Kärkkäisläiset kalassa

Oulun Kärkkäisen eräosaston myyjä Niko on ollut television Eränkävijät -sarjassa Jyväskylän kärkkäisläisen ase- ja eräosaston myyjän Riikka Aaltosen oppaana.

Teksti: Ari Stenius

Merimies on erimies, sanotaan. Niko Lumio on merimies, mutta paljon muutakin, kuten Kärkkäisen eräosaston myyjä. Ja tuleva kalastusopas.

– Joo, kyllä. Iso haave on, että jonakin päivänä pystyisin elättämään itseni kalastusoppaana, myöntää Niko.

– Olen intohimoinen kalastaja, joka ei katso lähdössä kelejä, vaan vieheitä. Joka keli on kalakeli ja jokainen heitto mahdollisuus, sanoo mies, joka nauttii heittokalastuksesta.

Niko on kalastanut niin pienestä kuin muistaa. Kalastus on aina ollut tärkeää ja mukavaa, vaikka joskus on harmittanut.

– Harvassa ovat harmitukset, mutta joskus 12-13 -vuotiaana harmitti pilkkimisen piirinmestaruuskisojen kakkossija. 15 grammaa ratkaisi mestaruuden.

Ensimmäinen isompi saalis oli sattumien summaa.

– Olimme perheen kanssa vuokranneet mökin Tammisaaresta, ja minä tietysti virvelöin. Ihmettelemistä riitti, kun minun uistimeni tarttui siimaan, ja siinä siimassa oli koukku, ja jatkona siika kiinni suupielestään.

Tänä päivänä Niko nappaa pääosin haukia heittokalastuksella ja täsmäkalastuksella kaikuluotaimen avulla.

– Haukia, ahventa, kuhaa – niitä kalastan, jotain muutakin tarttuu joskus.

Syksystä 2020 mies on narrannut kaloja Oulun syvyyksistä. Meren rantavesistä usein pilkillä, piipahdus Oulujärvellä ja muutama kalaisa reissu Iissä.

Mutta miksi inkoolaisnuorukainen kalastelee näillä main?

– Tyttöystävän perässä muutin tänne, tunnustaa Niko.

– Syksyllä tulin ja aloin etsiä töitä. Aloitin itseäni kiinnostavalta alalta. Kärkkäisen eräosastolla oli paikka, ja sain sen. Tyytyväinen olen ollut.

Kalamiehen kutsumus on saanut miehen tutkimaan tarkasti Kärkkäisen tarjonnan.

– Avovesikautta en ole täällä vielä kokenut, mutta myymälän talvivalikoima on tehnyt vaikutuksen.

– Kaikki löytyy, mitä tarvitaan. Laaja ja laadukas valikoima, sen voin taata. Minä olen itse tarkka varusteistani ja kalakamppeistani. Kelin mukaan puetaan, eikä kalastusvälineistäkään puutu mitään, kun reissuun lähdetään.

Kokeneena kalamiehenä Niko väittää, että (lähes) aina tulee kalaa. Ainakin jollekin.

Nikolla on lähes kalavalheelta kuulostava tarina yhdestä reissusta.

– Lapsuudesta muistan puoliksi hauskan tarinan. Minusta se oli hauska, kaveristani ei. Lähdimme tuttuun tapaamme heittämään virvelillä. Haukia oltiin hakemassa, ja minä sain ihmevieheelläni 20 haukea. Kaveri ei yhtään, hymyilee Niko. Kaveria ei tavoitettu vahvistamaan tapahtunutta.

Niko muistuttaa uudestaan, että kalaa tulee aina, lopulta. Vähän haukireissua tasapuolisempi ahvenjahti sattui hyvän kaverin Markuksen kanssa viime kesänä.

– Päivätavoite oli sata ahventa eikä se ole edes kova, väittää Niko pokkana.

– Meidän aamu alkoi vähän pihisti, mutta viimein satuttiin oikealle apajalle. Ihmeteltiin aikamme ja päätettiin laskea, että paljonko nousisi tunnissa. Syötti veteen, ahven veneeseen ja napsautus laskuriin, joka oli varmistamassa tuloksen. 70 ahventa nousi tunnissa.

Kalaa on siis tullut, ainakin Nikolle, mutta mikä on Nikon The Kala ja hetki, joka sykähdyttää aina, kun muistelee Ahdin lahjoja?

– Kalastajaluokan mestarimerkin voisi antaa kymmenen kilon hauesta. Minulle maaginen raja rikkoutui muutama kausi sitten ja on mennyt kaksi kertaa jälkeenkin. Eka kymppihaukeni oli 10 kiloa ja viisi grammaa sekä 114 senttiä. Se kuva on puhelimessa heti ja helposti löydettävissä, naureskelee Niko.

Toimeliaana miehenä Niko pohjustaa tulevaisuutensa haavetta opiskelemalla kalastusoppaaksi. Toiveissa on, että jonakin päivänä saisi opastaa ryhmiä yrityksistä ja muita aikuisporukoita sekä lapsia. Niko haluaisi opettaa lapsille kalastustaitoja jo lähikesinä.

– Uskoisin, että kesällä löytyisi mielenkiintoa jonkinlaisille kalastusleireille tai -päiville.

Jotkut Kärkkäisen eräosastolla käyneistä ovat tuijotelleet Nikoa mietteissään. .Tutun näköinen., on saattanut joku Nikosta miettiä. Varmaan onkin, sillä Niko on ollut television Eränkävijät -sarjassa Jyväskylän kärkkäisläisen ase- ja eräosaston myyjän Riikka Aaltosen oppaana.

– Sekin on ollut kyllä mielenkiintoista, sanoo Niko ja rohkaisee eräosastolla poikkeavia ihmisiä jutuille.

– Kalajuttuja riittää, jokaisella. Vinkkejäkin voidaan vaihdella.