Arkitöissään toimittaja ja yrittäjä Joonas Hepola saattaa olla hyvinkin hektisten asioitten keskiössä, mutta vastapaino kiireeseen löytyy...

Ari Stenius

Koukussa ollaan, kalastukseen. Siinä touhussa mieli lepää, hymyilee Hepola, joka jäi harrastuksensa koukkuun jo juniorina.

Mummolassa Joonas -poikaa ei tarvinnut juuri etsiskellä – lastenhoitokin sujui antamalla vapan käteen.

– Vitsailevat vieläkin, että ei poikaa juuri talotörmällä nähnyt, sillä Oulujoen jokivarsi houkutti kaloja narraamaan, kertaa Joonas isovanhempien tutut jutut.

Kalastajan kotiin tuoma ravintoketju muuttuu vuosien varrella.

Ensin tulee ahvensinttejä, mutta kalastajan kasvaessa ja välineiden vaihtuessa mato-ongesta vahvan taipuisaksi vavaksi, alkaa saalis näyttää arvokalalta.

– Syytä on, sillä vaikka kalastus on halpa harrastus, niin äkkiä siinä menee rahaa kun joka lähtöön ja paikkaan pitää olla omat spesiaalivehkeet, myöntää Joonas.

Suurelle osalla ihmisistä kalastus on kesäinen ajanvietto lokoisasti veneestä tai rannalta, mutta Hepolalle kalastus on ympärivuotista.

– Aina kun on aikaa, niin mieli ja mies saattavat vilahtaa vesille. Pisin tauko on armeijan ajoilta, jolloin vapa lepäsi puolisen vuotta. Ei ehtinyt, painottaa Joonas, joka ei ole koskaan kyllästynyt harrastukseensa.

– Ei, en ole. Kalastus ei taida olla ihan hätäisen hommaa. Itse olen sen verran innostunut, että ensimmäisenä en taida kalareissulta kotiinlähtöä kysellä.

Joonas pitää kalastuksen tuomasta rauhasta ja leppoisuudesta.

– Se on mukavaa. Tykkään kalastella yksinkin, mutta kaverin kanssa on tietysti mukavampaa. Siinä jutellessa maailma paranee, vaikka ei saalista tulisikaan, miettii Joonas.

Joidenkin kalamiesten jutuissa vilahtaa lausahdus ”ei se saalis...”

– Voi olla, että se ei ole maailman tärkein asia, mutta minulle saalis on aika tärkeä. Saatan kyllä päästää kalan pois, mutta kyllä se hetki kun kala tarttuu, on aina hieno. Tunne on tärkein, hymyilee Joonas.

Kalavalheita ei Joonas tunnusta kertoneensa, mutta kalamiestä vaivaa harvat uskovaiset serkusten ihmeeseen.

– Oltiin serkun kanssa kalassa jokivarressa ja serkkupojalla tarttui. Hetken, sellaisen 10-15 minuutin, väsytyksen jälkeen alkoi tapahtua. Järvitaimen hyppäsi yli kireän siiman ja sen terävä pyrstö katkaisi siiman! Siinä ihmeteltiin sen jälkeen molemmat – mitä tapahtui, oli kysymys.

– Varmasti kymmenkiloista kalaa ei napattu, mutta saatiin tarina, jota harva tuntuu uskovan, selittää Joonas ja yrittää tentata jututtajan uskoa...

Ok, totta varmasti, mutta Joonas, milloin tulee eka kala rantaan tai veneeseen asti?

– Hahah, pikkupoikana tuli ongella nopeasti ämpärintäytettä ja ensimmäinen iso kalakin – kirjolohi – tuli joskun kymmenvuotiaana, muistelee (muka) Joonas.

Vielä kalatarinoista, tuoko nainen veneessä epäonnea?

– Onko sellainenkin tarina? Ei tuo. Tunnen naisia, jotka kyllä jaksavat kalastaa – ja saavat saalistakin. Taitaa olla vanhan kansan juttuja, jossa haluttiin jättää naiset kotiin, arvelee Joonas.

Rannan jutustelu alkaa olla lopuillaan ja haastattelija lähtee kivikylään jättäen Joonas-kalastajan törmälle.

Ainakin kalajuttuja tulee, jos ei muuta.

Ari Stenius

Joni Saarelaja puolenkymmentä kaveria rupattelee mukavia suuren puun alla Sanginjoen varressa.

Ari Stenius

Oijärvellä kisataan taas lauantaina, jo perinteiseksi muodostunut Oijärven vetouistelukilpailut.