Pekka Lampela on mies, jonka mieli ja kroppa kaipaavat liikuntaa. Näin on. Liike on lääke, ja sitä lääkettä minä olen nautinnolla koko elämäni käyttänyt, kertoo Siikalatvan Rantsilassa asuva liikkuja.

Teksti: Ari Stenius

Ampumahiihto ja -juoksu sekä nyttemmin uusi laji ampumapyöräily ovat Pekka Lampelan lajeja.

– Maalla asuneena aseet ja ampuminen ovat olleet pienestä pitäen tärkeitä kapineita ja mieluisa harrastus. Silloin nuorena ei kuitenkaan ollut aikaa eikä omaa asettakaan, joten enempi harrastaminen jäi haaveeksi, sanoo Pekka, joka isompana on ehtinyt harrastaa lajia, jos toistakin.

Urheilulajeista utelias mies on joskus kokenut koviakin hetkiä uusia lajeja testatessaan.

– Osallistuessani ensimmäisen kerran ampumahiihtokisaan tuli aito ajatus, ettei tämä olekaan hieno laji, nauraa Pekka muistellessaan Ylikiimingin pakkaskisaa.

– Juniorivuosista asti olin ajatellut, että ampumahiihto se on lajeista parhaita. Maailmanmestari Heikki Ikolaa olin seurannut televisiosta ja halusin itsekin kokeilla ampumahiihtoa. Mitään muuta kosketuspintaa ei lajiin ollut, sanoo Pekka ja kuvaa kokemustaan.

– Pakkasta oli 15 astetta, ja hiihtäessä sormet ohkasissa hanskoissa aivan jäässä. Paljoa ei tunne parantunut, kun heittäytyi jäiselle ampumapaikalle makuulle. Sormet jäässä ampumisesta ei tullut mitään. Ei tämä olekaan niin mukavaa, mietin, kertoo Pekka ensikilpailustaan ampumahiihtäjänä.

Sanotaan , että Siperia opettaa. Niin tekee kotisuomalainenkin pakkanen, ja innokas ranttinen otti opikseen.

– Aika paljon on vuosien varrella oppinut pukeutumisesta ja varusteista. Niissä ei kannata säästää.

Fyysiseen työhön kasvaneena Pekka on aina ollut kiinnostunut urheilusta ja liikunnasta, mutta se voimakkain sysäys aikuisiän liikuntaan oli vaimon ”syy”.

– Anita on Kuusamon tyttöjä, ja siellä se hiihto tulee äidin verenperintönä. Anita on aina hiihtänyt ja juossut ja hänellä on kilpailuvietti, kuten ikänsä urheilua harrastaneella tapaa olla. Harjoittelu ja kilpailu on tarttunut Anitan mukana entistä vahvemmin, miettii aiemmin enemmän perusliikuntaa harrastanut Pekka.

Ensi alkuun pariskunta lenkkeili ja hiihti, mutta hiljalleen kilpailuvietti puski kummankin kisaamaan.

– Suomessa on hienoa tämä mahdollisuus kilpailla saman ikäisten kanssa, sanoo Pekka.

Suunnistus oli pitkään Pekan ja Anitan lajeja.

– Jukolat ja erityisesti Kainuun Rastiviikko olivat kauan must, ne oli aina käytävä. Viime vuosina on ollut paljon muutakin, ja joka vuosi tehdään kalenteria mielenkiinnon mukaan.

Suunnistus on Pekalle laji, jota innokas penkkiurheilija arvostaa, siinä kun pääsee yhdistelemään joukkue- ja yksilölajia.

– Suunnistus on hieno laji. Se tapahtuu luonnossa ja vaatii päätä ja kuntoa. Metsässä juostessa on hieno fiilis ja kaiken huipennuksena jälkipelit, hehkuttaa Pekka.

– Nykylaitteilla on mukava vertailla kavereiden kanssa, mitä metsässä tapahtui. Miksi menit tuosta ja miten sait aikaa kulumaan tuolla rastivälillä noin paljon, kuvaa Pekka metsäläisten keskusteluja. Naurua ja selityksiä riittää…

Lampelan pariskunnalla on molemmilla omia liikuntalajeja yhteisten lisäksi.

– Suunnistukset, puolimaratonit, hölkät, hiihdot, pyöräily, luettelee Pekka, osa kisoista on SM-kisoja ja loput jotain muuta. Hawaijin teräsmies ja -nainen kisa ei ole Lampeloitten juttu.

– Sisämaan asujina meille ei uiminen oikein maistu, mutta talvitriatlon (maastojuoksu ja -pyöräily sekä hiihto) ja duathlon (maastojuoksu- ja -pyöräily) ovat ohjelmassa, niissä ei uida, sanoo Pekka.

Joitakin lajeja jää luettelematta, mutta Pekalla on lisäksi ampumahiihto ja -pyöräily sekä reserviläisurheilulajit.

Anitan ”omia” lajeja ovat hiihtosuunnistus ja salibandy, ainakin.

– Vuodenajat suuntaavat liikuntalajeja, mutta sen verran veressä on liikkuminen, että aina on joku laji menossa tai tulossa, myöntää Pekka.

Mistä moinen kuntoilumäärä saa arkisen sytykkeensä?

– Minulla on tapana panna joku tavoitekisa jonnekin kohtaa vuotta. Päämäärä pistää liikkeelle. Sen jälkeen sitä lähtee, sillä kokemusta on siitäkin, kun ei ole riittävästi harjoitellut, tunnustaa Pekka.

– Jos jollakin kilpamatkalla on tuntenut hapenpuutetta tai jalkojen jäykkyyttä, niin äkkiä sitä mielessään tenttaa, että jäikö jokunen lenkki tekemättä, hymähtää Pekka.

Nykyisin ainakin Saloisten Reipasta edustavien Pekan ja Anitan alkuperäisseurat olivat Rantsilan Raikas ja Kuusamon Erä-Veikot, mutta yhdelläkään seuralla ei ole ollut riittävän laajaa lajivalikoimaa, joten kummallakin liikkujalla on ollut useita seuroja.

– Useissa lajeissa pitää olla seura, jota edustaa, lisenssien ja vakuutusten vuoksi, selventää Pekka.

Lampelan perheen Jani -poika ei ole välttynyt liikuntakärpäseltä.

– Jani on ollut mukana pienestä pitäen. Kaikki lajit on kokeiltu, mutta joukkuelajit ovat kaappaamassa pojan, naurahtaa isä-Pekka, joka arvostaa joukkuepelejä.

– Yhteisöllisyys pelaajien ja perheiden kanssa on hienoa. Meillä on siitä kokemusta Janin jääkiekkoharrastuksen kautta, sanoo Pekka, jonka mielestä kaikki urheilu ja liikunta on hyväksi.

– Pitää pois monesta pahasta.

Pekka Lampela on ammatiltaan hieroja. Sisätyö saa ulkoliikunnasta hyvän vastapainon.

– Kyllä sitä työpäivän päätteeksi kaipaa ulkoilmaa. Tosin saattaa ne yrittäjän päivät mennä niinkin, että päivä urheillaan ja illalla hierotaan, hymyilee liikkuvainen mies.

Onko polkujuoksu tuttu laji?

– On, on tietysti. Se on entinen maastojuoksu, joka muuttui uuden nimen polkujuoksun mukana maailmanhitiksi, naurahtaa Pekka, jonka Anita-vaimo on haastatteluhetkellä pelaamassa salibandya, Pekka itse aikoo vielä käväistä lenkillä.

– Pitää pysyä kunnossa, kun tuota kilpailuhenkeä on enemmän kuin lahjakkuutta. Ja edessä yksi pyöräilyampumakisa, tuumaa Pekka.

”– Aika paljon on vuosien varrella oppinut pukeutumisesta ja varusteista. Niissä ei kannata säästää.”
”– Useissa lajeissa pitää olla seura, jota edustaa, lisenssien ja vakuutusten vuoksi.”