Kaksiviikoisen kaupanteon juhla-ajan henkenä on hulvaton meininki yllätyksineen ja ostolöytöineen

Tavaratalo Kärkkäisen Sikapäivät käynnistyvät syyskuun viimeisellä viikolla. Lahden, Ylivieskan, Oulun ja Iin myymälöissä on luvassa jälleen iloinen kaupantekemisen meininki.

Teksti: Ari Stenius

Sikapäivät ovat tapahtuma, jota osataan jo odottaa.

– Vakioasiakkaitten lisäksi monet harvemmin käyvät pitkämatkalaiset tulevat useampaan otteeseen viettämään Sikapäiviä sekä keväällä että syksyllä, sanoo J. Kärkkäinen Oy:n kaupallinen johtaja Antti Korkiakoski .

Kaksiviikoisen kaupanteon juhla-ajan henkenä on hulvaton meininki yllätyksineen ja ostolöytöineen. Jokaiselle sikapäivälle on jokaisessa myymälässä jotain päiväkohtaista piristystä. Muutama vuosi sitten Kärkkäisen henkilökunnalla oli sikaviikkojen villityksessä sikapipot, joista tuli hittituote.

– Sikapipot olivat todella suosittuja. Asiakkaat pitivät pipoista niin paljon, että niistä tehtiin myyntituote, hymyilee Korkiakoski.

Useita vuosia Kärkkäisen kauppavuodessa eläneet Sikapäivät ovat vuosi vuodelta kasvaneet, ja jokaisessa myymälässä odotetaan kahden viikon markkinameinikiä.

– Asiakkaat odottavat meiltä henkilökunnalta paljon ja vuosien Sikapäivä-perinne on opettanut meitä kaikkia löytämään kivan tavan palvella ja juhlia tätä erityistä kauppa-aikaa, sanoo Korkiakoski.

– Kärkkäisen neljän myymälän tuotteissa on kauppaketjun mahdollistamaa yhtenäisyyttä ja monipuolisuutta. Liikkeissä on omien päivittäisten tarjousten ja yllätysten lisäksi tunnettuja ja laadukkaita brändituotteita, paljastaa Korkiakoski.

Ketjutuotteita ja brändejä, mutta takuuvarmasti myös omia tavaratalokohtaisia juttuja ja tarjouksia.

– Sikapäivien seutukohtainen omaleimaisuus säilyy ja asiakkaamme tuntevat varmasti olonsa kotoisaksi. Sikapäivät ovat kauppojemme juhlaviikot, joissa on kaupantekemisen meininki, lupaa Antti.

Ennestäänkin edullisten hintojen lisäksi Sikapäivillä voi tehdä – ja tehdään – löytöjä, sikahalvalla.

Kärkkäisten Sikapäivien teemaan kuuluvat myös tuoteuutuudet, jotka on hankittu edullisesti myytäväksi pelkästään Sikapäiville. Sikaviikojen ajatukseen kuuluu, että kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta löytyy tarjouksia.

– Niin sanotut päivän tuotteet myydään yleensä nopeasti loppuun, joten kannattaa seurata ilmoittelua. Ja mikäli ei itse pääse kauppaan, niin kannattaa laittaa perheenjäseniä tai kavereita asioille tai tilata verkosta, muistuttaa Korkiakoski.

KauppaSuomi -lehdestä löytyy tietoa tarjouksista, mutta parhaat löydöt tehdään myymälöissä.

– Haluamme yllättää asiakkaat, jotka tulevat Sikapäiville tavarataloihimme, sanoo Antti.

Kärkkäisen tavaratalojen henkilökunnan kasvot eivät Sikapäivillä kurtistu, vaikka myllerrystä ja meininkiä riittää kiireeksi asti.

– Ei, henkilökuntamme on varautunut ja väkemme on aina Sikapäivien jälkeen sanonut, että ihanaa oli. Päivät ja viikot vilahtavat ohi hetkessä, kaupantekeminen on hauskaa, kun sen oikein oivaltaa, muistuttaa Antti, kauppamies.

Useampana vuotena Sikapäivillä käyneet asiakkaat osaavat varata aikaa käynneilleen.Onkin tavallista, että Lahden, Ylivieskan ja Iin Varikoille ilmestyy autoja päivähuoltoon kauppalaisia odottamaan.

Kärkkäisen tavaratalojen Sikapäivät ovat tänä syksynä 24.9.–7. 10.2015.

”Haluamme yllättää asiakkaat, jotka tulevat Sikapäiville tavarataloihimme.”

MITÄ?

Kärkkäisen tavaratalot palvelevat monipuolisesti

Kärkkäisen laajan valikoiman ja edullisen hintatason tavarataloja on neljä: Ylivieskassa, Oulussa, Iissä ja Lahdessa.

Ensimmäinen tavaratalo avattiin Ylivieskassa 1991 ja myöhemmin, vuonna 2003 Ylivieskan kauppakeskukseen nousi Iso Kärkkäinen.

Lahden ja Ylivieskan tavaratalot ovat isoimmat (n. 30 000 neliötä).

Kaikissa tavarataloissa on iso myymälä lukuisine liikkeineen ja kaikissa tavarataloissa Oulun Kärkkäistä lukuunottamatta on Varikko (auto- ja konehuollot sekä varaosamyynti) ja tankkausmahdollisuus.

Ylivieskassa on lisäksi mopoja, moottoripyöriä, kelkkoja jne myyvä Pienkone.

Lahden Kärkkäisellä on kaksi ravintolaa, Lounas Majakka ja Scanburger sekä jäätelöbaari.

Ylivieskassa on Scanburger ja jäätelöbaari.