Johanna Nurmi korostaa, että on tärkeä pitää tarpeeksi väljiä sukkia. Liian pienistä voi seurata esimerkiksi sisäänpäin kasvava kynsi.

Teksti: Reetta Reinman

Kantapäihin ja jalkapohjiin syntyy kovettumaa, kun ihoon kohdistuu paine. Paine aiheutuu esimerkiksi liian pienistä kengistä, kuivasta ihosta tai jalkaterän virheasennosta.

– Iho suojautuu kasvattamalla painekohtaan kovettuman. Kovettuma kehittyy usein päkiään, kantapäähän, isovarpaan tai vaivaisenluiden sivuihin, kertoo Johanna Nurmi Jalkojenhoitola RuusuHelmestä Nivalasta.

Kovettumien hoitona tärkeintä on Johannan mukaan muistaa päivittäin huolellinen jalkojen rasvaaminen. Rasvaisin voide varataan jalkaterille.

– Kovettumakohtia kannattaa pyöritellä rasvauksen yhteydessä.

Hohkakiveä voi käyttää kovettumiin satunnaisesti.

– Raspausta en suosittele säännöllisesti tehtäväksi. Se saattaa kiihdyttää kovettumien kasvua. Jalkojenhoidossa ammattilaisen luona kovettumat poistetaan hellavaraisesti.

– Pohjallisilla saa iskunvaimennusta jalkineisiin, mikä helpottaa jalkoihin kohdistuvaa painetta.

Diabeetikoiden on Johannan mukaan oltava erityisen tarkkana jalkojen kanssa, erityisesti, jos tunto on jaloissa heikentynyt. Silloin vaikka pieni kivi kengässä voi aiheuttaa haavan jalkaan, ja se voi olla pitkällinen hoidettava.

– Diabetes aiheuttaa lisäsairautena muutoksia hermostoon, verisuoniin ja sidekudoksiin. Korkea verensokeri lisää tulehdusriskiä ja korkean verensokeritason vuoksi haavat paranevat hitaasti, sanoo Johanna ja muistuttaa diabeetikoita tutkimaan jalkansa säännöllisesti.

Vaivaisenluun syntyyn voi vaikuttaa esimerkiksi jalkojen virheasento.

– Yleisin syy vaivaisenluun syntymiselle ovat liian pienet ja kapeat kengät. Myös perinnöllisillä tekijöillä voi olla vaikutusta.

Vasaravarpaiden syntyyn vaikuttaa varpaiden koukistaja- ja ojentajalihasten jänteiden sekä myöskin nivelsiteiden epätasapaino. Vasaravarpaisuutta esiintyy usein diabeteksen ja nivelreuman yhteydessä. Myös liian pienet ja ahtaat kengät vaikuttavat.

Sisäänpäin kasvava kynsi on Johannan mukaan yleinen vaiva, sitä esiintyy suhteellisen runsaasti urheilevilla nuorilla.

– Sisäänpäin kasvava kynsi voi johtua kynnen väärästä leikkaustyylistä. Kynsi leikataan liian lyhyeksi ja kulmat pyöristetään. Jalkineissa on tärkeä olla riittävästi tilaa ja sukkien on oltava puristamattomat.

Johanna huomauttaa, että tukisukkia käytettäessä tulee usein myös kynsiongelmia.

– Tukisukan kärjessä tulisi olla tyhjää tilaa, etteivät varpaat jää puristuksiin. Kynnen nurkan alle voi laittaa myös eristettä: kynnen reunat puhdistetaan ja kynnen nurkan alle laitetaan pieni kuitukankaan palanen, joka nostattaa kynnen reunaa ja näin ehkäisee kynnen painumista ihoon.

Kynsisieni todetaan ottamalla näyte terveyskeskuksessa. Tuloksen perusteella valitaan joko ulkoinen tai sisäinen hoito.

– Apteekissa on runsaasti itsehoitovalmisteita kynsisienen hoitoon. Kynteen voi käyttää myös luonnonmukaisempia hoitomuotoja, esimerkiksi teepuuöljyä. Hoidon aluksi kynnen vaurioituneet osat on tärkeä hioa pois. Näin lääkeaine pääsee vaikuttamaan tehokkaasti.

Kynsisienen hoito vie aikaa ja vaatii sinnikkyyttä.

Johanna aloitti alkuvuodesta 2018 vyöhyketerapiaopinnot Päivi Mustajärven opissa. Opinnot ovat nyt (joulukuussa 2018) loppusuoralla.

– Kun aloitin vyöhyketerapiaopinnot, aloin katsoa asiakkaiden jalkoja ”uusin silmin”. Hieroessani jalkahoitoasiakkaitteni jalkoja vyöhyketerapeuttisia heijastepisteitä tulee hoidettua siinä samalla.

– Hoitovalikoimassani on myös vyöhyketerapeuttinen jalkahieronta erillisenä hoitona. Siinä hierotaan asiakkaan jalat öljyllä polvesta alaspäin ja samalla käsitellään jalkojen heijastepisteitä. Tunnin kestävän hoidon ajan asiakas lepää hoitotuolissa peiton alla, taustalla soi rauhallinen musiikki, kynttilät tuovat tunnelmaa.

Jalkahoidon, koko kehon vyöhyketerapian ja vyöhyketerapeuttisen jalkahieronnan lisäksi Johannan palveluvalikoimaan kuuluvat kuumakivihieronta, intialainen päähieronta, korvakynttilähoito, koko vartalon kuorinta ja hieronta öljyllä sekä vartalon sokeroinnit. Sokeroinnissa hän käyttää suomalaista SunSugaring -tuotetta.

Hän käy myös itse säännöllisesti erilaisissa hoidoissa, esimerkiksi vyöhyketerapiassa, hieronnoissa ja erilaisissa hemmotteluhoidoissa sekä käyttää homeopatiaa.

– Pyrin hoitamaan itseäni ja perhettäni mahdollisimman luonnonmukaisesti.

MITÄ?

KUKA?

Johanna Nurmi

* Pese jalat vedellä.

* Kuivaa huolellisesti, etenkin varvasvälit kannattaa kuivata esimerkiksi paperilla painellen.

* Rasvaa jalat. Jalkaterille kannattaa käyttää rasvaisempaa voidetta kuin muualle keholle.

* Vaihda päivittäin puhtaat ja tarpeeksi tilavat sukat.

* Tee päivittäin pieni jalkajumppa: nouse varpaille, lyhennä jalkaterää, nostele isovarpaita, nostele muita varpaita, harita ja kipristele varpaita.

- 40-vuotias

- syntynyt Nivalassa

- asuu Haapajärvellä

- yrittäjänä omassa hoitolassa syksystä 2017, jalkojenhoidon ammattitutkinto 2017, homeopatianeuvoja 2018, yrittäjyyteensä saakka työskennellyt vanhustyössä, lähihoitajan tutkinto 1998

- perheessä aviomies ja kolme tytärtä

- harrastaa luonnossa liikkumista, lenkkeilyä, puutarhanhoitoa, hyvinvointikursseille osallistumista sekä lemmikkieläinten hoitoa, perheessä on koira ja kaksi kissaa

- elämän motto: Unelmat on tehty toteutettaviksi.