Samalla kun luovut turhista tavaroista, tulet järjestäneeksi asiasi ja elämäsi

Marie Kondo aloitti 15-vuotiaana tavaroiden järjestämiseen liittyviin ongelmiin perehtymisen. Hän aloitti omasta huoneestaan. Nykyisin Kondo johtaa Tokiossa huippumenestyvää ammattijärjestämisen yritystä, joka muuttaa asiakkaan kaaoksessa olevan kodin rauhan ja kauneuden tyyssijaksi.

Teksti: Tarja LehtolaKuva: Bazar Kustannus

Olen tutkinut järjestelytaitoa ja saanut paljon kokemusta opettaessani epäsiistejä ihmisiä siisteiksi. Kaiken tämän pohjalta voin sanoa varmuudella kodin perusteellisen uudelleen järjestelyn ulottuvan myös elämäntyyliin ja elämänasenteeseen, toteaa Marie Kondo kirjassaan KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika.

Kondo sattui saamaan yläasteikäisenä käsiinsä kirjan, jossa kerrottiin, kuinka tärkeää on heittää tavaraa pois.

– Menin huoneeseeni ja pysyin siellä tunteja. Niin pieni kuin huone olikin, keräsin sieltä kahdeksan pussillista turhaa tavaraa. Lopetettuani istuin pitkään lattialla, tuijotin jätepussikasaa ja mietin, minkä ihmeen takia säilytin kaikkea tuota turhaa? Järkyttävintä oli se, miten erilaiselta huone näytti. Sen lisäksi tuntui, että jopa ajatukseni juoksivat selkeämmin. Oivalsin, että järjestämisellä voisi olla suurempi vaikutus kuin olin luullut.

Kondo perehtyi asiaan koko ajan enemmän. Tällä hetkellä se on hänelle elämäntehtävä.

KonMari-menetelmän ydin on tavaran ankara karsiminen intuition avulla. Esineet otetaan yksitellen käteen ja tarkastellaan kehon reaktioita: jos tavara sykähdyttää, se saa jäädä. Vain iloa tuottavat tavarat säilytetään. Muita kiitetään niiden tekemästä työstä, minkä jälkeen ne laitetaan kierrätykseen. Kunkin tavaralajin raivaaminen pitää tehdä yhdellä rupeamalla. Marie Kondo kertoo, että hänen asiakkaansa saattavat poistaa kolme neljäsosaa tavaroistaan.

Tavaraa on liikaa, koska emme edes oikein tiedä, mitä kaikkea meillä on, kun levitämme tavaroita sinne tänne eri puolille asuntoa. Siivoamme yhden paikan kerrallaan, emmekä hahmota, kuinka paljon meillä on tiettyjä tavaroita. Siksi työ ei valmistu koskaan.

– Yksi tärkeimmistä asioista on järjestää lajin, ei sijainnin mukaan. Otetaan yksi laji kerrallaan ja kootaan kaikki saman lajin tavarat yhteen paikkaan. Vain silloin saat tarkan kuvan siitä, paljonko sinulla on mitäkin tavaraa.

Toinen oleellinen asia on katsoa tavaroita tarkemmin.

– Tuottaako tämä vaate tai tavara iloa? Jos tuottaa, pidä se, jos ei tuota, heitä pois. Ei riitä, että avaat vaatekaapin oven ja päätät pintapuolisen silmäyksen perusteella, että kaikki kaapin vaatteet sykähdyttävät sinua. Sinun pitää ottaa jokainen vaate vuorollaan käteen.

Pidätkö mielelläsi vaatteita, joista et saa iloa? Koetko mielihyvää, kun ympärilläsi on lukematta jääneitä kirjoja, jotka eivät puhuttele sinua? Onko sinusta hauska omistaa asusteita, joita et ikinä välitä käyttää? Kaikkiin näihin kysymyksiin tulisi vastata kieltävästi.

– Kuvittelepa, että asut tilassa, jossa on pelkästään iloa tuottavia tavaroita. Eikö se kuulu haaveilemaasi elämäntyyliin? Säilytä vain tavarat, jotka puhuttelevat sinua. Ota sitten rohkea askel ja heitä kaikki muu pois. Sillä tavoin voit nollata elämäsi ja aloittaa uuden vaiheen.

Kondo suosittelee etenemään tässä järjestyksessä: vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset ja lopuksi tavarat, joilla on tunne- tai muistoarvoa.

– Kun kohtaat tavaran, josta on vaikea luopua, mieti tarkkaan, miksi sinulla ylipäätään on tuo tavara. Milloin hankit sen ja mikä merkitys sillä tuolloin oli sinulle. Joka tavaralla on oma roolinsa. Kaikki vaatteet eivät ole tulleet elämääsi siinä tarkoituksessa, että kuluttaisit ne nukkavieruiksi. Sama koskee ihmisiä. Kaikista elämän varrella tapaamistasi ihmisistä ei suinkaan tule läheisiä ystäviä. Huomaat, että joidenkin kanssa on vaikea tulla toimeen tai joistakuista on mahdotonta pitää. Mutta nämäkin ihmiset antavat sinulle arvokkaan opetuksen. Heidän avullaan oivallat, mistä pidät ja osaat olla entistä kiitollisempi niistä ihmisistä, joiden kanssa sinulla synkkaa.

Kondo neuvoo, että ei kannata vaalia muistoja, vaali mieluummin sitä ihmistä, joksi olet noiden menneiden kokemusten myötä kasvanut. Tämän opetuksen muistoesineet meille antavat, kun lajittelemme niitä. Kotimme tulisi palvella sitä ihmistä, joka meistä parhaillaan on kehittymässä eikä sitä, joka olimme kerran menneisyydessä.

Marie Kondo kirjoitti kirjan, koska halusi kertoa muille järjestyksen luomisen taiasta. Hän lupaa, että KonMari -menetelmällä elämä mullistuu.

Kun ympärillä on vain iloa tuottavia esineitä, terveys paranee, onni ja tyytyväisyys lisääntyvät. Itse asiassa vasta järjestämisen jälkeen elämä alkaa, sillä kotinsa raivannut ihminen voi käyttää aikansa ja tarmonsa siihen, mikä eniten innostaa.

– Halusin kertoa, miltä tuntuu, kun hyvästelen tehtävänsä tehneet tavarat. Ja ennen kaikkea halusin kertoa siitä raittiista ja puhtaasta ilmasta, joka täyttää huoneen, kun se on järjestetty. Jos ajattelet, että kotia pitää järjestää päivittäin ja työ jatkuu läpi elämän, on aika korjata käsitystä. On vain kaksi asiaa, jotka pitää sen jälkeen jatkaa lopun elämää: valita säilytettävät ja poistettavat tavarat ja huolehtia säilytettävistä tavaroista.

Siinä toteutuu siivouksen elämänmullistava taika.

Turhasta roinasta eroon pääseminen vapauttaa energiaa muuhun kuin tavaroista huolehtimiseen.
Samalla kun luovut ja siivoat, tulet järjestäneesi asiasi ja elämäsi.
Tavaramäärän vähentämisestä saat lisää rohkeutta minimoida elämästäsi negatiivisia asioita.