Kotimainen vaihtoehto

kasvipohjaisille ”jogurteille”

jalostui opintojen ja elämäntapa-

muutosten myötä

Vahva maidonjalostuksen perinne antoi vankan perustan osaamiselle.

Teksti: Reetta Reinman

Lohtajalla syntyneet Jukkolan sisarukset, Annamari ja Marjaana ovat maitotaloustilan tyttärinä ja merkittävän maidonjalostusalueen, Keski-Pohjanmaan, kasvatteina olleet pienestä pitäen hyvin sisällä maidonjalostusprosessissa aina laitumelta maito- ja jogurttipurkkiin saakka. Annamari on valmistunut Helsingin yliopiston Viikin kampukselta maitotieteiden maisteriksi. Marjaana on koulutukseltaan graafinen suunnittelija Lahden Muotoiluinstituutista.

Vuonna 2016 sisarukset pohtivat tulevaisuuttaan. Opinnot olivat vielä kesken, työkuviot mietityttivät.

Mielessä kutkutti jonkin aivan uuden aloittaminen, joka myös vastaisi heidän maailmankuvaansa.

– Olimme molemmat tehneet elämäntapamuutoksia ruokailutottumuksissamme ja muutoinkin kulutustottumuksissamme. Valintamme olivat yhtä enenevässä määrin vegaaneja, Annamari kertoo.

– Maitotilalla kasvaneina ihmettelimme sitä, miksi maitohyllyllä ei ollut sen enempää kotimaisia kasvimaitotuotteita, miksi esimerkiksi ei hyödynnetty enempää kotimaista, ominaisuuksiltaan hyvin monipuolista ja monin tutkimuksin terveelliseksi todettua kauraa – soijatuotteet eivät meistä tuntuneet yhtään omilta.

Yhtenä arkisena päivänä sisarukset päättivät hiljakseen matelevassa Helsingin iltapäiväruuhkassa, että he päättävät kokeilla tehdä itse kaurapohjaisia, jogurttityylisiä tuoretuotteita.

– Idea oman kaurajogun valmistuksesta eteni nopeasti ja innostuksemme kasvoi sitä mukaa, kun yksikin testierä onnistui omassa kotikeittiössämme, Annamari kertoo.

Projektille keksittiin lennosta työnimi ”MÖ” – se toimii edelleen.

Yrityksen Mö Foods Oy:n Annamari ja Marjaana perustivat keväällä 2017, omistajajoukkoon tuli tusinan verran ystäviä ja sukulaisia. Tuotantotilat päätettiin saneerata kauranjalostuslinjastolle sopivaksi suvun hallussa olevaan meijeriin Lohtajalle.

Vuoden 2018 alussa MÖ Kaurajogut® olivat kauppojen hyllyllä. Sitä edelsi huolellinen, reilun puolen vuoden tuotekehitys- ja tuotetestausvaihe. Olennaisen tärkeä osa prosessia oli myös laadun ja säilyvyyden varmistaminen tarvittavine laboratoriotutkimuksineen sekä pakkausten suunnittelu ja valmistus, unohtamatta markkinointia ja myyntikanavien järjestämistä. Pakkaukset ja yrityksen muu visuaalisuus on Marjaana Jukkolan käsialaa.

Tänä vuonna tuotannossa päästään yli miljoonaan kaurajogupurkkiin.

Suunnittelu- ja tuotekehitystyössä sekä taloushallinnon ja markkinoinnin tehtävissä yrityksessä työskentelee sisarusten lisäksi yksi, varsinainen tuotteen valmistus teetetään alihankintana.

MÖ-kaurajoguissa käytetään raaka-aineena kotimaista kauraa.

– Suomalainen kaura on laadultaan erinomaista, sen takaa ilmasto-olosuhteemme, ennen kaikkea kesän pitkä valoisa aika. Olisikin toivottavaa, että elintarvikekauran viljeleminen lisääntyisi Suomessa merkittävästi, Annamari toteaa.

Kaurajogun valmistus alkaa ”kauramaidon” valmistuksella, joka kuumennetaan, jäähdytetään ja rikastetaan kalsiumilla. Tämän jälkeen ”kauramaito” hapatetaan maitohappobakteereilla jogurttityyliseksi tuotteeksi. Kaurajoguja ei homogenoida.

– Koska tuotteissamme on lisättyä kalsiumia, luomumerkintä ei niihin ole mahdollinen, Annamari kertoo, ja jatkaa:

– Kaura itsessään on gluteenitonta ja käytämme sitä tuotteisiimme ainoana viljana. Myllyssä, josta kaura tulee meille, käsitellään kuitenkin myös muita viljoja, ja siksi emme voi suositella tuotteitamme keliaakikoille.

– Kaikki MÖ-kaurajoguissa käytettävät raaka-aineet ovat kasviperäisiä eli ne sopivat vegaaniruokavalioon; ne eivät sisällä maitoa tai laktoosia eikä eläinperäisiä rasvoja tai lisäaineita missään muodossaan. Niissä ei myöskään ole keinotekoisia makeutusaineita, hän toteaa.

Sokeria on maltillisesti.

– Maustetuissa kaurajoguissa sokeria on 6,6 -7,1 g /100 g ja maustamattomassa sitä on 2,3 g, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi maidossa maitosokeria eli laktoosia, Annamari kertoo.

Makuvaihtoehtoja on tätä nykyä neljä: maustamaton, metsämansikka, banaani ja mustikka-kardemumma.

MÖ Kaurajogut ovat myynnissä K-kaupoissa kautta maan (K-marketit, K-supermarketit ja Citymarketit). Lisäksi niitä saa Food Market Herkuista Helsingistä ja Espoon Tapiolasta, S-kaupoista Keski-Pohjanmaalta ja Pohjois-Suomesta sekä Halpa-Halleista ja Minimaneista. Vientikin sisaruksia kiinnostaisi.

”– Kaikki MÖ-kaurajoguissa käytettävät raaka-aineet ovat kasviperäisiä eli ne sopivat vegaaniruokavalioon; ne eivät sisällä maitoa tai laktoosia eikä eläinperäisiä rasvoja tai lisäaineita missään muodossaan. Niissä ei myöskään ole keinotekoisia makeutusaineita.”
”– Suomalainen kaura on laadultaan erinomaista, sen takaa ilmasto-olosuhteemme, ennen kaikkea kesän pitkä valoisa aika. Olisikin toivottavaa, että elintarvikekauran viljeleminen lisääntyisi Suomessa merkittävästi.”

KUKA?

KUKA?

Marjaana Jukkola

Ikä: 30 v

Syntymäpaikka: Lohtaja

Asuinpaikka: Helsinki

Ammatti: Tuotekehittäjä, yrittäjä

Perhesuhteet: Mies ja kissa, tiiviit suhteet lähiperheeseen

Harrastukset: Jooga ja liikunta monessa muodossa, ruoka

Elämän motto: Kun syö hyvin, niin jaksaa.

Ikä: 25 v

Syntymäpaikka: Lohtaja

Asuinpaikka: Helsinki

Ammatti: Graafikko, yrittäjä

Perhesuhteet: Äiti, äidin kissat, isä, siskot, poikaystävä

Harrastukset: Kitara, luoviminen

Elämän motto: Ei ole mottoa, mutta näillä mennään mitä on annettu!