KauppaSuomen kahvikupilla -juttusarjassa valmistetaan herkkuja pääsiäisen kahvipöytään ja pikkusuolaiseksi. Reseptit ja vinkit ovat Myllyn Paras Oy:n kotitalousopettaja Arja Elina Laineen jauhopeukalosta.

P ääsiäisen Täytekakku

pieneen pyöreään kakkuvuokaan, 6-8:lle

Pohja:

4 munaa

2 dl sokeria

1 dl Myllyn Paras Karkea Vehnäjauhoja

tai Erikoisvehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Leivitykseen:

margariinia

Myllyn Paras Korppujauhoja

Kostutus:

1/2-1 dl maitoa+vaniljasokeria tai laimennettua vaaleaa mehua

Täyte:

3 dl marjoja, esim. herukoita, vadelmia tms.

2 banaania

1 tlk säilykepersikkaa (n. 300 g/keskikoko)

Kerma-rahkaseos:

4 dl kuohukermaa (2 tlk)

1/2 dl sokeria

n.1 tl vaniljasokeria

400 g (sitruuna)rahkaa (2 tlk)

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Voitele pienehkö kakkuvuoka rasvalla ja leivitä pinta korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 15–20 minuuttia riippuen vuoan laakeudesta. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan pitkäteräisellä sahalaitaisella veitsellä. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla, lisää rahka. Nosta kakun pohjaosa tarjoiluvadille. Kostuta pohjaa haluamallasi nesteellä lusikan tai siveltimen avulla.

Levitä alimman kakkulevyn päälle marjoja ja banaaniviipaleita ja sen päälle kerma-rahkaa. Aseta keskimmäinen levy päälle, kostuta ja levitä päälle persikkaa pieninä kuutioina sekä kerma-rahkaa. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta myös sitä vähän. Paina kevyesti kämmenellä tai esim. työlaudalla, jotta pinnasta tulee tasainen. Voit tehdä kakun tähän asti valmiiksi jo edellisenä päivänä. Kakku saa mielellään mehevöityä kylmässä ainakin muutaman tunnin ajan ennen tarjoilua.

Levitä lastalla loppu kerma-rahka kakun päälle ja reunoille ohuelti. Koristele pääsiäisrakein.

Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Vinkkejä täytekakkuleipurille:

* Huoneenlämpöiset ja vanhemmat kananmunat vaahtoutuvat kylmiä ja tuoreita paremmin.

* Tee kakkupohja etukäteen valmiiksi. Täytä se jo tarjoilua edeltävänä päivänä, näin saat mehevän täytekakun.

* Voit korvata osan jauhoista tummemmilla jauhoilla, esim. sämpyläjauhoilla.

* Voit kostuttaa kakun vaniljasokerilla makeutetulla maidolla, laimealla sokeroidulla sitruunamehulla, sitruunalimonadilla, sitruunakivennäisvedellä, siiderillä tai hedelmäsäilyketölkin liemellä. Liköörillä saat kostutusliemeen juhlavan säväyksen.

* Koristele kakku samana päivänä kuin tarjoilet, jotta kakun ulkonäkö on mahdollisimman kaunis.

Pasha

1 pasha n. 1 litran muottiin (n. 6-8:lle)

2 dl kuohu- tai vispikermaa

3 keltuaista

1 dl sokeria

75 g voita

1/2 dl mantelirouhetta

1 dl kultarusinoita tai kuivattuja papaijapaloja

1/2 dl sukaattia

2 tlk rahkaa (500 g)

1 rkl puristettua sitruunamehua

1 tl vaniljasokeria

1/2 tl jauhettua inkivääriä

Koristeluun:

tuoreita hedelmiä, pääsiäisrakeita

Lisäksi esimerkiksi: 1 pkt Myllyn Paras Voitaikinataskuja (10 kpl)

tai kulitsaa

Sekoita pinnoitetussa kattilassa kerma, keltuaiset ja sokeri. Kuumenna seosta koko ajan muovivispilällä sekoittaen, kunnes seos hieman sakenee (2-3 min). Nosta kattila levyltä ja lisää voi pieninä nokareina vatkaten joukkoon, kunnes voi sulaa. Mittaa joukkoon muut aineet. Rusinoita tai papaijaa voit ensin rouhia hyvin pieneksi terävällä veitsellä.

Käytä pashamuottia tai laita kippoon n. 1 litran vetoinen mahdollisimman syvä ja kapea siivilä. Mikäli sinulla on isohko kartion mallinen raastinrauta, jossa on tyhjä keskus, myös se sopii hyvin tai 2 kahvinsuodatinta. Vuoraa muotti, siivilä tmv. kastellulla, nihkeäksi puristellulla sideharsolla tai kahvisuodatinpaperilla.

Kaada pashaseos vuorattuun muottiin. Taittele sideharso pintaan ja laita lautanen päälle. Laita pasha valumaan jääkaappiin yöksi. Kumoa pasha ennen tarjoilua lautaselle ja koristele kauniisti esim. pääsiäisrakein tai keltaisin hedelmäpaloin. Tarjoile kulitsan kanssa (resepti löytyy www.myllynparas.fi) tai Voitaikinataskujen täytteenä.

Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Tiesitkö?

* Pasha kuuluu karjalaisiin tai oikeammin venäläisiin pääsiäisruokiin.

* Aito pashamuotti on puusta tehty ja uskonnollisin aihein kuvioitu, mutta myös siivilä, kolmioraastinraudan sisus tai kahvinsuodatin sopii muotiksi.

Blinileipäset noin 24 kpl

2 tlk (á 200 g) kermaviiliä

50 g hiivaa

2 dl Myllyn Paras Tattarijauhoja

1 tl sokeria

1 tl suolaa

1 munankeltuainen

1 dl maitoa

6 dl Myllyn Paras Sämpyläjauhoseosta

tai Emännän Puolikarkea Vehnäjauhoja

50 g voisulaa

1 munanvalkuainen

Lisäksi:

mätiä

savulohta

sipulisilppua

herkkukurkkua

smetanaa

tilliä

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi esim. mikroaaltouunissa. Liuota siihen hiiva ja sokeri. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita juuren muodostumisen jälkeen taikinaan suola, keltuainen ja lämmin maito sekä jauhoja niin, että saat löysähkön sämpylätaikinan. Lisää voisula taikinaan ja vielä sen jälkeen varovasti käännellen vaahdoksi vatkattu valkuainen. Annostele löysää taikinaa matalien silikonisten tms. muffinivuokien pohjille tai ota matalia nokareita lusikalla leivinpaperille. Anna kohota kaksinkertaiseksi peitettynä. Paista 225-asteisessa uunissa 10-15 min.

Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy