Lapsi mukaan töihin -päivää vietettiin lapsen oikeuksien viikon perjantaina 23.11.2018.

Myös Kärkkäisen tavarataloissa oli runsaasti lapsia tutustumassa vanhempiensa töihin. Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon luontaistuoteosaston myyjän Satu Viinikaisen Eevi -tytär piti päivän aikana huolta, että luontaistuoteosaston hyllyt ovat siistit ja täynnä tuotteita.

– Teimme myös kierroksen koko tavaratalossa, se oli kiinnostava, Eevi kertoo.

Muuramessa asuva, 12-vuotias Eevi on kuudennella luokalla.

Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon neuvotteluhuoneeseen oli Lapsi mukaan töihin -päivän kunniaksi katettu runsas kattaus lasten mieluisia herkkuja: pop corneja, karkkeja, pipareita sekä mehua.

Lisäksi lapset saivat tutustua Kärkkäisellä myytäviin lautapeleihin. Tauot sujuivatkin mukavasti herkkuja syöden ja pelaten.

– Nyt pelaamme Monopoly Junior -peliä, sanoo Eevin kanssa peli- ja herkkutauolla oleva Julia Behm.

13-vuotias Julia on 7. luokalla. Hänen isänsä, Ville Behm työskentelee Jyväskylän Kärkkäisen tavaratalossa hyllytyspäällikkönä. Perhe asuu Jyväskylässä.