Suola/mausteannostelijan ja sirottimen kehittänyt Vesa-Matti Myllykoski:

Lusikat ovat syömistä varten! OneUnit hoitaa suolan ja mausteiden annostelun. Näin tuumaa OneUnit-

mausteannostelijan kehittänyt, sieviläinen Vesa-Matti Myllykoski. Idea syntyi hellan ääressä.

Teksti: Reetta Ahola Kuvat: OneUnit

Reilu vuosi sitten Vesa-Matti Myllykoski oli pitkiä aikoja kotimiehenä ja laittoi ruokaa perheelle. Suolaaminen tuntui hankalalta. Kaivaa teelusikalla suolapurkkia, onhan se työlästä. Mittalusikoiden koot ohjeissa olivat vähän sitä sun tätä suomalaiskodin lusikoihin, milloin purkeista ja pusseista länähti liikaa maustetta, milloin ruoka oli lähes mautonta.Sieviläismies päätti, että asia on saatava järjestykseen, ja paras apu on oma apu.

Kotipajassa syntyi OneUnit suola/mausteannostelijan ensimmäinen prototyyppi.

– Siinä oli lasipurkin sisällä pilttipurkki, Myllykoski kertoo.

Ajatus toimivasta mallista hautui Myllykosken mielessä parisen kuukautta. Sitten malli oli saatu kuntoon, ja suola/mausteannostelijoita alkoi valmistua. Annostelijan sisäsäiliöön laitetaan suola tai mauste, ja annostelijan korkista painamalla mittautuu suolan tai mausteen määrä.

Myllykoski valmistaa mausteannostelijat Sievissä, lisäksi joitain sen osia tehdään Padasjoella alihankintatyönä. Materiaaleina ovat akryyli ja polykarbonaatti-muovi. Nimi OneUnit tulee englannin sanasta yksi yksikkö.

– Eli yksi napsaus OneUnitilla antaa yhden yksikön maustetta.

Vesa-Matti Myllykoski on saanut annostelijasta runsaasti hyvää käyttäjäpalautetta. Vaimonsa kanssa he ovat myös itse tyytyväisiä ruokien maustamisen sujuvuuteen Vesa-Matin keksinnön myötä. Myllykosken perheessä tykätään syödä paljon lohta.

– Hyvän uunilohen mausteeksi riittävät suola ja sipuli. Kilon lohifileelle sopiva määrä suolaa on 6–7 napsahdusta OneUnit annostelijasta eli se tarkoittaa 7,5ml–8,75 ml suolaa, Myllykoski kertoo.

Uusikin tuote on tulossa.

– Elintarvikepuolelle sekin, mutta vielä en tämän tarkemmin paljasta, millainen. Patentin olen tälle uudelle keksinnölleni kuitenkin laittanut hakuun.

Vesa-Matti Myllykoski , 43, on syntynyt Vantaalla ja asunut lapsuutensa Helsingissä. Viisitoista vuotta sitten hän muutti Sieviin.

– Etelän ruuhkissa seiskoskeleminen ei sovi tekevälle ihmiselle! hän naurahtaa.

Hän on työskennellyt rakennusalalla ja elektroniikka-alan kokoonpanotehtävissä sekä palkallisena että yrittäjänä. Perhe myös viljelee kesäisin mansikkaa, useita satoja kiloja.

– Kysyntää olisi enemmällekin, mutta olemme vielä toistaiseksi pitäneet mansikanviljelyn sellaisessa mittakaavassa, että perheemme työvoima riittää.

Aikaisemmin Myllykoskilla oli myös koirahoitola kotinsa yhteydessä.

– Koirahoitolan tilat ovat nyt verstaana, missä juonitaan uusia kujeita!

”Etelän ruuhkissa seiskoskeleminen ei sovi tekevälle ihmiselle!”

MIKÄ?

OneUnit suola- ja mausteannostelija toimii näin:

1. Täytä annostelija.

Täytä korkin kautta annostelijan sisempi säiliö suolalla, sokerilla tai muulla haluamallasi mausteella.

2. Annostele.

Paina kerran korkista ja saat tarkasti 1/4 tl (1,25ml) suolaa/maustetta. Painele korkista haluamasi määrä maustetta. Esimerkiksi 1 tl = 4 painallusta.

3. Kaada tai sirottele.

Annosteltu määrä suolaa tai maustetta kaadetaan ruokaan tai leivontaan tai painonappia pyörittämällä sirotellaan lihaan ja kalaan.