– Joka puolella on väyliä tehdä hyvää

Palkittu kuvajournalisti Meeri Koutaniemi toteaa, että myötätunto ei ole sen antajalta pois. Kameran taakse ja ympäri maailmaa Koutaniemeä ajaa halu vaikuttaa. Hän toivoo kuviensa herättävän kysymyksiä ja sitä kautta toimintaa.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Kuvajournalisti Meeri Koutaniemen mukaan kauneus syntyy sisältäpäin kiitollisuudesta siitä, että on elossa.

– Mikä meitä kaikkia kansalaisuudesta huolimatta yhdistää? Luultavasti se, että haluamme olla onnellisia. Kaikki tiedämme ihmisiä, joilla on ollut rankkoja vastoinkäymisiä ja jotka ovat silti onnellisia. Onnellisuus syntyy kiitollisuudesta ja kyvystä nähdä mitä on, Koutaniemi toteaa.

Koutaniemen mukaan voimme jokainen avata mielemme mahdollisuuteen auttaa muita. Myötätunto ei ole sen antajalta pois.

– Myötätunnon estää usein tiedon puute. Valokuvan voima voi herättää meidän ihmisyytemme.

Koutaniemi on tehnyt töitä kuvajournalistina 40 maassa. Hän haluaa kuvillaan kertoa katoavista kansoista ja kulttuureista. Hänen mukaansa valokuvalla on valtava voima. Se voi jopa muuttaa maailmaa tai käsitystä siitä.

Koutaniemen tahti on hengästyttävä, ja se kantaa tulosta. Hän on voittanut arvostetun Visa D’or Daily Press -sarjan Ranskan Perpignanin valokuvafestivaaleilla. Vuonna 2012 hän voitti Suomessa Vuoden lehtikuva -kilpailussa kuusi sarjaa kymmenestä. Yksi Koutaniemen projekteista on välittää tietoa tyttöjen ympärileikkauksesta ja tehdä sitä vastustavaa työtä.

– Eräs ympärileikattu tyttö sanoi: Olin kulttuurini uhri. Rakastan kulttuuriani, mutta vastustan tätä perinnettä.

Kun Koutaniemeä katsoo, on pakko kysyä, mikä hänen suhteensa on Frida Kahloon. Tuuheissa kulmakarvoissaan Koutaniemi näyttää aivan 1900-luvun alussa eläneeltä meksikolaiselta taiteilijalta. Vaikutelmaa lisää fridamainen nuttura ja näyttävät korvakorut.

– Näköisyydestä sanotaan minulle usein. Frida on suuri esikuvani niin naisena kuin taiteilijanakin.

Frida Kahlon päiväkirjat ovat Koutaniemelle tärkeitä. Hän samastuu varsinkin kohtiin, joissa Kahlo kuvaa toipumistaan pahasta liikenneonnettomuudesta, joka leimasi taiteilijan koko loppuelämää.

Koutaniemellä selviytyminen koulukiusaamisesta on ollut henkistä, mutta prosessi on samankaltainen.

– Frida on kannustanut olemaan yhtä hullu, välitön ja riippumaton toisten mielipiteistä.

Koutaniemessä yhdistyy voimakas persoonallisuus ja halu työskennellä muiden puolesta. Hän haluaa antaa äänen heille, jotka eivät sitä yleensä saa kuuluviin. Kuvajournalisti elää todeksi unelmaa, jota monet pitävät mahdottomana. Hän lähtee mihin tahansa maailmankolkkaan ja tekee juttuja niistä asioista, jotka kokee itse tärkeiksi.

– Koko elämä muuttuu, kun päättää, että haluaa ja voi tehdä oman pienen osansa maailman parantamiseksi. Pysähdy, katso ja mene, joka puolella on väyliä tehdä hyvää, Koutaniemi kannustaa.

”Myötätunnon estää usein tiedon puute. Valokuvan voima voi herättää meidän ihmisyytemme.”
”Frida Kahlo on kannustanut olemaan yhtä hullu, välitön ja riippumaton toisten mielipiteistä.”