Suun tulehdukset on tärkeää löytää, sillä ne vaikuttavat sydän- ja vesisuonisairauksien, diabeteksen ja muiden kroonisten sairauksien riskiin tai voivat pahentaa niitä.

Ikääntymisen myötä syljen eritys usein vähenee. Sylki sisältää reikiintymistä, sieni-infektioita ja happohyökkäyksiä torjuvia aineita. Kuiva suu on riski hampaiden ja suun limakalvojen terveydelle, minkä lisäksi syljen väheneminen voi vaikeuttaa syömistä ja nielemistä.

Ikääntymisen lisäksi vaivaan saattaa olla muita syitä. Ruokavaliomuutokset sekä monet lääkkeet, kuten sydän-, verenpaine- ja masennuslääkkeet lisäävät suun kuivuutta. Myös jotkut sairaudet, kuten reumataudit, diabetes, Parkinsonin tauti, vaihdevuodet, hormonikorvaushoidot ja syöpähoidot voivat vähentää syljen eritystä. Syljen vähentyessä hampaiden reikiintymisen ja etenkin juurikarieksen riski kasvaa.

Kuivan suun hoitamisessa riittävä nesteytys on hyvän suuhygienian lisäksi avainasemassa. Vettä on syytä juoda runsaasti. Lisäksi kannattaa syödä ruokia, jotka vaativat paljon pureskelemista. Pureskeleminen aktivoi sylkirauhasia.

Hampaiden kiinnityskudosten tulehdus eli parodontiitti on hyvin yleinen vaiva: jopa 64 prosenttia 30 vuotta täyttäneistä suomalaisista sairastaa jonkinasteista kiinnityskudosten tulehdusta. Usein tietämättään.

Tulehdus tuhoaa hampaiden ympärillä olevaa säikeistöä, joka kiinnittää hampaat leukaluuhun. Hoitamattomana sairaus voi johtaa hampaiden irtoamiseen.

Kiinnityskudostulehduksessa syntyvät bakteerit aiheuttavat kuormaa elimistön puolustusmekanismille. Parodontiilla on todettu tätä kautta olevan yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin sekä diabetekseen.

Kiinnityskudostulehdus voi olla riskitekijä myös sydän- ja aivoinfarkteille. Myös muistisairauksien ja parodontiitin välillä on havaittu yhteys. Lisäksi reumapotilailla suun tulehdustilat voivat pahentaa perussairautta.

Kiinnityskudostulehdus voi olla täysin oireeton, mutta taudin tyypillisiä varoitusmerkkejä ovat ienverenvuoto esimerkiksi hampaiden harjauksen yhteydessä, punoittavat ja turvonneet ikenet, märkävuoto, hampaiden lisääntynyt liikkuvuus sekä pahanhajuinen hengitys.

Huolellinen hampaiden harjaus ja hammaslangan päivittäinen käyttö estävät plakin ja bakteerien kiinnittymisen hampaan pintaan, jolloin ikenet säilyvät terveinä. Myös terveelliset elämäntavat ja tupakoinnin lopettaminen edistävät ien- ja kiinnityskudosten paranemista.

Suun ja hampaiden säännöllinen puhdistus ehkäisee monia suunsairauksia niin ikääntyneillä kuin kaikenikäisillä. Hampaat ja ienrajat puhdistetaan huolellisesti pehmeällä hammasharjalla ja fluorihammastahnalla aamuin illoin joka päivä. Myös hammasvälit on syytä puhdistaa joko hammaslangalla, sopivan kokoisella hammasväliharjalla tai harjatikulla. On hyvä puhdistaa myös kielen pinta hammasharjalla tai siihen tarkoitetulla kielenpuhdistimella.

Hammasproteesin puhdistus on yhtä tärkeää kuin omien hampaittenkin puhdistaminen, sillä proteesin pinnalla voi elää sieni- ja bakteerikasvustoa. Puhdistuksen ajaksi proteesi otetaan pois suusta. Proteesi puhdistetaan harjaamalla pehmeällä proteesiharjalla.

Proteesin puhdistusaineena käytetään ei-hankaavaa, proteesin puhdistamiseen tarkoitettua tahnaa. Puhdistuksen jälkeen proteesi huuhdotaan runsaalla vedellä. Puhdistuksen apuna voi muutaman kerran viikossa käyttää puhdistustabletteja.

Hammaskivi pois säännöllisesti

Hammaskivi pitää poistattaa säännöllisesti hammaslääkärillä tai suuhygienistillä, sillä bakteerit tarttuvat herkästi hammaskiven pintaan ja tulehduttavat ikenet. Ikenen tulehdusneste kovettaa bakteerikerroksen myös ikenen alta hammaskiveksi. Parodontiitti eli hampaiden kiinnityskudosten tulehdus syntyy, kun hoitamaton tulehdus etenee hammasta kiinnittäviin sidekudoksiin ja luuhun. Syvien ientaskujen hammaskivi poistetaan puudutuksessa, joskus tarvitaan leikkausta. Parodontiitti uusii helposti, minkä vuoksi hammaskiven ylläpitohoitoa jatketaan läpi elämän, usein 3–6 kuukauden välein.

Tumppaa tupakka!

Parodontiitin hoito voi kohentaa kolesteroliarvoja ja vähentää kaulavaltimon kovettumatautia. Tupakointi kannattaa lopettaa, sillä se pahentaa parodontiittia salaa. Tupakoinnin myötä verenkierto heikkenee niin, ettei tulehtunut ien vuoda herkästi verta. Tupakan nikotiini supistaa verisuonia ja estää verenvuotoa, jolloin vakavakin ientulehdus voi jäädä huomioimatta.

Myös diabetes altistaa parodontiitille.

Hammasvälien puhdistus on tärkeää muistaa

Hammaslanka on tehokas väline, joka pitää hammasvälit puhtaina, mutta sen käyttö voi olla seniorille hankalaa. Langan käyttö vaatii käsien näppäryyttä ja lanka voi tarttua paikattuihin hampaisiin. Lankaa parempi vaihtoehto onkin hammasväliharja.

Myös hammastikku sopii hampaiden puhdistamiseen. Hammastikun tulisi kuitenkin olla kolmiomainen. Pyöreä koktailtikku ei puhdista hammasvälejä.

Kärkkäisen valikoimissa on hammasproteesin hoitoon esimerkiksi seuraavat suomalaisessa NURMON-sarjassa olevat Fixor-tuotteet:

Fixor tabs -proteesien puhdistustabletit puhdistavat ja desinfioivat hammasproteesit. Ne ovat turvallisia käyttää.

Fixor Tabsit tappavat 99,9% pahaa hajua aiheuttavista bakteereista. Fixor Tabsit sopivat myös oikomislaitteille.

VINKKI: Kahvi- ja teekupit puhdistuvat kirkkaiksi Fixor Tabsien avulla. Kuppi täyteen vettä ja tabletti perään. Huuhtele hyvin. Toimii.

Fixor Dentipur hammasproteesien kiinnitysvoide on valmistettu Saksassa. Se sisältää 25% kiinnitysainetta, kun useimmissa kiinnitysvoiteissa tehoainetta on vain 15%. Fixor Dentipur onkin varman kiinnitysvoide.

Fixor Dentipurin kiinnitysaine valmistetaan Metsä Groupin biotuotetehtaalla Äänekoskella, josta se jalostetaan saksalaisessa lääketehtaassa hammasproteesien kiinnitysaineeksi.

Fixor Dentipur hammasproteesien kiinnitysvoidetta tuo maahan espoolainen Varma Pharma Oy.

Fixor Dentu Creme on suomalaisen NURMON Dentalin kehittämä, tehokas erikoishammastahna hammasproteesien puhdistukseen. Fixor Dentu Creme ei naarmuta hammasproteeseja. Käytetään yhdessä Fixor proteesiharjan kanssa.

Pirjo Heinämaan suunnitteleman NURMON Ergo Design hammasproteesien puhdistusharja on muotoiltu käteen sopivaksi. Sen varresta saa napakan otteen. Harjan pyöristetyt jouhien päät eivät vahingoita hammasproteeseja. Toimii erittäin hyvin Fixor Dentu Cremen kanssa.