Eläkkeellä oleva Toivakan kirjastonjohtaja ja kunnan kulttuurivastaava Aira Kärkkäinen poimi lapsille ja nuorille lukuvinkiksi klassikoita, jotka ovat onnistuneet säilyttämään tuoreutensa, vaikka niiden ilmestymisestä on jopa vuosisatoja.

Teksti: Reetta Reinman

Mitä enemmän lapsena ja nuorena lukee, sitä paremmin oppii tuottamaan kieltä suullisesti ja kirjallisesti, ja sitä paremmin pärjää maailmassa. Sanoohan jo Raamattukin, että puheesi mukaan saat purtavaa. Lukemisen tärkeydestä lapsia ja nuoria muistuttaa Aira Kärkkäinen , Toivakan kunnan eläkkeellä oleva kirjastonjohtaja ja kunnan kulttuurivastaava.

– Kirjallisuutta lukemalla oppii sanallista hahmottamista, kokee monenlaisia elämyksiä ja saa monipuolisen pohjan maailmankuvalle, hän toteaa.

Aira kannustaa lapsia ja nuoria tarttumaan myös vanhoihin klassikkokirjoihin.

– Vanhoissa, huolellisesti kirjoitetuissa klassikoissa teksti etenee loogisesti, mutta lukeminen vaatii paneutumista, koska teoksessa pääpaino on itse tekstissä, ei kuvituksessa tai muissa elementeissä. Tämä on hyvää harjoitusta tuleviin opintoihin ja työelämään. Nykyään lastenkirjoissa ulkoasu on monesti mielestäni liiaksi sarjakuvamainen. Se ei opeta keskittymistä, ja kaiken kaikkiaan ulkoasulla on monesti sisältöä tärkeämpi asema.

– Vanhoissa kirjoissa tapahtumat etenevät verrattain hitaasti.. Sekin on hyvää harjoitusta, kun kaikki nyt heti -ajassamme kärsivällisyys on monesti koetuksella.

Aira poimi lukuvinkeiksi jo aika lailla unohduksiin päässeitä lasten ja nuorten kirjallisuuden klassikoita.

– Ne ovat kestäneet hyvin aikaa, ja ovat edelleen äärimmäisen tuoreita, vaikka ne ovat kirjoitettu vuosisatoja sitten.

Hän nostaa esille tärkeän vuosiluvun lasten ja nuorten kirjallisuuden näkövinkkelistä:

– Vuonna 1697 ranskalainen Charles Perrault (1628-1703) julkaisi kirjan ”Menneen ajan tarinoita”, josta nykyisen lasten ja nuorten kirjallisuuden katsotaan alkaneen. Perraultin kirja käsitti seitsemän tarinaa nimeltään ”Hanhiemon satuaarre”, ”Punahilkka”, ”Peukaloinen”,”Saapasjalkakissa”, ”Tuhkimo” ja ”Ritari Siniparta”.

Toistakymmentä vuotta Perraultin kirjan ilmestymisen jälkeen lontoolainen David Defoe (1691-1731) julkaisi ”Robinson Crusoe”-nimisen kirjansa, joka kertoi autiolle saarelle ajatuneesta miehestä, tämän ystävästä Perjantaista ja näiden yhteisistä seikkailuista. Idean kirjaansa kauppias Defoe sai Selkirk-nimisen merimiehen muistelmista. Näiden muistelmien joukkoon hän nivoi mukaan omia kokemuksiaan, ja mestariteos oli valmis.

Satakunta vuotta myöhemmin debytoi lasten-ja nuorten kirjallisuuden ”painosten kuningas” Alexandre Dumas vanhempi (1802-1870), jonka ”Kolme muskettisoturia” ja ”Monte Criston kreivi” ovat sukupolvien ajan viihdyttäneet nuoria ja vähän varttuneempiakin lukijoita.

Dumasta satakunta vuotta myöhemmin elänyt Charles Dickens (1812-1870) puolestaan sai koskettavilla romaaneillaan ”Oliver Twist”, ”David Copperfield” ja ”Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit” nuoret lukijat joko kyynelehtimään järkytyksestä tai kiemurtelemaan naurusta. Oman mainintansa ansaitsevat myös Huckleberry Finnin seikkailuja Missisippi-joella kuvannut Mark Twain (1835-1910) ja Jules Verne (1828-1905) fantasiatarinoillaan.

Jules Vernen monet aikoinaan mielikuvitukseksi leimatut ajatukset ovat nykyaikana jo itsestään selviä käytännön elämäämme liittyviä tosiasioita.

Tyttökirjoissa alan uranuurtaja oli Louisa M. Alcott (1832-1888), jonka kirjaa ”Pikku naisia” myytiin kolmen sukupolven ajan lähes kaksi miljoonaa kappaletta. Kirja on hyvin omaelämäkerrallinen. Nuorta Louisa Alcottia siinä edustaa Marcin nelipäisessä tyttöparvessa Jo Marc, jolle kirjailija on lainannut luonteenpiirteittensä lisäksi selviä vaikutteita ulkonäöstään.

Lucy Montgomeryn (1874-1942) iki-ihanat Anna-ja Runotyttösarjat alkoivat ilmestyä noin puolivuosisataa Alcottin mestariteosta myöhemmin.

– Annan ja Uudenkuun Emilian vaiheita seurasivat kuulemma minun ja ikätoverieni lisäksi mm. Englannin pääministeri ja punatukkaiset kautta maailman! Aira muistelee.

Sveitsin Alpeille meidät taas vie Johanna Spyrin (1827-1901) kolmiosainen Heidi-sarja, jonka kirjoittaja vietti koko elämänsä synnyinseudullaan Zurichin läheisyydessä. Ilmankos hän kirjoissaan osasi mestarillisesti kuvata alppiseudun luonnonkauneutta ja elämäntapaa.

Susan Coolidge (1835-1905) puolestaan vietti elämästään suuren osan Ohion Clevelandissa. Siellä hän pääosin loi Katy-sarjansa, jossa kuvataan erään perheen elämää näiden varhaisesta lapsuudesta aina avioitumiseen saakka. Teossarjassa on niin paljon muistumia tekijän omasta elämästä, että on hyvin vaikea sanoa, mikä siinä on totta, mikä sepitettyä.

Selma Lagerlöf (1858-1940) valitsi aihepiirikseen Vermlannin ruotsalaismetsät ja niiden satumaailman. Opettajaksi valmistunut Selma sai työtehtäväkseen yleiskuvauksen laatimisen kotimaastaan ruotsista. Näin syntyi läntisen naapurimaamme Maamme kirja ”Peukaloisen retket villihanhien seurassa”, josta tuli pian maailmankuulu menestysteos.

Astrid Lindgrenin (1907 -2002) luomia tunnetuimpia hahmoja ovat Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen sekä muista kirjoista tunnetuimpia Mio, poikani Mio ja Veljeni, Leijonamieli.

Suomessa maamme satukuningattareksi nimetty Anni Swan (1875-1958) teki suuren osan taiteellisesta työstään lastenlehtien toimittajana. Näitä lehtiä olivat muun muassa ”Pääskynen” ja ”Sirkka”. Niihin hän laati lukemattomia kirjoituksia. Opetustoimensa ja toimitustyönsä ohella Anni Swan ehti kirjoittaa lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja, jotka monet paneutuivat sen ajan 1940-luvun yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten mm. ”Ollin oppivuodet.”

Opettajana päätyönsä tehneen Aili Konttisen (1906-1969) teosten suosion ja aikalaismenestyksen aiheutti niiden tiukka sidos ilmestymisajankohtaansa. Lisäksi hän oli yksi Suomen ensimmäisistä helppolukuisten lastenkirjojen kirjoittajista. Konttisen usealle kielellekin käännetty ja Topelius-palkinnon voittanut kirja ”Inkeri palasi Ruotsista ” osaa valottaa hyvin pakolaislapsen ongelmia suhtautumisessa vieraisiin olosuhteisiin. Ajankohtaista luettavaa edelleen.

Mary Marck (1886-1976) alias Kersti Bergroth kuvaa Eeva-sarjassaan nuoren Eeva-tytön elämää 1930-luvun Helsingissä sekä sen aikaista koululaiselämää. Vaikka Bergrothin kuvaama maailma on suppea, ovat Eeva-kirjat säilyttäneet elävyytensä ja tuoreutensa.

Aira Brink, alias Aira Sinervo, alias Aira Kolula (1914-1968) on yksi harvoja varhaisen lasten historiallisten romaanien kirjoittaja. Aira Brinkin toinen teos ”Velhojuuri” sijoittuu 1600-luvulle Pietari Brahen ja noitavainojen aikaiseen Suomeen. Tove Janssonin kirjat eivät esittelya kaivanne meillä Suomessa tai muualla maailmassa. Varhaisimmat Muumi-kirja ilmestyivät jo1940-luvulla.

Simo Penttilä, alias Uuno Ilmari Hyvönen (1898-1971) kirjoitti suosittuja seikkailuromaaneja, joiden sankari, kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä seikkaili milloin Arizonassa, milloin vielä eksoottisimmissa paikoissa. Tauno Karilas (1900-1980) oli monialainen kirjailija. Hän julkaisi nuorisoromaaneja, tietokirjoja ja kokoomateoksia. Useissa hänen 1950-luvulla julkaisemissaan seikkailuromaaneissa oli voimakkaan isänmaallinen henki. Hänen kirjoistaan mainittakoon muun muassa ”Risupuron naavaparta.”

Kirjojen lukemiseen ja lukemisharrastukseen innostamisen ohella Aira kannustaa kertomaan lapsille tarinoita.

– Esimerkiksi Venäjän suurella runoilijalla ja kirjailijalla Aleksandr Puškinilla (1799-1837) oli lapsuudessaan lastenhoitaja, joka tunsi hyvin venäläisen satuaarteiston ja kansantarinat. Satujen lukemisen ohella hän kertoi nuorelle Aleksandr-pohjalle tarinoita. Näin tuleva runoilija sai jo lapsena tärkeän kosketuksen tarinaperinteeseen, sen meheviin hahmoihin ja monipuolisiin tapahtumiin. Monia näistä kansantarinoiden hahmoista siirtyi tavalla tai toisella myös Puškinin tuotantoon.

” Suomen satukuningattareksi nimetty Anni Swan (1875-1958) teki suuren osan taiteellisesta työstään lastenlehtien toimittajana.”