Karhut ovat levittäytyneet koko Suomen alueelle. Ne aiheuttavat vuosittain merkittävää vahinkoa mehiläistarhaukselle, mikä on Suomessa yleinen elinkeino tai sivuelinkeino. Mehiläistarhaajia on arviolta kolmisen tuhatta.

Kaikki karhut eivät vieraile mehiläispesillä, mutta osa yksilöistä erikoistuu makeaan herkkuun. Suurimmat vahingot syntyvät keväällä, kun karhut lähtevät talven jälkeen nälissään etsimään ruokaa sekä syksyllä ennen talviunille siirtymistä.

Mehiläistarhaajat varjelevat elinkeinoaan sähköaidoilla, joista aiheutuu tarhaajille niin työtä kuin kulujakin. Karhut ovat kuitenkin älykkäitä otuksia ja oppivat välttämään sähköaidat kaatamalla aitoja tai vaikkapa kampeamalla puun avulla langat maahan.

Pihtiputaalaiselle Kaija Tunkkarille ovat karhujen aiheuttamat vahingot tuttuja. Ensimmäiset vahingot mehiläistarhauksilla tapahtuivat jo yli 30 vuotta sitten.

– Siihen aikaan ei tiedetty vielä sähköaitasuojauksista mitään.

Tunkkari tutustui Kanadaan suuntautuneella opintomatkalla kanadankarhuille tehtyihin sähköaitasuojauksiin ja rakensi vastaavanlaiset aitaussuojat hunajatarhalleen ensimmäisten joukossa Suomessa.

– Meillä oli silloin metsätarhaus, jossa aitaaminen vaati valtavan työmäärän. Silloin ei vielä ollut aurinkopaneeleja, joten akkuja joutui yhtenään kantamaan edestakaisin.

Tunkkarin mukaan ihmisten elinpiiriin ja hunajaan tottuneita, niin sanottuja hunajakarhuja ei ole vielä kovin paljon. Makeaan tottunut karhu opettaa kuitenkin puoliskonsa sekä pentunsa samalle ravinnolle, jolloin ongelma laajenee nopeasti.

Kalleimmat vahingot tapahtuvat keväisin, sillä valtio korvaa tuhotuista pesistä ainoastaan pesälaatikon hinnan. Tarhaajalta jää saamatta tulevan sadon tuotto, joka voi olla pesää kohti 1 000 – 1 500 euroa.

Vahinkokäyrissä on nähtävillä nousua taas syksyllä, kun satoa korjataan ja makean hunajan tuoksu tavoittaa mesikämmenten nenät.

– Viimeiset vahingot voivat tulla tarhaajille marraskuulla ja ensimmäiset jo maaliskuulla. Omalla tarhallani vahingot ovat yleensä loppuneet lokakuulle ja alkaneet huhtikuulla.

Ammattitarhaajakouluttajana toiminut Tunkkari on törmännyt koulutuksissa tilanteisiin, joissa moni osallistuja on sanonut, ettei viitsi lähteä karhujen aiheuttamien vahinkojen vuoksi ammattitarhaajaksi.

– Ainahan sitä kestää yhden tai muutaman pesän menetyksen, mutta ammattitarhaajat voivat menettää kerralla kymmeniä pesiä.

Tarhaajien yleinen mielipide on, että haaskaruokinta kaikissa muodoissaan pitäisi olla kielletty.

– Karhut tottuvat ihmisen hajuun, kun niitä ruokitaan. Ymmärrän kyllä luontokuvaajia, mutta toisaalta puhutaan siitä, että pölyttäjistä on huutava pula. Mehiläistarhaajat tarjoavat hyvää pölytyspalvelua.

Etelä-Suomessa karhutiheys on harva, mutta mikäli siellä joku hunajakarhu alkaa mellastamaan, katsotaan nopeasti väestötiheyttä, ja turvallisuusnäkökohtien vuoksi ongelmakarhu poistetaan herkemmin.

Tilanne tiheillä karhualueilla on kuitenkin toinen.

Suomen Mehiläishoitajien Liiton puheenjohtajana sekä karhutoimikunnan edustajana Tunkkari on käynyt neuvotteluja, miten ongelmakarhut saataisiin poistettua.

– Vahinkokarhut pitäisi päästä poistamaan välittömästi, etteivät ongelmat muodostuisi pahoiksi. Tarhaajat kaipaavatkin yhteistyötä metsästäjien kanssa. Nykyisin tiedonvälitys on onneksi hyvää, ja tieto kulkee entistä paremmin.

Mikäli karhu aiheuttaa paljon vahinkoja, voidaan anoa poikkeuslupaa. Siihenkin liittyy tosin ongelmia.

– Yleensä poikkeusluvan hakeminen kestää parisen viikkoa, vastaus pitäisi tulla nopeammin. Metsästäjillä ei ole myöskään välttämättä motivaatiota, sillä poikkeusluvalla kaadetun karhun lihat kuuluvat valtiolle.

– Poikkeuslupamenettelyyn kaivataan käytännön nopeuttamista sekä lain muutosta, että tilanne edes jollain lailla helpottuisi, Tunkkari toteaa.

”– Keski-Pohjanmaalla on tuhoutunut joka kesä yleensä 300 mehiläispesää karhujen käyntien seurauksena.”
”– Karhut aiheuttavat vuosittain merkittävää vahinkoa mehiläistarhaukselle. Poikkeuslupaan turvaudutaan vasta, kun mikään muu tyydyttävä ratkaisu ei toimi.”