Musiikki verenperintönä

Vetelissä syntynyt Antti Laasanen ja Seinäjoella syntynyt Samuli Peltonen omaavat vahvan musiikkitaustan monessa sukupolvessa. Miesten työn johtotähtenä on sitoutunut kurinalaisuus.

Teksti: Reetta Reinman

Vetelin vaakunan kantele sisältää vahvaa symboliikkaa ja oli varmasti enne – ainakin Antti Laasaselle, 51, veteliläisen Laasasen musiikkiperheen neljännen polven muusikolle, joka toimii nyt Seinäjoen kaupunginorkesterin konserttimestarina, kapellimestarina, pedagogina sekä oman orkesterinsa promoottorina.

Antin isoisä Leander Laasanen (1892–1985) oli kuuluisa veteliläinen kantelemestari, soitinrakentaja ja kanteleensoittaja. Leanderin kehittämä isokannel oli aikoinaan myös presidentti Urho Kekkosella .

Leanderin rakentamat soittimet levisivät kaikille mantereille. Näitä kanteleita tulee nykyään huoltoon Leanderin pojan Kullervon pojalle, Jussi Laasaselle , 57. Antin veli Jussi jatkaa näin suvun soitinrakennusperinteitä rakentaen kanteleita ja viuluja. Huollettavia kanteleita matkaa Veteliin aina Australiasta ja Japanista asti.

(Lisää historiaa kanteleen rakentamisesta voi lukea Jussi Laasasen kirjasta, Kanteleen rakennuskirja.)

Monitoiminen Leander Laasanen oli paitsi kanteleenrakentaja ja huonekalupuuseppä, myös vuodesta 1922 lähtien suksitehtailija.

Sodan aikana Suomen valtio oli Leander Laasasen suurin asiakas. Armeija hiihti Laasasen suksilla sodan jälkeenkin. Puolustusvoimat osti 2000 valkoista suksiparia vuosittain. Parhaimmillaan suksia tehtiin 40 000 paria ja puuta kului 20 000 kuutiota.

Suksia vietiin yhteensä 10 maahan, joista suurimmat olivat Kanada, Ruotsi ja Venäjä. Suksitehtaan ovet suljettiin vuonna 1991, kun Laasasen seuraavan sukupolven suksitehtailijat Reino ja Erkki sekä Antin ja Jussin isä Kullervo jäivät eläkkeelle.

Antti Laasaselle tie soittamisen maailmaan on ollut tavallaan itsestään selvää lapsesta saakka.

– Kotipitäjässäni Vetelissä soi aina. Kanteleet ja viulut soivat kotona ja sukulaisissa. Kylään ja serkkujen luo lähdettiin musisoimaan omien soitinten kanssa.

Antin suvusta löytyy musikaalista lahjakkuutta ja soitinrakennustaitoa 1700-luvulta asti.

– Ensimmäinen soittimeni oli 3-vuotiaana saatu isoisä Leanderin tekemä sitra.

Siitä alkoi Antilla soittaminen ja omien laulelmien sepittäminen.

– Viulunsoittoharrastuksen aloitin 7-vuotiaana, mutta varsinaisen kipinän viulunsoittoon herätti kuuluisa kaustislainen viulunsoiton opettaja Mauno Järvelä . Kun soittamisessa pääsee tiettyyn tasoon, soittaminen sujuu, sitä janoaa lisää ja harjoittelu ”imaisee” mukaansa. Harjoittelu oli kuin huumetta, uppouduin siihen, ja murrosiässä harjoittelin jopa kahdeksan tuntia päivässä. Tämä kokemus ja onnistumisesta syntyvä ”flow-tila” on varmasti yhteinen huipulle haluavien kesken, on sitten kyse urheilusta tai taiteesta.

Seuraava opinahjo oli Keski-Pohjanmaan Konservatorio Kokkolassa, josta Antti päätti lähteä jatko-opiskelemaan Pietarin (silloisen Leningradin) Konservatorioon.

– Opiskelu Neuvostoliitossa oli valtava seikkailu; opiskelijoihin liittyneestä seurannasta, sulkeutuneisuudesta ja salaperäisyydestä sekä paikallisiin tapoihin liittyvistä uskomattomista tapahtumista kommelluksineen voisi kirjoittaa kirjan.

– Arvostan venäläisen viuluopetuksen tason maailman korkeimmaksi, ja siksi hakeuduin täysin ummikkosuomalaisena silloiseen Neuvostoliittoon, maailman parhaaseen viulukouluun.

Alku oli haastavaa.

– Ruokaa ei löytänyt, kun kirjaimetkin olivat vieraita. Byrokratia oli valtavaa ja tavat täysin erilaiset. Onneksi suomalaisia oli suhteellisen paljon. Kohtuullisen pian löysin siellä työtätekevien suomalaisyhteisön, jossa tietoa jaettiin auliisti. Kielitaidon karttuminen oli todella tärkeää. Opiskelu oli vaativuudessaan raskasta, mutta samalla erittäin antoisaa.

Venäläisissä musiikkiopinnoissa vaadittiin täydellisyyttä.

– Vaadittiin 200% osaamista, jotta 100% on varaa mennä pieleen.

Opiskelun tahti oli hurja, ja yksilöiden välinen kilpailu oli valtava. Se synnytti hierarkian oppilaiden kesken.

– Opettajani, Mariinski-teatterin konserttimestari Antonina Kazarina piti minulle kaksi 60 minuutin oppituntia viikossa ja aina säestäjän kanssa. Jokaisella tunnilla piti osata enemmän ja paremmin. Edellisen tunnin osaamisen taso ei koskaan riittänyt seuraavalle tunnille. Mikäli taso ei riittänyt, hän lähetti kylmästi harjoittelemaan. Oppilaskonserteissa paras, viimeinen, esiintymispaikka oli taistelun takana.

Antti palasi suuren solistikiertueensa jälkeen vuonna 1993 Helsinkiin, josta hän sai kiinnityksen Suomen Kansallisoopperan orkesteriin.

– Vaikka keikkailin oopperan työn ohella ahkerasti kaikissa orkestereissa, ulkomailla opiskelu oli jättänyt tarpeen tehdä enemmän.

Suomi tuntui tylsältä. Palo kokea ja kokeilla kaikkea uutta oli syvä.

– Halusin lähteä kokeilemaan siipiäni ulkomaille. Gran-Canarian Fhilharmonisen orkesterin kanssa, jossa olin kiinnitettynä useamman vuoden, kiersimme upeita konserttilavoja Euroopassa ja maailmalla. Koti oli silloin Gran Canarialla, jossa Antti kokeili muutaman vuoden orkesterin ohella myös baarinomistajan arkea.

– Monta kertaa menin soittamaan baaritiskin takana vietetyn illan ja yön jälkeen muutamien tuntien yöunilla. Työpäivät venyivät liian pitkiksi.

– Vaikka kaikki oli hienosti, olin levoton. Kaipasin lisähaasteita ja vaihtelua.

– Minua kiinnosti yhä enemmän johtaminen. Päätin jättää paratiisin ja lähteä uudelleen Pietariin. Tällä kertaa opiskelemaan kapellimestariksi.

– Kun valmistuttuani palasin takaisin Suomeen, etsin orkesteria, jossa minulla olisi mahdollisuus toteuttaa itseäni, josta pääsisin vierailemaan muihin orkestereihin ja konsertoimaan kansainvälisille areenoille; etsin orkesteria, jossa ohjelmisto olisi monipuolinen ja kamarimusiikkipitoinen ja jonka toiminta ei estäisi opetus- ja kapellimestaritöitä. Se löytyi yllättäen Seinäjoelta.

Seinäjoen kaupunginorkesteri on Antti Laasasen mukaan monipuolinen, ketterä ja joustava orkesteri.

– Orkesterin pienuus on myös sen valtava vahvuus. Palvelemme kuuntelijoitamme erittäin laajalla musiikillisella ohjelmatarjonnalla. Esimerkiksi nyt keväällä 2019 orkesterimme taipuu barokista, passion ja kamarimusiikin kautta suomihitteihin. Kevyempää ohjelmistoa teemme mm. Marzi Nymanin kanssa. Suurempia teoksia toteutamme muiden orkestereiden kanssa yhteistyössä, mikä on myös kaikille kustannustehokkaampaa. Olemme kehittäneet työryhmän, ”taiteellisen kvartetin”, suunnittelemaan ohjelmistoa. Tällä hetkellä mietimme jo vuoden 2020 ohjelmistorunkoa.

Antti toimii myös Aventura de Arcos Jousiorkesterin promoottorina ja kapellimestarina.

– Aventura de Arcos on Suomen oloissa siinä mielessä harvinainen jousiorkesteri, että se kokoaa Etelä-Pohjanmaan alueelta yhteen jousisoittajia, jotka ovat saaneet korkean klassisen koulutuksen soittimeensa, mutta ovat valinneet ammatikseen jonkun muun. He pääsevät näin toteuttamaan itseään korkeatasoisen musiikin kautta orkesterissa, joka konsertoi säännöllisesti, mutta joka aikataulullisesti sopii muussa työelämässä olevalle.

Orkesteri on esiintynyt Tangomarkkinoiden televisioidussa juhlakonsertissa jo aiemmin, ja tulevana kesänä orkesteria kuullaan Tangomarkkinoiden 35-vuotiskonsertissa yhdessä Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa.

– Kevään kirkkokonsertin toteutamme yhdessä Seinäjoen seurakunnan kanssa, Antti kertoo.

Jousiorkesteri Aventura de Arcos toimii Seinäjoen kansalaisopiston tiloissa.

– Uudet soittajat ovat tervetulleita, hän vinkkaa.

Nykyisin opetustyö täyttää Antti Laasasen kalenteria reippaasti.

– Kansainvälisiä työtehtäviä tulee säännöllisesti ja vierailen myös muissa orkestereissa. Johdan myös muutamia orkestereja. Elämä on asettunut Pohjanmaan alueelle, mutta mielelläni tartun aina uusiin projekteihin. Metsänhoito on lähellä sydäntä, ja se pitää myös kunnon yllä. Nyt kun lapset ovat jo muuttaneet opiskelemaan, matkustelemme vaimon kanssa aina kun kalenteri antaa myöten, Antti kertoilee.

Antti Laasasen nykyisestä koti- ja työkaupungista, Seinäjoelta on maailmalle ponnistanut klassinen huippusellistiSamuli Peltonen. Samuli vierailee enää harvoin kotikonnuilla, mutta viime joulukuussa, suomalaisen musiikin päivänä 8.12.2018 Samuli Peltonen konsertoi Aventura de Arcos -orkesterin solistina. Kapellimestarina konsertissa toimi Antti Laasanen. Kiitetyn konsertin ohjelmisto keskittyiAulis SallisenjaOskar Merikannonmusiikkiin.

Kuten Antti Laasasen myös Samuli Peltosen, 37 , ”verissä” kulkee musiikki. Isä-Jussion tehnyt uransa Seinäjoen kaupunginorkesterin soolosellistinä. Savonlinnan oopperajuhlaorkesterin selloryhmässä hän on soittanut vuodesta 1986.

Äiti-Railion piano- ja cembalotaiteilija ja toimii Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa pianonsoiton opettajana ja säestäjänä. Hän on ollut 10 vuoden ajan Kaskisten musiikkikesän taiteellisena johtajana ja on myös festivaalin yksi perustajajäsenistä. IsosiskoAnna-Marion pianisti. Pienten lasten äitinä hän on keskittynyt opettamiseen.

Raili ja Jussi Peltosen suvuissa on pelimanneja 1700-luvulta lähtien. Jussin isoisäArtturi Tepposaavutti Kortesjärven pelimannien riveissä Suomen mestaruuden, ja isä oli ilmajokelainen mestaripelimanniLasse Peltonen.

Railin suvustaAleksanteri Ranta, Rannan Santeri, oli maakunnan kuuluisa hääpelimanni Ilmajoelta, niin ikään Railin sukuun kuuluvaSulho Rantaoli ansioitunut monilla musiikin alueilla: säveltäjänä, musiikkikriitikkona ja historian tuntijana. Railin isoisän,Yrjö Uusi-Rannan, pelimanniviulu on siirtynyt Railille.

Samuli Peltonenkiteyttää, että heillä kotona hengitettiin musiikkia.

– Isä oli opettanut minulle soittamisesta jo paljon, ennen kuin 8-vuotiaana opiskelu Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa virallisesti alkoi. Lähdin 18-vuotiaana Seinäjoelta Turun Taideakatemiaan, josta 4 vuoden kuluttua siirryin Sibelius-Akatemiaan. Olin kunnianhimoinen opiskelija ja valmistuin erinomaisin arvosanoin vuonna 2011.

Jo opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa Samuli Peltonen pääsi Helsingin kaupunginorkesterin sellistiksi, mutta vuonna 2016 hän sai soolosellistin paikan Suomen Kansallisoopperan orkesterista.

– Vanhemmat kannustivat koko opiskeluajan ottamaan osaa mestarikursseille, jotta näkemys musiikkiin laajenisi. Valmistumisen jälkeen olen pyrkinyt antamaan omaa osaamistani takaisin opettamalla ja myös omilla mestarikursseillani.

Samuli onaina hakenut ympärilleni muusikkoja, joiden kanssa on mukava soittaa.

– Heidän kanssaan, erilaisissa kokoonpanoissa, esiinnymme ympäri maailmaa.Samuli on kilpailuhenkinen.

– Olen pienestä saakka ottanut osaa ja myös menestynyt useissa sellokilpailuissa. Vuonna 2008 voittamani Krystof Penderecki -sellokilpailu on jäänyt mieleen myös siitä syystä, että sain erikoismaininnan parhaasta tulkinnasta.

Hän kiittää olevansa onnekas.

– Olen saanut oppia parhailta opettajilta. Muutama vuosi sitten sain käyttööni Mandatumin arvosellon: Instrumenttini on Giovanni Grancino -sello vuodelta 1702.

Samuli huomauttaa, että musiikkia tehdään harvoin yksin; sosiaalisuus ja ryhmätyöskentelyn taidot korostuvat.

– Hyvin kontaktieni kautta olen päässyt myös useisiin työtehtäviin maailmalle. Kolmesta viimeisestä vuodesta olenkin viettänyt osan aikaa Australiassa.

Soolosellistin paikka Suomen Kansallisoopperassa pitää menestyneen muusikon perheen ainakin vielä kotimaassa. Kiinnostus Samulin sellotulkintaan maailmalla kasvaa kuitenkin koko ajan.

Samuli, mitähuipulle pääseminen edellyttää?

– Kunnianhimoa, paksunahkaisuutta, pitkäjänteisyyttä sekä pikkuisen tuuria ja ”muutamia” hikipisaroita.

Miten pidät aivosi terävänä, jotta soittaminen sujuu ja motivaatio säilyy?

– Kahdeksan tunnin yöunien jälkeen mieli ja kroppa olisi optimi-tilassa, mutta harvoin ideaalitilaa kauaa kestää. Vaikka matkustan paljon, niin en silti kärsi suuremmin aikaeroista, koska koti-Suomessakin menen töistä ja harjoituksista johtuen nukkumaan 22–03 välillä. On oltava aina valmiina muutoksen aiheuttamaan epämukavuuteen.

Samulia huolestuttaase, että Sibelius-Akatemia on luopunut arvosanoista.

– Kansainvälistä tasoa yritetään saavuttaa pään silittelyllä. Se on mielestäni jokseenkin sama kuin satasen finaalissa kaikki maaliin päässeet saisivat hyväksytyn. Mistä tulee nälkä olla vielä parempi? Mielestäni se kasvaa kirvelevästä tappiosta kalkkiviivoilla.

Samuli painottaa, että matkalla menestykseen tulee olla sopivassa suhteessa onnistumisia ja vastoinkäymisiä.

– Jos opiskelijoita ei opiskeluaikana vertailla, arvioida ja laiteta paremmuusjärjestykseen, voi vanhempana olla vaikeuksia ottaa vastaan kritiikkiä, jonka kohteena muusikko kuitenkin tulee olemaan koko elämänsä.

”– Kansainvälistä tasoa yritetään saavuttaa pään silittelyllä. Se on mielestäni jokseenkin sama kuin satasen finaalissa kaikki maaliin päässeet saisivat hyväksytyn.”

KUKA?

KUKA?