Tampereella pidetään kesäkuussa Pohjoismaiden suurin tanssitapahtuma, Sottiisi Moves, joka kokoaa yhteen 3500 tanssijaa Norjasta, Puolasta, Ruotsista, Tanskasta, Unkarista, Virosta, Intiasta ja Venäjältä. Tapahtuma on avoin kaikille lajeille, katutanssista balettiin ja kansantanssiin.

Teksti: Hannele Saari

Tapahtumassa yhdistyvät kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisi ja valtakunnallinen Nuori Kulttuuri Moves-tanssikatselmus. Luvassa on tapahtumaviikko, joka tarjoaa 11.-15.6 10 000 täyteläistä minuuttia iloa ja elämyksiä. Festivaalille odotetaan 40 000 kävijää.

SottiisiMoves on tehty tanssin riemusta, taituruudesta, vaihtuvista tunnelmista ja erilaisista tyyleistä. Tapahtuma tarjoaa konsertteja, koulutusta, tanssipartyja, työpajoja, yötansseja, klubi-iltoja, kulkueita ja karnevaaliriehaa. SottiisiMoves on tehty myös yhteisöllisyydestä, energiasta, uusista ystävistä, tuunatuista tanssikengistä ja ennennäkemättömistä askelkuvioista.

Hurja piruetti -ryhmän tyttöjen Ilona Riihimäen, Rosaliina Rauhalan ja Tia Holmbergin teos Huojuvat kuuset voitti syksyllä 2013 SottiisiMoves koreografiakilpailun.

Voittotyö oli saanut innoituksensa lumisesta metsästä ja käytti lapasia osana koreografiaa. Nyt Ilonan, Rosaliinan ja Tian kuuset huojuvat niin SottiisiMovesin avajaisriehassa Tampereen keskustorilla 13.6. kuin päätösjuhlan finaalissakin Pyynikin urheilukentällä 15.6.

Voittoteoksessa rekvisiittana käytetyt lapaset elävät omaa elämäänsä ja ovat kasvaneet huimasti kokoa. Opiskelija Tiina Manninen lähti kehittelemään tanssiteoksen rekvisiittalapasista SottiisiMovesin maskotteja.

Nyt tapahtumaan on tulossa persoonallisia, eri tanssityylien mukaan varioitua kokovartalolapasia, joiden tehtävänä on tanssia kaduilla ja innostaa ihmisiä osallistumaan aktiivisesti festivaaliviikon tapahtumiin.

PÄÄJUHLAAN 15.6. Pyynikin urheilukentälle huipentuu koko vuoden omissa seuroissa ja ryhmissä harjoiteltu kansantanssijoiden yhteisohjelma Hetken aikaa – Tanssin taikaa. Juhlaohjelmassa tanssii yli 2000 lasta, nuorta ja aikuista yhdessä ja erikseen. Tansseissa riennetään pitkin jokea, metsäpolkuja, pellon laitaa, ja tunnelmissa heittäydytään ilosta kaipuuseen ja kohtaamisista jäähyväisiin.

Oman tanssillisen tervehdyksensä tapahtumaan tuovat SottiisiMovesin kansainväliset vieraat.

SottiisiMovesin järjestäjinä toimivat Suomen Nuorisoseurat ja Nuori Kulttuuri -säätiö yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Tampereen kaupungin kanssa.

Koko ohjelma: www.sottiisimoves.fi

SottiisiMoves on tehty tanssin riemusta, taituruudesta, vaihtuvista tunnelmista ja erilaisista tyyleistä.