Aten Marjassa pakastemarjojen ja täysmehujen laadun takeena ovat

Pakastamalla marjat -32 asteessa niissä säilyy maku ja muoto. Täysmehun marjamassa puristuu ilmanpaineella toimivassa puristuskoneessa.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Kimmo Iso-Tuisku/Aalto Oy ja Tiina Mäkinen/Mainospihlaja Ky

Tämän kesän marjasato näyttää lupaavalta. Viime kesä oli luonnonmarjojen, etenkin mustikan ja puolukan osalta katastrofi. Nyt (kesäkuun lopussa) näyttää myös siltä, että mikäli Suomi ja Thaimaa pääsevät neuvotteluissa sopimukseen tietyistä reunaehdoista, niin thaimaalaisia marjanpoimijoita saattaisi jossain määrin päästä Suomeen heinäkuun lopulla, ei toki takavuosien määriä, Aten Marja Oy:n yrittäjä-toimitusjohtaja Atte Valkiainen pohdiskelee.

Aten Marja jalostaa vuosittain noin 400 000 kiloa luonnon- ja puutarhamarjoja pääsääntöisesti säilöntä- ja lisäaineettomiksi mehuiksi, mutta yhä enenevässä määrin pakkasmarjoiksi. Lisäksi yritys toimii marjojen vastaanottajana ja jälleenmyyjänä marjapakastamoyrityksille ja suurtaloudelle.

– Moni kotisäilöjä on tykästynyt meidän pakastemustikoihin, -mansikoihin ja -vadelmiin ja käy ostamassa ne tehtaanmyymälästämme valmiiksi pakastettuina, Valkiainen kertoo.

Hän on tyytyväinen yrityksensä pakastemarjojen laatuun: makuun ja koostumukseen. Sen takeena on tunnelipakastusmenetelmä.

– Tärkeimmät tunnelipakastuksen hyödyt ovat voimakas ilmavirtaus marjojen pakastuessa sekä erittäin kylmä pakastuslämpötila. Tehokas pakastus mahdollistaa sen, että marjojen ulkonäkö ja aromi säilyvät ”kesänkaltaisina”, ja marjat pysyvät pakastimessa irtonaisina. Kotipakastimissa pakastusteho ei riitä. Tehoton pakastus syö marjoista sokeria, ne litistyvät ja kitkeröityvät.

Tunnelipakastuksessa Aten Marjassa maksimissaan noin 3000 kiloa marjoja laitetaan kerrallaan laatikoissa illalla -32 asteen pakkaseen. Seuraavana päivänä ne siirretään vielä vuorokaudeksi syväjäätymään -22 asteen pakkaseen. Sieltä ne menevät pakastevarastoon päällekkäin ladottaviin 500 kilon kontteihin, joista marjoja pussitetaan kilon myyntipakkauksiin. Suurin osa pakastetuista marjoista hyödynnetään yrityksen omassa mehuntuotannossa.

Mehujen teossa Valkiainen nostaa Aten Marjan laadun valtiksi ilmanpaineella toimivan, tehokkaan mehupuristimen.

– Marjapuristuskone on ollut yrityksemme tärkein investointi. Uusin laite on parin vuoden takaa.

Makaavan säiliön näköiseen, ilmanpaineella toimivaan puristimeen laitetaan kerrallaan noin 4500 kiloa tuoremarjoja puristumaan parin, kolmen tunnin ajaksi alhaiseen paineeseen. Puristuvaan massaan lisätään luontaista marjaentsyymiä, jonka ansioista mehu irtoaa marjoista tehokkaasti.

Puristuskoneesta täysmehu menee separointikoneeseen, jossa mehusta poistuu marjojen hedelmälihan sakat, jotta lopputuloksena on kirkas täysmehu. Sitten mehu pastöroidaan säilyvyyden varmistamiseksi 85 asteessa. Aten Marjan laimentamattomat täysmehut ovat säilöntä- ja lisäaineettomia. Monista mehuista on sekä sokerittomat että sokerilla makeutetut vaihtoehdot. Tuttujen metsä- ja puutarhamarjamehujen lisäksi valikoimissa on myös kaarnikkamehua eli variksenmarjamehua. Tämän vuoden uutuus on omena-tyrnitäysmehu, jota voi nauttia vaikkapa aamushotin tavoin.

Aten Marjan mehut ovat lasipulloissa. Pullotuskoneen automaattisessa karusellissa tarvitaan yksi ihminen koneen alkupäässä syöttämässä ja toinen loppupäässä ottamassa vastaan automaattikoneen pullottamat, korkittamat ja etiketein varustamat mehupullot. Tunnissa pullotuskoneen läpi kulkee noin 1400 mehupulloa.

70-vuotias Atte Vainikainen on kotoisin Puumalasta. Nyt he asuvat Mäntyharjulla. Kotitila oli perinteinen, pienehkö eteläsavolainen maatila, jossa oli alle kymmenen lehmää, lampaita sekä hevonen. Viljaakin viljeltiin, mutta Savon kiviset pellot eivät ole koskaan olleet vilja-aittoja.

– Metsä oli minunkin kotitilallani toimeentulon tuki ja turva, Valkiainen kertoo.

1980-luvulla hän innostui vaimonsa, Pirjo Valkiaisen kanssa viljelemään kotitilansa pelloilla mansikkaa ja jonkin verran vadelmaa. Mansikka oli päämarja. Sitä viljeltiin noin kolmen hehtaarin alalla.

– Alkuvuosina saimme hyviä satoja, jopa yli 10 000 kiloa mansikkaa hehtaarilta.

10 000 kilon mansikan hehtaarisatoa pidetään Suomessa hyvänä. Erinomaista on, jos hehtaarilta onnistuu saamaan 20 000 kiloa mansikkaa.

– 1990-luvun lopulla hehtaarisatomme alkoivat laskea dramaattisesti. Pahimpina vuosina sadosta tuli jopa viisinkertaisesti huippuvuosia huonompi. Syynä oli yksinkertaisesti se, että olimme viljelleet monena vuotena mansikkaa samoilla peltolohkoilla. Maaperästä tuli mansikalle liian yksipuolinen.

Yksipuolisen maaperän lisäksi mansikan uhkana ovat kasvitaudit ja tuholaiset. Alkuvuosina niitä ei ollut, mutta vähitellen tuholaisia ja kasvitauteja tuli yhä enemmän.

– Olisi ihanne, että mansikan voisi aina istuttaa peltolohkolle, jossa sitä ei ole aiemmin viljelty, Valkiainen sanoo.

Tätä nykyä heidän Puumalan pelloillaan naapuritilan puutarhaviljelijät kasvattavat herukoita.

Mansikan viljelyn lopetettuaan Valkiaiset ryhtyivät vuonna 1997 jalostamaan marjoja täysmehuiksi, aluksi toiminimellä Aten marja-aitta. Toiminimi vaihtui osakeyhtiöksi vuonna 2018. Aten Marja Oy toimii noin 1700 neliön tuotantotiloissa Hirvensalmen kunnan omistamassa kiinteistössä Hirvensalmen ja Mäntyharjun rajalla. Hirvensalmelle Puumalassa vuonna 1997 perustettu Aten Marja-aitta siirtyi vuonna 2012.

– Emme päässet vuokrasopimuksen jatkosta yhteisymmärrykseen Puumalan kunnan kanssa. Hirvensalmen kunnasta soitettiin samoihin aikoihin, kiinnostaisiko tulla yrittäjäksi kunnan rakentamaan uuteen elintarvikkeiden valmistukseen soveltuvaan teollisuuskiinteistöön. Kotipitäjästä kirpaisi lähteä, mutta pakko oli löytää uusi tila ja pääsimme vuokralaiseksi upouuteen kiinteistöön. Tosin vuokrakin on sen mukainen, ja ehdottomasti suurin kuluerämme, vaikka marjanjalostus on hyvin energiavaltaista. Sähkölasku ei silti ylitä vuokraa.

Aten Marja Oy on Valkiaisen perheen omistama. Henkilökuntaa on yhdeksän. Liikevaihto pyörii 2 miljoonan euron molemmin puolin. Perheestä yrityksen työssä on Atte ja hänen vaimonsa sekä heidän viidestä lapsestaan nuorimmainen poika.

– Vaimoni kanssa olemme ideoineet ja rakentaneet yrityksemme aivan nollasta. Hän vastaa tuotannosta ja tuotekehityksestä, minä myynnistä ja markkinoinnista, Valkiainen kertoo.

Isompia koneinvestointitarpeita Aten Marja Oy:llä ei tällä hetkellä ole.

– Nyt meidän tärkein tehtävämme on saada uusia myyntikanavia, myös vientimarkkinoille tarvitsemme avauksia.

Aten Marjan täysmehuja on myynnissä päivittäis- ja erikoiskaupoissa.

”– Tehoton pakastus syö marjoista sokeria, ne litistyvät ja kitkeröityvät.”
”– Olisi ihanne, että mansikan voisi aina istuttaa peltolohkolle, jossa sitä ei ole aiemmin viljelty.”