Ensimmäistä kertaa, perjantai-iltana 4. syyskuuta järjestetty Kauppojen Yö Lahden Renkomäessä kokosi yleisöä lähes 30 000. Tapahtuman organisaattori Risto Isohanni kaavailee uutta Kauppojen Yötä jo alkukevääksi, ja ensi syksyllä taas uudestaan.

Teksti: Reetta Reinman

Kiitos teille kaikille Kauppojen Yö Lahden Renkomäessä -tapahtumaan osallistuneille, niin yleisölle kuin alueen liikkeille. Yhdessä ja yhteistyössä onnistuimme yli odotusten, iloitsee tapahtuman ideoija ja järjestäjä, KauppaSuomi-lehden mediavastaava Risto Isohanni ja jatkaa:

– Ensi vuonna on tarkoitus järjestää Kauppojen Yö Renkomäessä -tapahtuman yhteydessä Suomen suurin ilotulitus, missä kaikki tapahtumaan osallistuvat yritykset saavat oman osuutensa ennen loppuhuipentumaa. Odotan silloin paikalle 50 000 -70 000 vierasta ympäri Etelä-Suomen.

Renkomäen alueen kaupat olivat Kauppojen Yönä, perjantaina 4.9.2020 lähes poikkeuksetta avoinna kello 24 saakka.

– Kauppiailta saamani palaute on ollut hyvin positiivista, sanoo Isohanni.

– Kauppojen Yö -tapahtuma tuli oikein hyvään saumaan tälle syksylle. Oli oikein kiva nähdä iloisia ihmisiä liikenteessä. Varmasti ollaan myös ensi vuonna mukana, mikäli tapahtuma järjestetään, toteaa parveke- ja terassilasituksia markkinoivan Lumon Suomi Oy:n myyntipäällikkö Toffe Lindblom .

– Hyvin kivasti oli asiakkaita liikkeellä, kiittää Lahden Kärkkäisen tavaratalopäällikkö Juha Julkunen .

Kärkkäisen tavaratalon aulatiloissa toimivan Häggmanin kahvila-konditorian vetäjä Janne Haapamäki kertoo Kauppojen Yön kävijämäärän yllättäneen positiivisesti. Häggman palveli Kauppojen Yössä klo 24 saakka.

– Myynti oli lähes kaksinkertainen normaaliin perjantaihin verrattuna. Ensi vuotta ajatellen osaamme paremmin varautua varsinkin työntekijämäärään. Iltavuoron työntekijämme tekivät kyllä upean suorituksen illan viimeisinä, kiireisinä tunteina. Suuri kiitos siitä työntekijöillemme sekä kiitos kaikille kahvilamme asiakkaille. Ensi vuonna olemme innolla mukana Kauppojen yö -tapahtumassa, lupaa Haapamäki.

Perjantai-illan kruunasi Suomen Ilotulitus Oy:n järjestämä näyttävä ilotulitus, kun iltakymmeneltä kauppaparatiisin taivas valaistiin kirkkain värein.

– Yleisö oli myös hyvin tyytyväinen siihen, että kaupunkilaisilla oli mahdollisuus tulla ilmaiseksi Kauppojen Yöhön Lahden torilta Renkomäkeen Liikenne Lakkapään busseilla klo 18-24 välisenä aikana paluukyytimahdollisuuksin, sanoo Risto Isohanni.

Hän korostaa, että Renkomäestä on tullut viime vuosien aikana Lahden alueella kaupanteon todellinen keskus.

– Renkomäestä löytyy tuotteita ja palveluita niin rakentamiseen, autoiluun, ruokailuun, vapaa-aikaan, leikkipaikkoihin, työturvallisuuteen, pukeutumiseen kuin muuhunkin arjen elämään – ja ilman parkkipaikkaongelmia. Renkomäkeen on helppo tulla joka suunnasta. Ilmaiset parkkipaikat takaavat asiakkaille vaivattoman asioinnin liikkeiden läheisyyteen.