Alaikäisetkin pääsevät rallikuskeiksi, tarvitaan huoltajan suostumus ja turvamääräykset autossa

Nivalan Kapinarallin kokonaisreitti oli noin 270 kilometriä. 62 kilometriä erikoiskokeita sisältyi kokonaiskilometrimäärään. Erikoiskokeita oli kuusi kuuden paikkakunnan sorateillä. Luokkia oli 19. Järjestelyt tehtiin talkoovoimin.

Teksti: Reetta Reinman

Kun Heikki Hemppa Hosionahoa, 53, puraisi rallikärpänen oikein tosissaan vuonna 2016, se oli alkusysäys myös Nivalan Kapinarallille.

– Vuonna 2017 ajettiin Nivalassa Team Hempan spesiaaliralli. Kilpailijoita oli heti mukavasti, noin 80, kertoo Mervi Pyöriä , Revolt Racing Teamin sihteeri.

Revolt Racing Team toimi tänä vuonna toista kertaa ajettavan Nivalan Kapinarallin järjestäjänä. Kapinaralli ajettiin lauantaina 15.8.2020.

Ensimmäinen Nivalan Kapinaralli järjestettiin toissa kesänä. Viime kesänä seura järjesti asfalttisprintin Nivalan Teollisuuskylän alueella. Tämän vuoden Nivalan Kapinarallin kilpailunjohtajana toimi Jouko Mähönen Ralli Team Kainuusta. Kapinaralli oli yksi R-Rallicupin yhdeksästä osakilpailusta.

Kapinarallin järjestäjä Revolt Racing Team on suhteellisen nuori autourheiluseura. Nivalan ja lähikuntien ralliharrastajat perustivat sen vuoden 2019 alussa. Revolt Racing Teamin hallituksessa on jäseniä Nivalan lisäksi Ylivieskasta, Kannuksesta ja Haapavedeltä. Puheenjohtajana on ylivieskalainen Mikko Salmela .

Revolt Racing Team toimii HaMun eli Harrastemoottoriurheilun Keskusjärjestön alla.

– Rallin tarpeisiin HaMu on hyvä koti, sillä esimerkiksi autoihin ja niiden varusteisiin liittyvät säännökset ja muut byrokratiat ovat kevyitä. Ei tarvita lisenssimaksuja, eikä rallitutkintoja, toteaa Hosionaho.

Revolt Racing Teamissa on noin 70 jäsentä. Jäsenmaksu on 10 euroa.

– Jäseniä meillä on mukavasti ympäri Suomen, pohjoisin jäsen on Rovaniemeltä ja eteläisin Vantaalta. Jäsenemme ovat hyvin aktiivisia autourheilijoita. Jäsenistämme 30 ajaa kilpaa, kertoo sihteeri Mervi Pyöriä.

Hän toimii myös seuran rahastonhoitajana ja pitää yllä jäsenrekisteriä. Pyöriä vastaa yhdistyksen kilpailutoiminnasta, ja oli päävastuussa myös elokuisen Kapinarallin järjestelyistä.

Elokuussa 2018 ensimmäiseen Nivalan Kapinaralliin osallistui noin 190 kilpailijaa. Tämän vuonna ilmoittautuneita oli 189. Reitille lähti 182 kilpailijaa.

Harrasteautourheiluseuran järjestämässä kilpailussa palkinnot ovat pokaaleja. Tärkeintä on osallistumisen ja ajamisen ilo.

– Tällaisen ison sorarallin järjestäminen on iso kustannus. Kilpailun kustannuksia katamme osanottajamaksuilla ja sponsorituella, siksikin palkinnot ovat meillä muistoesineitä, toteaa Pyöriä.

Kaikki toimitsijat olivat myös tänä vuonna talkoolaisia. Heitä tarvittiin reilu parisataa, ja mukavasti talkooväkeä riitti.

– Autourheilupuolella on vielä onneksi kökkäväkeä saatavissa, ei toki takavuosikymmenten malliin. Ja harrasteautourheilussa on sellainen hieno asia, että seuroista ympäri Suomen tulee kisoihin toimitsijoita. Meille Nivalan Kapinaralliin esimerkiksi Etelä-Suomen myöden, ja me taas vastavuoroisesti menemme meillä toimitsijoina olleiden seurojen järjestämiin kilpailuihin toimitsijoiksi, kertoo Pyöriä.

Myös Hemppa Hosionaho nähtiin Kapinarallissa: senioriluokassa 50 + takavetoisen rallibemarin ratissa. Hänellä oli tavoitteena Nivalan Kapinarallissa luokkansa voitto. Se toteutui.

– Tosin erittäin pienellä marginaalilla eli 0,1 sekunnilla toiseksi tulleeseen.

Nivalan Kapinarallin yleiskilpailutuloksissa Hosionaho oli kolmas.

Hosionaho oli vuonna 2018 Kapinrallissa kultapokaalissa kiinni.

– Olin jo 47 sekunnin johdossa, mutta sitten ajoin viimeisellä erikoiskokeella ulos, ja kisa oli siinä.

Nivalan Kapinarallin jälkeisenä viikonloppuna 22.-23.8. Hosionaho ajoi Koillis-Savo Rallissa. Siellä hän tuli kuudenneksi.

– Auton kanssa tuli ongelmia, ja auto on nyt huollossa, hän kertoo.

Syyskuun lopulla on vielä edessä muutama ralli. Hosionahon talvikausi alkaa tammikuun alussa Piippola Rallissa.

Tämän vuoden Nivalan Kapinarallissa oli kuusi erikoiskoetta. Ne jakaantuivat kuuden paikkakunnan sorateille. Erikoiskokeet ajettiin Nivalassa, Ylivieskassa, Kannuksessa, Merijärvellä, Kalajoella ja Sievissä. Yhteensä erikoiskoekilometrejä oli 62. Kokonaisuudessaan Nivalan Kapinarallin reitti oli 270 kilometrin pituinen. 62 kilometriä erikoiskokeita sisältyi tuohon kokonaiskilometrimäärään.

Mervi Pyöriän mukaan Kapinarallin erikoiskokeiden ajajilta vaadittiin teknistä taitoa ja nopeaa reaktiokykyä.

Hosionaho harmittelee, että Suomessa on kovin vähän erikoiskokeiden harjoitteluun osoitettuja, testiajoon sopivia testiteitä. Hän käy testiajamassa Seinäjoen ja Lopen seudulla olevilla testiteillä.

Mervi Pyöriä kertoo rallin erikoiskoeosuuksien hankkiminen olevan iso projekti ja kokonaisuudessaan ison sorarallin tekeminen vaatii aikaa.

– Kilpailua edeltävänä vuonna katsotaan erikoiskoeosuudet valmiiksi. Sitten hankitaan luvat. Valtion teiden osalta luvat hankitaan paikallisista ELY-keskuksista, yksityisteiden osalta kunkin yksityistien tienhoitokunnalta. Kun toimitaan monen kunnan alueella, alueen ELY-keskukselle tehdään meluilmoitus, poliisille yleisötilaisuusilmoitus, ja monta muuta asiaa kilpailupäivää ajatellen pitää ottaa huomioon.

Mervi kannustaa kaikenikäisiä, mutta ennen kaikkea nuoria, rallista innostuneita poikia ja tyttöjä mukaan Revolt Racing Teamin toimintaan: joko ajamaan tai muuten vain touhuamaan ja tutustumaan ralliporukkaan.

– Kilpaosuuksilla myös alaikäiset kuljettajat pääsevät ajamaan. Huoltajan suostumus pitää kuitenkin olla ja turvallisuusmääräykset täyttämä auto omasta takaa. Ja on muistettava, että rallin siirtymiä varten alaikäiset tarvitsevat ajokortillisen kaverin, hän huomauttaa.

Revot Racing Teamin on tarkoitus järjestää myös tätä syksynä tutustumispäivä, jonka aikana nuoret saavat olla seuran kilpakuskien ralliautojen kyydissä. Koronatilanne kuitenkin elää ja sen vuoksi ”kyydityspäivää” ei ole vielä lyöty lukkoon.

Mervi Pyöriän tavoitat puh. 050-344 0299 tai mervi.pyoria@gmail.com

”– Rallin tarpeisiin HaMu on hyvä koti. Autoihin ja niiden varusteisiin liittyvät säännökset ja muut byrokratiat ovat kevyitä. Ei tarvita lisenssimaksuja, eikä rallitutkintoja.”