Terveyttä taiteesta

Kansanedustajan uran jälkeen Sinikka Hurskainen antautui taiteelle. Hän on opiskellut maalaustaidetta Ateenassa, Pariisissa ja Pietarissa, ja haluaisi opiskella vielä Italiassa.

Näyttelyitä Sinikalla on ollut Intiassa saakka, parhaillaan nyt talvella on Espanjassa. Kreikkalaisen mytologian kautta hänelle avautui Kalevalan aarreaitta. Naivismi on hänelle väylä kuvata arkea ilon kautta. Sinikka korostaa taiteen kasvatuksellista ja terveydellistä funktiota.

Teksti: Reetta Reinman Kuva: Sakari Lehmuskallio Maalaukset: Sinikka Hurskainen

Sinikka Hurskainen oli 2014 opiskelemassa ja maalaamassa Ateenan instituutin taideresidenssissä ja tutustui siellä kreikkalaiseen mytologiaan, joka myös käytti siellä maalaustensa aiheena. Suomeen tultuaan hän tarttui kreikkalaisen mytologian innoittamana oman mytologiamme aarrearkkuun, kansalliseepos Kalevalaan.

Sinikka kutsuu prosessiaan Kalevalan uudelleenlukemiseksi.

– Olen lukenut Kalevalaa useaan otteeseen ja luen jatkuvasti; joka lukukerta sieltä nousee uusia asioita, uusia aiheita, jotka alkavat elää mielessäni, hän sanoo.

Kalevalan kirjokannesta kipinöi Sinikan taiteessa symbolismin muodossa. Hänelle Kalevalan kertomukset ja Kalevalan hahmot nousevat Kalevalaa lukiessaan vahvoina kuvina mieleen. Ne Sinikka ikuistaa taideteoksiksi.

Hänen Kalevala-aiheisten maalaustensa aiheina ovat esimerkiksi Pohjan Akka, Joukahainen, Lemminkäisen äiti ja Väinämöinen, joka tekee kanteleen hauen leukaluusta. Sinikka tosin oikoo tekovaihetta; hänen teoksessaan Väinämöinen jo soittaa hauen leukaluuta. Väinämöisen soiton yhdistävästä voimasta kertoo maalauksen yleisö, emäntä ja karhu jammaavat sulassa sovussa.

Sinikan maalauksessa Pohjan akka osoittaa Väinämöiselle matriarkaarista voimaa: heristää rannalta sormeaan yksin järven selälle soutelemaan jääneelle Väinämöiselle; Aino heittäytyi veden varaan, eikä suostunut Väinämöiselle vaimoksi.

Kalevalan Aino ei Sinikan mukaan suinkaan olekaan uhri, vaan tekee vahvasti omat ratkaisunsa, ottaa elämänsä avaimen omiin käsiinsä.

– Toki tuolloin Kalevalan aikana tosielämässä nuoret naiset olivat tavallaan uhreja, esimerkiksi avioliitot olivat naisten äitien ja tulevien aviomiesten kauppoja, tytöiltä ei kysytty mitään.

Sinikan Lemminkäisen äidin ilme on vertaansa vailla äidinrakkaudessaan, päättäväisyydessä ja elämän riemussa. Vahva nainen seisoo luut kädessä Tuonelan pääkalloisessa virrassa Tuonelan mustien joutsenten ollessa yleisönään – varmana lopputuloksesta: hulivilipoika haalitaan täältä kokoon ja uuteen elämään. Suurin ja ymmärtäväisin on äidin rakkaus.

Sinikkaa kiehtoo Kalevalan naisten vahvuus.

– Ja naisten usko jopa mahdottomaan, kuten Lemminkäisen äidin kohdalla. Hän uskoi mahdottomaan ja naisen sitkeydellä osoitti olevansa oikeassa: poika virkosi Tuonelan virrasta. Samanlaista sitkeyttä ja uskoa mahdottomaan osoitti sota-ajan Suomen kotirintaman naiset. Kotirintama kesti monesti täysin epäinhimillisissä olosuhteissa, Sinikka kiittää.

Myös kehittyvien maiden nousu olisi hänen mukaansa aloitettava naisista: ” Kouluta nainen, koulutat koko kylän ”.

Sinikka kertoo , että muutama vuosi sitten Tanskassa näyttelyä pitäessään hänen Kalevala-aiheiset taulunsa herättivät suurta mielenkiintoa, ja näyttelyn avajaisyleisö oli erittäin kiinnostunut kuulemaan tarinoita, jotka ovat Kalevala-maalausten taustalla.

– Onko Kalevalaa käännetty tanskaksi, moni kysyi. Olin aivan yllättynyt, miten suuri kiinnostus tanskalaisilla oli Kalevalaan.

Hänen mielestään Suomen ja suomalaisten pitäisi paremmin osata hyödyntää Kalevalan kiehtovien ja myyttisten tarinoiden markkina-arvoa sekä samoin Suomen upeaa luontoa sekä tuotemarkkinoinnissa että ennen kaikkea matkailussa.

– Tarinat myyvät, hän korostaa.

Isoäiti, mennään ateljeehen maalaamaan, sanoo Sinikka Hurskaisen 5-vuotias tyttärenpoika useasti ollessaan isoäitinsä luona Imatralla.

– Sitten menemme omakotitalomme pihassa olevaan studiooni, maalaamme, piirrämme ja kuuntelemme klassista musiikkia sekä keskustelemme siitä, mitä yhdessä maalaamme sekä jo valmiista taideteoksistani. En olisi ikinä uskonut, miten paljon iloa lastenlapset antavat, Sinikka hymyilee. 5-vuotiaan tyttärenpojan lisäksi hänellä on 1-vuotias tyttärentytär.

Sinikan mukaan taide eri muodoissaan on merkittävä luovuuden, estetiikan, ajattelun, elämän ja inhimillisyyden sekä käden taitojen opettaja lapsille ja nuorille. Häntä huolestuttaa, kun peruskoulun taito- ja taideaineiden opetuksen resursseista on tingitty.

– Olen surullinen myös siitä, että taidealan koulutusta on monissa toisen asteen oppilaitoksissa lakkautettu.

– Hyvä ystäväni, Vuoden nuori taitelija 2017 Tiina Pyykkinen on sanonut osuvasti, että taide ei ole vain väline, vaan se on myös itseisarvo. Tätä olisi syytä pohtia, kun taiteen opetuksen määrärahoja ja resursseja ollaan leikkaamassa.

Eli taidetta taiteen vuoksi (ransk. l’art pour l’art, lat. ars gratia artis) kuten kuuluu ranskalaisen taidefilosofi Théophile Gautieren 1800-luvulla lanseeraama iskulause. Sanonta ilmaisee monen taiteilijan käsitystä siitä, että taide ei tarvitse perusteluja, eikä sen tarvitse palvella poliittisia, kasvatuksellisia eikä muitakaan tavoitteita.

Sinikka korostaa taiteen tärkeää merkitystä kaikenikäisten ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin – fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lähteenä.

– Tästä Assi Liikanen on tehnyt väitöstutkimuksenkin, ja selvittänyt siinä taiteen vaikutusta terveyteen, ja positiivista vaikutusta osoitettiin olevan.

– Taide kaikkine muotoinensa – maalaustaide, musiikki, näyttämötaide, mikä tahansa taiteen laji – hoitaa sekä tekijää että taiteesta nauttijaa, Sinikka painottaa.

Kansanedustaja-aikanaan hän vieraili Norjassa tutustumassa erään kaupungin julkisten laitosten toimintaan ja havaitsi siellä, miten taidetta osattiin käyttää koko yhteisön hyödyksi ja hyvinvoinniksi.

– Kyseisen kaupungin julkisten laitosten seinällä oli kaiken aikaa norjalaisten taiteilijoiden töitä, esimerkiksi sairaaloissa ne tarjosivat valtavasti iloa potilaille.

Sinikka lähti maalaustaiteen maailmaan, kun hän teki päätöksen, ettei enää asetu kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Hän lähti opiskelemaan Pariisiin ja Pietariin.

– Opiskelin Pariisissa syksyn 2011 ja 2014 taiteilija Pascal Poitoux’n oppilaana. Lisäksi olen opiskellut Pietarin taideakatemian professoreiden Vladimir S. Pesikovin, Gennadi Manasherovin ja Anatatoli Lukasenovin oppilaana yhteensä vajaa puoli vuotta. Keväällä 2016 opiskelin Pietarin MatissClubStudiossa, hän kertoo.

– Nyt minua innostaisi opiskella Italiassa. Ranskan ja Italian klassisen maalaustaiteen erojen löytäminen kiehtoisi, hän pohtii.

Sinikalla on maalaustaideopintoja runsaasti myös Suomesta. Maalaustaidetta hän on harrastanut jo 1970-luvulla. Hän teki tuolloin naivistisia postikortteja.

Naivismi on edelleen hänen taiteensa pääasiallinen tyylilaji.

– Naivismin tapa tarkastella elämän aivan tavallisia, arkisia asioita pilke silmäkulmassa kiehtoo minua.

Naivismin ohella Sinikka tekee paljon ulkomaalaustaidetta, eli maalaa kohteitaan paikan päällä.

Maalaustensa ideoita hän ei tietoisesti etsi. Ne ovat nähdyn, kuullun, koetun, luetun sekä mielikuvituksen mosaiikki.

Sinikka on pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä Suomessa että ennen kaikkea ulkomailla. Parhaillaan talvella 2019 hänellä on näyttely Espanjassa, jossa hän myös maalaa talven. Keväällä ovat vuorossa Venäjä (Pietari), Puola ja Belgia. Kesällä Suomen näyttelyt ovat Iittalassa ja Varkaudessa.

Näyttelytoiminta käynnistyi vähän sattumalta. Sinikka oli kesällä 2014 Imatralla järjestettävän kansainvälisen Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin suojelijana, ja siellä yksi hänen espanjalainen ystävänsä halusi ostaa Sinikan naivistisia postikortteja.

– Kyseiset postikortit nähdessään eräs belgialainen taitelija kysyi, kenen tekemiä kortteja nämä ovat. Vastasin, että minun. Kyseinen taitelija jatkoi, että missä sinulla on näyttelyitä. En oikein osannut suhtautua tuolloin vakavasti tähän belgialaistaitelijan kysymykseen. Teatterifestivaalin jälkeen hän otti uudelleen yhteyttä, ja niin tuli ensimmäinen näyttely, ja sitten näyttelykutsuja on vain sadellut eri puolille maailmaa! Sinikka naurahtaa.

Jos vielä olisit mukana politiikassa, mitkä asiat olisivat sydäntäsi lähellä?

– Turvallisuus, laaja-alaisesti käsitettynä suomalaisten ihmisten ja Suomen turvallisuus. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään.

”– Samanlaista sitkeyttä ja uskoa mahdottomaan osoitti sota-ajan Suomen kotirintaman naiset. Kotirintama kesti monesti täysin epäinhimillisissä olosuhteissa.”

KUKA?