Metsän kuningas, karhu, antoi nimen kihniöläisserkusten viime vuonna perustamalle huonekalu- ja sisustusyritykselle.

Teksti: Reetta Reinman

Kihniössä, Parkanon lähellä syntyneet ja asuvat, 37-vuotiaat serkukset Henna Erkkilä ja Sini Hautamäki asuivat pieninä tyttöinä naapureina Kihniön Myllykylän maalaiskylässä Myllyjoen rannalla, puiden ja peltojen syleilyssä. Yhdessä kylän muiden lasten kanssa ulkoleikit luonnossa olivat olennainen osa elämää.

Tänään serkukset tekevät töitä yhdessä, viime vuonna perustamassaan yrityksessä OHTO Nordic Home Oy:ssä, joka suunnittelee ja valmistuttaa pientuotantona huonekaluja ja sisustustuotteita sekä Lifestyle-tuotteita Suomessa suomalaisista materiaaleista.

Yrityksen verkkokaupassa on myös muun muassa muiden kotimaisten brändien Suomessa valmistettua luonnonkosmetiikkaa ja luonnonsaippuoita, kotimaisia tuotteita keittiön sisustamiseen sekä Suomessa valmistettuja tuotteita kodinhoitoon: pyykinpesuun ja siivoukseen.

Hennan kotijoukkoihin kuuluvat avopuoliso ja kaksi pientä lasta. Sini on kolmen pienen lapsen äiti. Työtä arjessa riittää niin yrityksen kuin perheen parissa.

Vapaa-aikana luonto kutsuu. Henna nauttii samoilla metsässä luonnon rauhasta iloiten. Sinin harrastuksiin kuuluvat juokseminen, vaeltaminen ja luontokuvaus.

Metsässä kasvaa yrityksen voimalliset juuret; innostus ja inspiraatio. Metsän kuningas antoi myös nimensä naisten yritykselle.

Henna kertoo, mitä nimi Ohto tarkoittaa:

– Ohto on entisinä aikoina käytössä ollut sana, joka tarkoittaa karhua. Tuolle metsän suurelle tallustajalle on kautta aikain ollut olemassa useita kierto- ja lempinimiä, kuten Otso, Ohto, Kontio, Kouvo, Nalle, Mesikämmen, Metsän Omena ja Metsän Kuningas. Kiertoilmauksia meidän esi-isämme ja -äitimme halusivat välttää kutsumasta tuota suurta ja pelättyä petoa luokseen. Karhu herätti pelkoa, mutta oli myös erittäin pyhä ja hyvin arvostettu eläin. Mikäpä muukaan voisi sopivammin kuvailla meidän suomalaisten luonnon henkeä ja arvokkuutta kuin metsämme arvovaltaisin asustelija.

Metsän hallitsijan mukaan on myös nimetty Hennan vuonna 2014 syntynyt Otso-poika.

Sisustaminen on lähellä sekä Hennan että Sinin sydäntä.

– Oman tuotantomme kautta halusimme luoda uudenlaisen, aidosti kotimaisen sisustus- ja huonekalutuotesarjan, jossa yhdistyy rohkea tapa luoda suomalaista designia, laatu, luonto, kotimaisuus sekä skandinaavinen muotokieli, esteettisesti ja eettisesti toteutettuna.

OHTO Nordic Homen kaikkien tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen tapahtuu Suomessa. Tuotteiden valmistuksessa käytetään kotimaista käsityötä. Yrityksen omia tuotesarjoja ovat huonekalut, valaisimet ja paperituotteet, kuten esimerkiksi julisteet, kalenterit ja muistikirjat, sekä lisäksi valikoimissa on sisustuksen pientuotteita, esimerkiksi tarjottimia ja seinäkelloja.

– Kaikki puutuotteemme valmistetaan kotimaisesta koivusta. Huonekalusarjojemme materiaalina käytämme alallaan arvostetun, perinteikkään perheyritys Koskisen koivuvaneria. Valaisimien aihiot tehdään tamperelaisessa yrityksessä. Huonekalujen varsinainen valmistus ja viimeistely tapahtuu huonekalupuuseppätaidon perinteisellä alueella, Kurikan Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla.

Paperituotteissa OHTO Nordic Home käyttää kotimaista Joutsen-merkittyä paperia. Kaikki paperituotteet painetaan suomalaisessa, ympäristösertifioidussa painotalossa Lahdessa. Koivutarjottimet tehdään käsityönä Pieksämäellä.

Henna korostaa, että ekologisuus näkyy paitsi yrityksen tuotannossa, mutta myös ihan ruohonjuuritasolla.

– Toimipisteessämme Kihniössä kierrätetään ja käytetään vain vihreää sähköä. Lähetyspakkauksiimme käytämme vai pahvia ja paperia, emmekä täytä lähetyspaketteja muovilla. Myöskään eläinperäisiä tuotteita, kuten nahkaa tai villaa emme käytä tuotteissamme lainkaan.

– Suosimalla suomalaisia valmistajia saamme olla varmoja, että esimerkiksi jätehuolto on yhteistyöyrityksissämme asianmukaisesti järjestetty ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta. Valmistus Suomessa vähentää myös kuljetuksista aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. Ekologista on mielestämme myös se, että valmistamme tuotteemme pientuotantosarjoina, ei valtavia massoja, joista osa myydään lopulta ale:ssa, vaan tarpeeseen, Henna sanoo.

OHTO Nordic Home työllistää suoraan kaksi, Hennan ja Sinin sekä lisäksi sopimusvalmistajia ja heidän yhteistyökumppaneitaan.

Asiakaskuntana ovat pääsääntöisesti naiset nuorista varttuneisiin. OHTO Nordic Homen huonekaluja, valaisimia, paperituotteita ja piensisustustuotteita on myös Kärkkäisen verkkokaupan valikoimissa, www.karkkainen.com

Vientiä yritys on aloittelemassa Ruotsiin.

”– Suosimalla suomalaisia valmistajia saamme olla varmoja, että esimerkiksi jätehuolto on yhteistyöyrityksissämme asianmukaisesti järjestetty ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta. ”
”– Kaikki puutuotteemme valmistetaan kotimaisesta koivusta.”

”Toivon, että ihmiset ihastuisivat meidän tuotteisiimme samalla tavalla kuin itsekkin ihastun aina vain uudelleen. Miten kaunis ajatus, että moderneissa tuotteissamme yhdistyy suomalainen design, tyylikkyys, ekologisuus ja suomalainen luonto.”

- Sini

”Näin esteetikkona toivon, että ihmiset löytäisivät suunnittelemistamme tuotteista luonnon kauneuden ja sielukkuuden yhdistettynä moderniin muotokieleen ja designiin. On aivan valtava rikkaus asua Suomessa, luonnossa ja puiden ympäröimänä. Suomalaisuus ja ekologiset arvot suovat meille mahdollisuuden tuoda palan luontoa sisälle ja ripauksen metsän henkeä kotiin.”

- Henna