Ilon kautta, luontoa aistien

Jos kuvataidetta tekee liian raskaasti, niin se alkaa näkyä työn jäljessä. Siiitä katoaa ajattomuus, iloisuus ja keveys. Silloin myös oma ajattelu supistuu. Pohdiskelee Tero Annanolli.

Asumme Sipoossa Söderkullantiellä. Metsä alkaa takapihalta. Siellä näen, miten valo siilautuu sekä miten luonto ja sen värimaailma muuttuvat eri vuoden- ja vuorokauden aikoina. Näen, kuinka Sipoonjoelle tulee usva, ja se alkaa levittäytyä pikku hiljaa, näen, kuinka maaperä alkaa tuoksua syksyn viileydessä sekä kevään lämmössä. Ne ovat vahvoja aistimuksia. Näin kuvaa suhdettaan kotipaikkansa Sipoon luontoon Kokkolassa syntynyt, 45-vuotias kuvataiteilija Tero Annanolli. Kokkolasta hänen aistimuistoissaan säilyy meren tuntu.

Kukat, kasvit ja linnut ovat Annanollista kauniita.

– Kukan, kasvin tai linnun muoto itsessään voi olla todella haastava ja vaikea kuvata niin, että se olisi ilmava, dynaaminen ja rento.

Annanollin työhuoneen seinällä entisen Nikkilän mielisairaalan tiloissa on maalaus, jonka aiheen hän sai keväällä Sipoon Karhusaareen mennessään.

– Jättömaassa oli virtaavaa, tummaa vettä. Maasta nousi kirkkaan keltainen kullero, joka lähtee maalauksessa loistamaan tummassa pohjassa. Siinä on ruman kaunista eli tumma vesi, mutta kullero muuttaa maiseman erilaiseksi. Vastakohdat kiinnittävät huomion. On värisävyt, kontrastit ja ympäristö, joka voi olla hyvin kahtia jakautunut.

Jopa villiyrtit ja rikkakasvit tien pientareella ovat Annanollille merkityksellisiä. Hän naurahtaa muistolle Ranskan taiteilijaresidenssistä, missä hän luonnosteli tienvarren rikkakasveja. Paikallinen nainen tuli juttelemaan ja totesi: .Siitä tulee hieno, mutta miksi teet rikkakasveista noin ison maalauksen. Eikö kannattaisi tehdä jostain merkityksellisestä, kun olet noin hyvä maalari..

Arvokkaan ja arvottoman rinnastus toimii myös Annanollin materiaalivalinnoissa. Hän voi käyttää maalausten pohjana hylättyjä kierrätysmateriaaleja, kuten kankaita, verhoja, päiväpeitteitä, rullaverhoja ja pöytäliinoja, ja yhdistää niihin vaikkapa lehtikultaa.

– Olen aina ihaillut vanhaa taidekäsityötä. Otan vaikutteita vanhasta, mutta tuon sen omalla tavallani nykyaikaan. Voisin kuvata työskentelytapaani vanhojen tekniikoiden uusiokäytöksi.

Tekniikkana ovat akryyli, öljy- ja lehtimetalli, kuten valko- tai lehtikulta. Annanolli käyttää myös värillistä pullotussia, joka muistuttaa entisajan mustepullossa kastettavaa mustekynää. Prosessissa korostuu käsityömäisyys. Tärkeää on sormenpäiden välittämä tunne ja tieto kohteesta. Maalaustapahtuma on nopea ja intuitiivinen.

– Teos etenee tietyssä järjestyksessä. Saatan luonnostella ensiksi nopeasti aiheen grillitikulla ja tussilla. Seuraavassa vaiheessa otan värin, joka voi olla vaikka akryyliväri. Se on vesiohenteinen ja kuivuu nopeasti. Viimeisessä vaiheessa, kun haluan paksuja, liukuvia värikerroksia, otan öljyvärin tai käytän lehtimetalleja, Annanolli kertoo.

Hän ei luonnostele maalauspohjalle tarkasti, vaan lähtee tekemään, ja katsoo, mihin maalaus kuljettaa.

– Esimerkiksi ison maalauskankaan pingotan seinälle ja maalaan siihen suoraan. En anna kehysten rajoittaa tekemistä tai käden liikettä. Liikerata jatkuu, kun käsi koskettaa pintaa. Varhaisrenessanssin ajan mestarit piirsivät yhdellä käden liikkeellä täydellisen ympyrän.

Annanolli haluaa kulkea kadun aurinkoista puolta, koska varjoalueet syntyvät itsestään, mutta valo tahtoo liikkua reippaammin.

– Haluan etsiä ja kuvata taiteessani kauneutta, koska rumuutta on maailmassa tarpeeksi. Taideprosessi sisältää ahdistusta ja haastavia hetkiä. Se on paradoksaalista, että juuri tuska ja ahdistus synnyttävät näkyvän kauneuden.

Tero Annanollin taiteellisuus ilmeni jo päiväkodissa. Viisivuotiaana hän sai päiväkodin opettajalta kotiin vietäväksi muovailemansa Mummo ja kissa -veistoksen, koska opettajan mielestä se oli poikkeuksellisen onnistunut. Muut lapset ihmettelivät, miksi Tero saa viedä teoksen kotiin, vaikka muut eivät saa.

– Silloin huomasin, että minulla on kykyjä kuvata asioita.

Teosta säilytettiin kotona viitisentoista vuotta, kunnes muovailuvahan osat alkoivat tippua.

Tero piirsi lapsena paljon. Maalaaminen tuntui helpolta. Hän dreijasi savesta. Jossain vaiheessa hän ajatteli, että hänestä tulee keraamikko.

– Kaverin äiti harrasti kuvataidetta. Hän näki, että minulla on lahjoja ja tuki eteenpäin. Hänellä oli maalausmateriaaleja ja taidekirjoja. Niistä tutustuin ensimmäisen kerran Rembrantiin. Ihmettelin maalausta vanhasta miehestä, soturista valohämyssä tummalla pohjalla, kultaisessa kypärässä. Ajattelin, että haluan itsekin tehdä joskus tuollaisen.

Teron vanhemmat eivät olleet erityisen taiteellisia, mutta nauttivat taiteesta. Sukuselvityksen mukaan ilmeni, että kaukaisessa sukuhaarassa löytyvät niin Lönnrotit, Topeliukset kuin .lintumaalarit. Wrightin veljeksetkin. Terolla on kaksi poikaa: 18-vuotias, valokuvaajaksi opiskeleva Viljami ja reilun vuoden ikäinen Sulo .

– Pyrimme kannustamaan lapsiamme kokemaan moniaistisesti ympäristöä värien, makujen ja muotojen kautta. Kotonamme on taidetta ja käymme taidenäyttelyissä.

– Luovuus saa kukkia: Olimme aikoinaan vanhimman poikamme kanssa joulupukin pajassa tapaamassa joulupukkia. Kun pukki kysyi, oletko nähnyt poroja, niin Viljami vastasi, että olen syöttänyt ja syönyt poroa, Annanolli naurahtaa hauskalle muistolle.

Annanolli on pitänyt lukuisia näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Hänellä oli hiljattain esillä maalauksia näyttelyssä Albert Edelfeltin säätiön uudessa Villa Albertissa Haikossa. Keväällä 2019 hän työskenteli Villa Lantessa, Roomassa.

– Villa Lanten kokemus oli vaikuttava. Huvilasta puutarhamaisessa ympäristössä Giannicolon kukkulalla avautuu koko seitsemän kukkulan juureen rakennettu Rooma. Kasvien väriloisto oli vaikuttava.

Neonvihreät papukaijat herättivät taiteilijan työskentelemään aamuvarhaisella. Upea kokemus oli myös Suomi 100 -avajaisnäyttely yhteistyössä Suomen Indonesian suurlähetystön kanssa Jakartassa. Annanollin taiteilijauran mieleenpainuvimpia hetkiä oli kultamitali Lontoon Taide olympialaisissa vuonna 2012. Love Boat -teos Lontoon olympialaisissa oli tehty kierrätyskankaalle pellavapöytäliina-pohjalle, missä oli käytetty myös lehtimetallia. Teos lunastettiin Pekingin olympiataiteen museon kokoelmiin.

Annanolli kertoo, että ennen toista maailmansotaa olympialaiset olivat enemmän kulttuuripainotteiset, minkä jälkeen urheilu nousi pääosaan ja kulttuuri jäi pois. Suomessa Annanollin olympiavoittoa ei juuri noteerattu, mutta hän sai kisoista hyviä kansainvälisiä kontakteja.

Viime vuoden syksystä lähtien Annanollin elämä on ollut uudelleen asemoimista täynnä. Lokakuussa 2019 syntyi Sulo. Sitten tuli yllättävä sairastuminen ja polvileikkaus komplikaatioineen. Sitten tuli pandemia.

– Onneksi minulla oli jonkinlainen toimintasuunnitelma, joka vei toimintaani eteenpäin. Tätä nykyä kehitän muun muassa virtuaaligalleriaa sekä verkkokursseja yhdessä taiteen tutkija Liisa Väisäsen kanssa.

.– Olen aina ihaillut vanhaa taidekäsityötä. .

KUKA?