Kovempaa pitää päästä koko ajan

SM-sarjan road racing -kuljettaja Jani Vaahtera:

Road racing on yksi maailman seuratuimpia urheilulajeja. Huimilla nopeuksilla suljetulla radalla ajettava nopeuskisa kiehtoo monia katupyöräilijöitä. Radalla tilanteet voivat vaihtua silmänräpäyksessä, minkä SM-tasolla ajava Jani Vaahtera tietää.

Teksti: Marianne Lähde

Ratamoottoripyöräilyssä ajetaan kilpailuja useissa eri luokissa, alkaen 125-kuutioisista lähes yli 250 hevosvoimaisiin tehopyöriin. Mukaan mahtuvat myös katupyöristä kilpapyöriksi rakennetut 600- ja 1000-kuutioiset.

Suomenmestaruustasolla kilpaileva Jani Vaahtera, 35, ajoi ensimmäisen kisansa Yamaha Center cupin jokamiesluokassa viisi vuotta sitten. Menestystä on tullut nopeassa tahdissa: vuonna 2010 hän siirtyi superstock B-luokkaan, jonka mestaruus tuli vuonna 2012, ja samalla nousu SM-sarjaan.

Juttua tehdessä takana on kauden aloittava Jurvan Botniaringin kilpailu, joka sujui Vaahteran sanoin kohtuullisesti. Lajin pariin Janin johdatti hänen kummisetänsä Sammy Vahalinna , joka kuuluu Moottoripyöräilyn tuki ry:n hallitukseen.

– Osallistuin MP-tuen järjestämään tapahtumaan, jossa oli tosi kivaa, siitä se lähti. B-kaudella halusin SM-sarjaan. Tavoitteeni on, että minusta tulisi vielä nopeampi. Täytyy kehittää erityisesti ensimmäisiä kierroksia, että pääsen ajamaan nopeimpien ajajien perässä, Vaahtera kertoo.

VIIME KAUDEN keskeytti loukkaantuminen.

– Pyörä irtosi 180 kilometrin vauhdissa keulasta radan nopeimmassa mutkassa. Kädestä meni veneluu, joten ajaminen loppui siihen. Nyrjähtänyt nilkka ja ruhjeet olivat käden rinnalla pikkujuttuja. Toipuminen otti yllättävän kauan. Vielä helmikuussa oli pulmia penkkipunnerruksessa. Ajamaan pääsin vasta huhtikuun puolessa välissä, Vaahtera kertaa.

Ratamoottoripyöräily on enemmän kuin harrastus, pikemminkin elämäntapa. Kilpailu on vain osa kisaviikonloppua.

– Oheistoiminta täyttää ajan 80-prosenttisesti. Toiset lähtevät yökerhoon nollaamaan pään, toiset tulevat kilpailuihin viettämään aikaa muiden harrastajien kanssa. Juttukaveri löytyy vaikka keskellä yötä, mikä on mielettömän kivaa, kertoo Janin tukijoukoissa työskentelevä Sammy Vahalinna.

Kisoissa kiertäminen kysyy innostusta. Pelkästään mukana tarvittavan tavaramäärän pakkaaminen ja kuljettaminen ajovarusteineen, tarvikkeineen ja muonineen on täyttä työtä.

– Mietipä kun tullaan sunnuntai-iltana jostain päin Suomea, maanantaiaamuna kello herättää töihin. Illalla puretaan teltat ja järjestetään kamppeet, ja keskiviikkoiltana kaiken pitää olla taas valmiina lähtöön, Vahalinna kuvailee hymy suupielessä.

Raskaan kaluston asentajana työskentelevä Jani Vaahtera myöntää, että välillä tulee olo, että voisi tehdä muutakin. SM-tasolla ajaminen vaatii paljon.

– Kilpailujen lisäksi täytyy kiertää pr-tapahtumissa, mainostaa tukijoita ja olla näkyvillä. Talvikausi menee pyörää laittaessa ja treenatessa. Jos joskus tuleekin ajatuksia siitä, ettei enää jatkaisi, ne katoavat samalla hetkellä kun kypärän laittaa päähän. Mies muuttuu hurjapääksi. Se on menoa, jota ei vaihtaisi mihinkään, Vaahtera miettii.

Videolle kuvattu ajosuoritus käydään läpi valmentajan kanssa ja yritetään opiskella, mitä voisi tehdä paremmin.

– Pää pitää olla kunnossa. Tapahtumat radalla ovat niin nopeita, ettei siinä ehdi miettiä suunnitelmaa. Kaiken täytyy tulla selkärangasta.

Laji on kallis , rahaa kuluu paljon ajokauden aikana. Mitä enemmän tekee itse, sitä edullisemmaksi harrastaminen tulee.

– Kaikki pitää Janinkin laskea tarkkaan. 600-satanen kilpapyörä tulee maksamaan noin 12 000 euroa, kun sen rakentaa itse, kertoo Vahalinna.

Pelkkiä rengassarjoja menee kisaviikonlopun aikana keskimäärin kolme. – Varusteiden on oltava kunnossa, turvallisuus on hyvin tärkeää. Lajia valvoo Moottoriurheilun maailmanliitto FIM.

Moottorin purkaminen, tarkastaminen ja perushuollot täytyy osata, vaikka mukana on mekaanikkoJouko Paananen, joka mahdollistaa kilpailuun keskittymisen.

SAMMY VAHALINNAN mukaan taloustilanne näkyy harrastajamäärissä ja sitä myöden tapahtumissa toimivissa vapaaehtoisissa, jotka yleensä ovat perheen jäseniä ja tuttavia.

Kisojen järjestämiseen tarvitaan ratatuomareita, lähdönjärjestelijöitä ja lippumiehiä, jotka kootaan usein vapaaehtoisista. Tehtäviin saa paikan päällä perehdytyksen, joten ensikertalaisuus ei ole este.

– MP-tuen jäsenenä voi ilmoittautua vaikka lippumieheksi. Ratakohtaisesti sillä voi säästää päivän lipun hinnan. Parin tunnin työllä saa hyvin tuntipalkan, ja saa kaiken päälle seurata kisoja, Sammy Vahalinna vinkkaa.

”Tapahtumat radalla ovat niin nopeita, ettei siinä ehdi miettiä toimintasuunnitelmaa. Kaiken täytyy tulla selkärangasta.”

Kuka?