
Suomalainen SkyBreakers järjestää ainoana maailmassa benjihypyt arabimaissa
Juhannusviikolla yleisö saa kokeilla benjihyppyjä Ylivieskan Kärkkäisen parkkipaikalla
SkyBreakersin Markku Eklund on tuonut benjihypyt Suomeen ja vienyt arabimaihin. Siellä
SkyBreakers on edelleen ainoa benjihyppytoimija.
Hypyn voit varata ennakkoon Ylivieskan Kärkkäisen infopisteeltä.
Teksti: Reetta Reinman Kuvat: SkyBreakers
Nuorukaisena espoolainen Markku Eklund , 53, oli innokas pellehyppääjä. Jossain vaiheessa hän keksi pellehypyn, jossa sitoi jalkaansa autonrenkaan sisäkumista tehdyn narun siten, että hyppy pysähtyy ennen veteen menoa. Hän kuuli, että vastaavanalaisia hyppyjä tehdään Ranskassa kuivalla maalla, ja lähti ottamaan asiasta selvää.
Kuivan maan hyppy osoittautui benjihypyksi. Eklund hankki itselleen benjivälineet ja perusti SkyBreakers-yrityksen, joka alkoi järjestää benjihyppyjä Suomessa. Ensimmäiset hypyt tehtiin Suomessa 1990.
Suomen lisäksi Eklund on tehnyt benjin tunnetuksi Baltian maissa, Karibialla ja arabimaissa, kuten Arabiemiraateissa, Kuwaitissa, Bahraimilla ja Libanonissa.
– Arabimaissa olemme ainut benjihyppytoimija, kertoo Eklund.
– Arabimaissa benji on ihan uusi juttu, ja noussut muutamassa vuodessa todella suosituksi. Esimerkiksi Kuwaitissa SkyBreakers oli ensimmäisen kerran esittelemässä benjiä vuonna 2013, ja sen jälkeen olemme olleet siellä järjestämässä benji-tapahtumia jo 24 kertaa.
Benjihypyssä hyppääjän yläilmoihin nostavan nosturin SkyBreakers vuokraa aina paikalliselta ajoneuvonosturiyrittäjältä - ollaan sitten kotimaassa tai ulkomailla. Mikäli tapahtuma on ulkomailla, SkyBreakers teettää paikan päällä hyppykorin. Kotimaan tapahtumiin hyppykori kulkee mukana peräkärryssä.
Hyppyköydet, valjaat ja muut tarvikkeet SkyBreakers vie mukanaan sekä Suomen että ulkomaiden kohteisiin.
Benjihyppyköysiä ei osteta valmiina, vaan SkyBreakers punoo ne käsityönä.
– Tämä on myös merkittävä laadunvarmistuksen ja turvallisuuden kannalta, toteaa Eklund.
Benjiköyden perusraaka-aineena toimii Thaimaassa tai Malesiassa valmistetut ohuet, laatuvalvotut kumisäikeet. Yksi suikale muodostuu 40 säikeestä. Näitä levyjä menee valmiiseen benjiköyteen 26 kappaletta. Punomisen aikana pohjaköysi venytetään auton avulla noin 70-metriseksi, ja tämän jälkeen alkaa köyden pintapunominen. Valmiina köysi on noin 30-metrinen ja painaa noin 30 kiloa. Aikaa yhden köyden tekemiseen menee kuudelta punojalta puolisen päivää.
Benjihypyn aikana köysi venyy nelinkertaiseksi. Se vaihdetaan 300 hypyn välein.
Yleisimpiä benjihyppypaikkoja ovat nosturit ja sillat. Hyppyjä voidaan tehdä myös kuumailmapallosta, helikopterista sekä muista rakennelmista. Yleisin hyppykorkeus on noin 50 metriä.
– Benjihyppy soveltuu lähes kaikille. Fyysinen kunto, ikä, paino tai vastaavat tekijät eivät estä hyppäämistä, sanoo Eklund.
Kokeneempi hyppääjä voi hypyn aikana tehdä erilaisia voltteja ja kierteitä.
– Voitin pelon. Pääsin korkean paikan kammosta. Minä uskalsin! Huima fiilis! Eklund kertoo benjihypyn kokeneiden yleisimmistä palautteista hypyn jälkeen.
Suomen korkeimman benjihypyn SkyBreakers on järjestänyt 150 metristä Helsingin Kaivopuistossa. Vertailun vuoksi Stadionin torni Helsingissä kohoaa 72 metriin.
– Kaivopuiston 150 metristä lähtevään hyppyyn tarvitaan erikoisnosturi, jonka kokoaminen ottaa kolmisen päivää, kertoo Eklund.
SkyBreakersin uutuuslaite , SKY ROCKET -heittoistuin ampuu ihmisen taivaalle noin 70 metrin korkeudelle yli sadan kilometrin tuntinopeudella. Lähtökiihtyvyys on noin 5 G:tä, mikä on jopa nopeampi kuin Formula-1 auton kiihtyvyys. Kokeilija asettautuu istuimeen, johon hänet sidotaan tukevasti nelipisteturvavyön ja turvakaaren avulla. Kumiritsa ampuu heittoistuinkokeilijan ylös ja maan vetovoima vetää alas. Hetken päästä pomppiminen rauhoittuu ja pulssi tasaantuu.
SkyBreakers järjestää myös mahdollisuuksia seikkailuihin niin Suomessa kuin ulkomailla lähi- ja kaukokohteissa.
Sky Breakersin Stunt-ryhmä on vuodesta 1989 lähtien tehnyt stunt-kohtauksia kotimaisiin ja ulkomaisiin elokuviin ja TV-tuotantoihin, sekä järjestänyt useita stunt-näytöksiä ja tapahtumia ympäri Eurooppaa.
– Stunt-näytöksissämme, esimerkiksi sirkuksessa, myös yleisö saa turvallisesti ja valvotusti kokeilla pienimuotoisesti stunt-kohtauksia, Eklund kertoo.
Juhannusviikolla tiistaista torstaihin Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalon parkkipaikalla on mahdollisuus kokeilla SkyBreakersin järjestämiä benjihyppyjä sekä jännittää mukana heidän huimissa benjinäytöksissään.
”– SkyBreakers vie myös seikkailemaan Suomessa ja maailmalla. Esimerkiksi Salto de Limon vesiputous Dominikaanisessa Tasavallassa soveltuu mainiosti abseilingiin. Bali puolestaan on aloittelevan surffaajan paratiisi.”