioiden tempo ja kepeys tuntuvat vartalossa.

Koreografiat pyörittävät esiintyjiä ympäri ja toiseen suuntaan. Välillä he tulevat orkesterimontun ja eturivin väliin saaden kaiken tuntumaan vieläkin huumaavammalta ja koskettavammalta, kuin kuvalta, johon voisi koskea.

Lavasteet ovat runsaat. Ne liikkuvat soljuen kohtauksesta toiseen. Varsinainen mestarityö itsessään. Katsoja pääsee mukaan englantilaiselle kadulle, hevoskilpailuihin, tanssiaisiin ja professorin ylhäisökotiin. Ohjaajan upeat oivallukset yksinkertaisten tehosteiden käytössä ja tarinan etenemisessä ruokkivat ihmetystä.

Jos kuvailisin sanoin tämän kaiken, et lukijani jaksaisi lukea. Ja miten voisinkaan, niin paljon jäi vielä näkemättä. Tämä pitää ehdottomasti kokea itse, jopa uudestaan.

Mietin , miten tämä kaikki tehdään, nivotaan yhteen? Jos todella haluan vastauksen, täytyy kysymys esittää sellaiselle henkilölle, joka osaa siihen vastata. Olisiko mahdollista esittää kysymykset Kari-Pekka Toivoselle.

– Olisi, vastaa Oulun teatterin viestintäsuunnittelija Henna Ristikangas, jonka välityksellä sovin haastattelun teatterille professori Higginsin hahmoa näyttelevän Toivosen kanssa.

Seuraava askel siis. Istun jännittyneenä teatterin aulassa. Julkisuuden henkilön haastatteleminen on minulle uutta ja jännittävääkin. Ulko-ovesta kävelee sisään mies, jonka etukeno on kiireinen. Hetken kuluttua samainen henkilö tulee ottamaan minut vastaan. Hän oli tullut pyörällä läpi merenrantakaupungin. Menemme kahville, kuppi kädessäni rauhoittaa minua hieman.

Kerron kiinnostuksestani teatterikappaleen, tässä tapauksessa varsinkin musikaalin, työstämiseen.

– Matka ideasta ensi-iltaan kestää vuodesta puoleentoista, valaisee Kari-Pekka tiedonjanoista.

– Ison musikaalin tekeminen alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Oikeuksien saaminen on oma prosessinsa. Maailmassa on paljon huikeita musikaaleja, joista jotkut ovat kestäneet hyvin aikaa. My Fair Ladystakin on tehty monia erilaisia versioita, mutta pidän siitä, että sitä ei ole viety mihinkään metrotunneleihin, vaan se on ikään kuin siellä, mihin se on tehty. Tekijät luovat siihen hengen, se tehdään juuri nyt, siinä on nuorta ensembleä ja uusia henkilöitä, monimuotoisuutta koko jutussa, luonnehtii Toivonen oululaista Ladya.

– Tekemisessä on tiettyjä lainalaisuuksia, mitkä pitää huomioida, esimerkiksi minkä kokoisille kokoonpanoille musiikkia voi sovittaa, tarkentaa Toivonen.

Kun oikeudet on saatu, kootaan suunnitteleva ryhmä. Merja Larivaara ohjasi, Mertsi Rajala oli harjoittava kapellimestari, joka myös katsoi bändin kokoonpanon ja sovitti musiikin bändille. Esitysten aikana orkesteria johti Pasi Hiltula. Koreografeina toimivat oululaiset Katja Koukkula ja Jussi Väänänen. Lisäksi valittiin lavastajat, puvustajat, valosuunnittelija ja äänisuunnittelijat.

Vuotta ennen ensi-iltaa oli audition, jossa suunnitteleva porukka valitsi koe-esiintymistilaisuudessa pienen esiintyjäryhmän tilaisuuteen valikoituneesta isosta hakijamäärästä.

Suunnitteleva ryhmä yhdessä linjaa lavasteet. Lavastesuunnittelijan ja ryhmän linjauksen tulee olla samanlainen, mutta lavasteet ovat suunnittelijan erityisosaamisaluetta. Ohjaaja katsoo, että pukusuunnittelijan suunnittelemat asut sopivat kokonaisuuteen. Asut päällä päästään harjoittelemaan pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

– Kun nämä kaikki on tehty, niin joka tapauksessa pitää kuitenkin luoda teos uudelleen, kuvailee Toivonen.

Kokonaisuus on monen osa-alueen summa, josta ohjaaja viime kädessä päättää.

– Kun harjoituksissa on hyvä, luova, keskittynyt tilanne, syntyy asioita, luodaan uutta hetken ideoista. Onnistumisen edellytys oli Merjan todella tarkkaan ja järjestelmällisesti tekemä harjoitussuunnitelma, silti ilmapiiri oli luova ja rento, kiittää Toivonen ohjaajaa, vaimoaan Merja Larivaaraa.

– Kaikki ovat saaneet nostaa rimaa omassa tekemisessään. Tämä on hieno ja haastava, kunnianhimoinen musikaali, jossa harjoitus ja hiominen saa tekemisen näyttämään helpolta. Esityksessä on sekä musiikillista syvyyttä, että muutenkin. Se on monien osien summa, jota pitää johtaa, sitoutunutta työtä, joka vaatii aika paljon, mutta myöskin palkitsee. Työtä, jossa tärkeintä on, kun se esitetään yleisölle. Esitykset ovat tärkein substanssi koko teatterin olemassaololle, olemme kaupunkilaisten palvelu- ja hyvinvointilaitos, painottaa taiteellinen johtaja Toivonen.

Kari-Pekka Toivonen kuvaa produktiota mosaiikkina, jota tehdään järjestelmällisesti ohjaten, mutta siinä korostuu yksilön oma vastuu, näyttelijän täytyy tehdä paljon kotitöitä.

– My Fair Ladyn Elizan ja Higginsin hahmoissa on tuplaroolitus, jotta saadaan turvattua iso määrä esityksiä. Higginsit ja Elizat harjoittelivat koko ajan rinnakkain lukuun ottamatta loppuvaiheen esityksiä. Harjoitusaika oli kymmenestä kahteen ja kuudesta puoli kymmeneen, harjoitusten kohtauksissa vaihdettiin Higginsit lennossa ja Elizat lennossa, selittää Toivonen.

– Vasta pari viikkoa ennen ensi-iltaa tehtiin pareittain pidempiä jaksoja, hän jatkaa.

– Musiikkiharjoitukset, kohtausharjoitukset, koreografiaharjoitukset, kohtaus kerrallaan, vähän pidempiä pätkiä, Toivonen kuvailee esityksen rakentumista.

– Teatterin nettisivuilla on kaikki roolitukset, jotta voi halutessaan nähdä kaikki roolitusvariaatiot. Jokainen näyttelijä tuo rooliin oman persoonallisen sävynsä ja soundinsa, vaikka rooli onkin tietyn kaltainen, ja teos tarkkaan tehty ja ohjattu. Esitykset ovat todellakin samanlaiset, mutta erilaiset, hehkuttaa Toivonen.

Olen kiinnostunut myös näyttelijä Toivosen henkilökohtaisista kohokohdista tässä musikaalissa.

– Varsinaista yksittäistä hohtohetkeä ei ole, vaan tulee hyvä tunne, kun harjoittelemisessa saavuttaa sellaisen tason, että on hyvä svengi. Yksi ratkaisevimmista hetkistä koko harjoitusajalla oli, kun Elizat harjoittelivat kappaletta Hän minut tanssiin vei, jossa viimeisen Elizan (professorin ”luomuksen”) laskeutuminen ylhäältä sai aikaan emotionaalisen läikähdyksen, joka kerta kun kohtaa harjoiteltiin. Myös vauhdikkaat kohtaukset pubin edustalla ovat upeita.

– Aina tulee myös kommelluksia, kun ihmiset tekevät asioita ja kun touhutaan pimeässä. Näyttämöllä on liikkuvia osia, ja vaikka kaikki on tosi tarkkaan tehty, kaikkea voi sattua, esimerkiksi lavasteet jäädä jumiin. Enempää salaperäisesti hymyilevä näyttelijä ei kerro.

– On myöskin yksi taika, painottaa Toivonen, – se, että lavan takana koneisto toimii kellon tarkkuudella.

Takana on paljon henkilöitä, näyttelijöiden lisäksi esimerkiksi pukijat.

– Siellä ei mitään puhuta, mutta vesipullohuikka on sovittu tiettyyn kohtaan. Tämä taustatoiminta olisi hauska kuvata joskus, näyttää, miten kaikki liikkuu.

Jännittääkö sinua ennen esitystä?

– Hyvä jännitys tuo sopivasti energiaa. Lähinnä odotan innolla, että ensimmäiset tahdit lähtevät, sitten vain keskityn hetkeen kerrallaan, vastaa mies herra Higginsin takana.

Hän kertoo valmistautuvansa esityksiin huolella ja käyvänsä koko materiaalin läpi, jos esityksiä on harvakseltaan.

Eikä näyttelijä Kari-Pekka Toivonen ehdi jännittämiseen kangistuakaan, hän seisoo Oulun teatterissa niin monella maalla. Hänellä tulee neljä vuotta täyteen teatterin taiteellisena johtajana.

– Taiteellinen johtajuus on ohjelmiston suunnittelua, aikataulujen säätämistä ja sopimusten tekemistä, taiteellisen henkilökunnan rekrytointia, näytelmien roolittamista, ja eri näköisiä hallinnollisia asioita myöskin, kuvailee johtaja tehtäväänsä.

– Minulla on oma tyylini johtaa, tähän ei voi valmistua mistään.

Hän suhtautuu tehtäväänsä vakavasti ja kriittisesti.

– Täytyy välillä katsoa itseään, missä on. Joihinkin asioihin tulee tietynlainen tapa toimia, ja sitten kun se alkaa muodostua rutiiniksi, pitää tarkastella asiaa uudelleen, jotta voisi jatkuvasti kehittyä. Täytyy pystyä tasaisin välein tarkastelemaan omaa työtään kriittisesti, se on vaikeampaa kuin muiden työn arviointi, naurahtaa Toivonen.

– Me muutumme ja toivottavasti myös opimme jotakin reissun päällä, hän korostaa.

”– Me muutumme ja toivottavasti myös opimme jotakin reissun päällä.”
”– Täytyy pystyä tasaisin välein tarkastelemaan omaa työtään kriittisesti. Se on vaikeampaa kuin muiden työn arviointi.”

MIKÄ?

MIKÄ?

My Fair Lady

Oulun Teatterissa tuotetaan puhenäytelmien lisäksi oopperaa ja muuta musiikkiteatteria sekä uusia kotimaisia ja ulkomaisia kantaesityksiä. Teatteri suunnittelee ohjelmistoon vuosittain myös lapsille suunnattua ohjelmistoa ja järjestää Lasten ja nuorten teatterifestivaalit.

Maamme ammattiteatteriverkostossa Oulun kaupunginteatteri lukeutuu suurten ammattiteattereiden joukkoon.

Teatterin tämänhetkisenä toimitusjohtajana toimii Tuija Hyppönen ja taiteellisena johtajana Kari-Pekka Toivonen.

Musikaalin My Fair Lady on säveltänyt Frederick Loewe. Teos pohjautuu George Bernard Shaw’n näytelmään Pygmalion. Musikaalin ensiesitys oli Broadwaylla 1956.

My Fair Lady kertoo kauniista ja köyhästä kukkamyyjästä Eliza Doolittlestä, jonka kielenkäyttö on ronskia, kuten käytöksensäkin. Kielestä ja murteista fanaattisesti kiinnostunut professori Higgins lyö ystävänsä kanssa vetoa, että hän pystyy tietyssä ajassa kouluttamaan Elizasta sellaisen ladyn, ettei hienosto tunnista hänen taustaansa. Kuinka moni hullaantuukaan…

Oulun Teatterin esityksessä Eliza Doolittlen roolissa vuorottelevat Rosanna Kemppi ja Yasmine Yamajako. Henry Higginsin rooleissa ovat Janne Raudaskoski ja Kari-Pekka Toivonen.