Tervahiihtoon valmistautuva Sanna Maarala:

Sanna on pitänyt kesästä asti blogia, jossa hän kertoo tuntemuksiaan ja kokemuksiaan maaliskuisen Tervahiihdon lähestyessä.

Teksti: Ari Stenius

Reilut kymmenen vuotta kotiseuduiltaan poissa asunut Sanna Maarala , 31, ei aivan osannut arvailla, että keväällä hän osallistuisi isoon urheilutapahtumaan, vieläpä suksilla!

– Ei, en todellakaan. Koulussa inhosin hiihtoa, mutta kyllä sitä näköjään pystyy kohtaamaan ”mörkönsä” – ja voittamaan ne, nauraa Sanna.

Sanna pääsi ”traumastaan” samassa paikassa, jossa suksi parikymmentä vuotta sitten tökkäsi.

– Ennen kouluikää tykkäsin hiihdosta, mutta koulu onnistui ”tappamaan” intoni hiihtämiseen, sanoo Sanna, mutta vakuuttaa nauraen, että terapiaan ei ollut tarvetta.

– Se pakko, se se oli koulussa kovaa. Piti hiihtää ja osallistua kilpailuihin. Olin yleensä viimeinen. Tahallani tai muista syistä, hymähtää Sanna itsekin sanavalinnalleen ”muista syistä”.

Kempeleen Köykkärissä on kuitenkin löytynyt uusi luisto mukavalle harrastukselle.

– Tänne se into jäi, mutta täältä se näköjään taas löytyi. Kiitos erinomaisille valmentajille, jotka ovat osanneet neuvoa ja opettaa iloisen tekemisen kautta. Hauskaa on ollut, kehuu Sanna opettajiaan Anu Junnilaa ja Maija Oravamäkeä sekä Lasse Leppästä .

Maailmalla tarttuu ymmärrystä ja itseluottamusta, mutta paluu laduille – ja Köykkyriin ei ollut huolellisen suunnittelun tulosta…

– Hiihto ja lähestyvä Tervahiihto. Nyt siihen ajatukseen on tottunut, mutta kaiken kaikkiaan lähtöni tähän leikkiin tuli ihan ”randomina”, sanoo Sanna.

– Istuttiin kesällä kaverin kanssa kahvilassa juttelemassa ja heitin, että voisin vaikka kokeilla Tervahiihtoa. Sattumalta naapuripöydässä istunut Pentti (Mikkonen) kuuli sivukorvalla sanat ”osallistua” ja ”Tervahiihto”, naureskelee Sanna Tervahiihdon markkinointipäällikön tarkkakorvaisuutta.

– Pentti kysyi, että saisiko keskeyttää – ja hän rohkaisi minua tarttumaan ajatukseen ja näytti käytännön tietä, miten asiaa kannattaa lähestyä. Tässä sitä nyt ollaan menossa, hymähtää Sanna.

Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta vahingossa ja sattumalta henkeä saanut ajatus osallistua massahiihtoon on ollut hieno matka.

– Minulla oli maailmalla ikävä Suomen luontoa ja puhdasta ilmaa. Olin ajatellut siellä reissuillani, että kun palaan, niin nautin luonnosta ja metsästä. Nyt se ajatus on vain vahvistunut, sanoo lukion jälkeen Turkuun ja sieltä Sveitsiin, Venäjälle ja Nepaliin matkannut Sanna.

Matka oli elämisen arvoinen, mutta nyt on aika pysähtyä, ainakin hetkeksi.

– Niin, pääsin opiskelemaan logopediaa (puheterapeutiksi) ja haluan asettua paikalleni, sanoo Sanna ja varovasti manailee ”paikalleen jäämisen” olleen viime päivinä aika totaalista.

– Pakkanen. Pakkanen on pitänyt sukset nurkassa, varsinkin kun laina-autoni on jämähtänyt pihalle eikä Peltolan pihaltani lähde latua, nauraa Sanna.

Mutta helmikuuta kohden pakkanen löysää – ja taas mennään.

– Köykkyrissä opetellaan tekniikkaa ja nautitaan opista ryhmänä, mutta oma suosikkipaikkani on Iinatin latu, olen tykästynyt siihen. En pidä mäkimaisemasta, tasamaan hiihto sopii minulle, sanoo Sanna.

Sanna Maaralan elämäntapaharrastuksiin koko ulkomailla elon aikana on kuulunut tanssi ja jooga, jotka ovat edelleen hänelle tärkeitä.

– Olen aina tykännyt liikkua, vaikka urheilija – tai varsinkaan kilpaurheilija en ole koskaan ollut. En ole vieläkään, alleviivaa Sanna.

Kymmenen vuotta maailmalla on tuonut kokemuksia ja elämyksiä, mutta kestävyysurheilu on aina houkuttanut.

– Olen ihaillut ihmisiä, jotka osallistuvat triathloniin tai kestävyyslajeihin, sillä oma selkäni ei salli pitkänmatkan juoksemista, kertoo Sanna.

Hiihtäessä selkä ei vaivaa ja Sanna on tyytyväinen välirauhaan suksien kanssa.

– Tämä on ollut mukavaa ja on ollut avartavaa oppia eri tekniikoita eri maastoissa ja keleissä. Anu, Maija ja Lasse ovat todistaneet, että hiihtämisessäkin pelisilmästä on apua, miettii Sanna.

Sanna on pitänyt kesästä asti blogia, jossa hän kertoo tuntemuksiaan ja kokemuksiaan Tervahiihdon lähestyessä.

– Kauhulla lasken ja vähän jo kuumottaa, myöntää Sanna, vaikka ei ihan päiviä laskekaan.

Sannan blogista käy ilmi, että hiihtäminen ei aina ole ihan simppeli juttu.

– Paljon on liikkuvia ja muuttuvia osia. Keli, herääkö auto, kaukana odottava latu, suksien voitelu ja siihen malliin, luettelee Sanna, jonka blogissa on kysymys: ”missä välissä sitä ehtii hiihtää…”

Sanna haluaa kuitenkin kannustaa ihmisiä laduille ja oppimaan hiihtoa.

– Liikkuminen on kivaa ja kannattaa lähteä rennolla hengellä. Itselleni on tärkeätä, että liikkuminen on rentoa. Harrastuksen pitäisi olla henkireikä – ei mitään hampaat irvessä repimistä, sanoo Sanna.

Maaliskuussa Sanna kokee jotain, mitä hän on aina hiljakselleen mielessään haaveillut.

– Olen aina halunnut kokea urheilutapahtuman tunnun. Uskon nauttivani ja haluan rohkaista muitakin osallistumaan.

– Kannattaa lähteä nauttimaan, hyvää oloa hakemaan. Ihan kenen vain kannattaa kokeilla, ilman paineita. Ei tarvitse olla kilpaurheilija, sanoo Sanna mutta:

– Saa nähdä, hyytyykö mulla hymy ensimmäisessä Tervahiihdossani, kyselee Sanna hymyillen.

Tuskin. Tervahiihto hiihdetään 12. maaliskuuta janahiihtona Utajärveltä Oulun Sankivaaraan Oulujoen varsia myötäilevää tervareittiä pitkin.

”Harrastuksen pitäisi olla henkireikä – ei mitään hampaat irvessä repimistä.”

MIKÄ?

Tervahiihto

Tervahiihto (o.s. Oulun hiihto) on maailman vanhin yhtäjakoisesti järjestetty hiihtokilpailu. Ensimmäinen Pitkä hiihto -kilpailu järjestettiin vuonna 1889 merenjäällä, lähtö oli Linnasaaren edestä, hiihtäjiä oli 73. Kolmen peninkulman matka hiihdettiin tasatyönnöin ja voittajaksi ja Suomen ensimmäiseksi hiihtokuninkaaksi ehti mökinmies Aappo Luomajoki Haapaveden Ojakylästä. Voittajan palkinto – 100 markkaa – houkutti metsästäjä Luomajoen jättämään metsonmetsästyksen kisapäiväksi. Ensimmäinen hiihto herätti Oulussa valtavaa huomiota ja osa yleisöstä jaksoi nauttia kisasta alusta loppuun, kiitos maistraatin, joka oli antanut neiti Klara Frizbergille luvan tarjoilla kahvia, teetä ja punssia sekä viiniä lähtö- ja maalipaikalla Oulunlinnan liepeillä. Vuosisatojen ja -tuhannen vaihtuessa on kilpailu muuttunut, väliin kasvanut ja kutistunut sekä houkuttanut elämyshiihtäjiä ympäri maailman. Nyt ja tulevina vuosina Tervahiihdosta halutaan enemmän elämystapahtuma, johon osallistuvat perheet ja joka kutsuu jälleen myös ulkomaalaisia hiihtäjiä.