Paras C-vitamiinin lähde

Unohda kalliit ja kaukaa laivatut superruuat ja suuntaa kotoiseen ruusunmarjapuskaan poimimaan luonnon todellista ihmemarjaa. Ruusunmarjat ovat varsinaisia vitamiinipommeja. Ne ovat parhaimmillaan juuri nyt.

Ruusupensaasta kurkistelee oransseja molluskoita. Terälehdet ovat jo miltei kuihtuneet, mutta ruusun mystisen eteerinen tuoksu leijuu yhä vahvana pensaikon ympärillä. Kun ruusunlehteä hieraisee, sormiin jää hennon makea tuoksu.

– Ruusu on todellinen monikäyttökasvi, josta voidaan käyttää kaikki osat nupuista juuriin, kertoo luonnontuotealan ammattilainenSatu Flyktman, 32.

Hän nyppää yhden ruusunkiulukan pensaasta ja viiltää sen auki pitkillä kynsillään. Sisältä paljastuu granaattiomenamainen rykelmä valkoisia siemeniä, jotka Flyktman rapsuttaa pois.

Hän siivoaa vielä hienonhienot karvat hedelmän sisäpinnasta ja ojentaa punertavan aarteen minulle. Maistan varovasti reunasta ja yllätyn siitä, kuinka mieto marjan maku on.

Vähän makea, aavistuksen pihlajainen. Hyvää!

– Ruusunmarjoja voi hyvin nauttia sellaisenaan, kunhan huolehtii, että hedelmälihaan ei jää karvoja: ne tuntuvat suussa ikäviltä ja ärsyttävät suolistoa, Flyktman kertoo.

Sitten hän kaivaa laukustaan pari palaa leipomaansa ruusunmarjakääretorttua. Vielä parempaa!

Ruusunmarja eli ruusun kiulukka kerätään elo-syyskuussa, kun kiulukat ovat täysin kypsiä, mutta vielä kovia. Marjat halkaistaan, puhdistetaan ja joko kuivataan tai pakastetaan.

Puhdistaminen on melko työlästä, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa valita suuria marjoja, joita on nopeampi käsitellä.

– Kaikkien ruusulajikkeiden marjoja voi syödä: myös yleisen juhannusruusun, vaikka sen tummemmat marjat saattavatkin näyttää omituisilta, Flyktman vinkkaa.

Pohjoisen temperaattisilla alueilla ja subtropiikin vuoristossa kasvaa 100–150 ruusulajia. Lajikkeiden välinen marjasato vaihtelee merkittävästi, eivätkä kerrannaiskukinnaiset jaloruusut muodosta ollenkaan marjoja. Tuotteliain kiulukkaruusu on kurtturuusu.

Ruusunmarjoista valmistetaan myös rouheita ja jauheita, mutta Flyktmanin mukaan ruusu säilyttää vitamiininsa parhaiten kahteen tai neljään osaan halkaistuna. Jauheita ja rouheita voi tehdä kuivatuista ruusunmarjoista tarpeen mukaan.

– Ruusujauheesta haihtuu puolessa vuodessa kaikki C-vitamiini, kun taas kuivatuissa puolikkaissa puolet C-vitamiineista on tallessa vielä 18 kuukauden jälkeen, Flyktman kertoo.

Ruusunmarjassa on valtava määrä C-vitamiinia eli yli kymmenkertainen määrä hopeasijaa pitävään tyrniin verrattuna. Myös E-vitamiinia ruusussa on enemmän kuin muissa marjoissa ja karotenoideja enemmän kuin porkkanassa.

Ruusunmarjassa on runsaasti kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia ja kuitujakin saman verran kuin ruisleivässä. Kuivatussa ruusunmarjassa kuitua on 27,8 grammaa, kymmenenneksi eniten elintarvikevertailussa.

Myös antioksidantteja ruusunmarjassa on valtavasti, ja ruusunmarjatee onkin loistava flunssalääke. Kiulukoita käytetään myös tulehdusten, ienverenvuodon, anemian, vatsan vähähappoisuuden, maha- ja pohjukkaissuolihaavan, ummetuksen ja virtsatievaivojen hoitoon sekä veritulpan ehkäisemiseen.

Ruusunmarjoja kannattaa nauttia antibiootikuurin jälkeen tasapainottamaan suoliston bakteerikantaa. Ruusunmarjat täydentävät myös odottavan äidin ruokavaliota ja helpottavat kuukautisvaivoissa.

Marjaneuvoja Satu Flyktmanin mukaan ruusunmarjoista saa parhaan hyödyn irti, kun syö niitä osana monipuolista marjakattausta.

– Marjat vahvistavat toistensa vaikutusta ja toimivat synergeettisesti. Marjoista saatavat terveydelliset hyödyt ovat siis yhteisvaikutukseltaan enemmän kuin osiensa summa.

Lisää ruusunmarjatietoutta:

http://hehkutaan.weebly.com/

http://kuuyrttitarhassa.blogspot.fi/

Tuore ruusunmarja sisältää/100 g:

- Makealeivonnassa

- Sämpylä- ja leipätaikinoissa

- Raakaherkuissa

- Smoothieissa

- Sellaisenaan salaateissa

- Viinietikan kaverina

- Marmeladeissa

- Soseissa

- Teessä

- Hunajassa

- Haavojen hoidossa (puolikas marja haavan päälle)

- Hauteissa (jäähtynyttä teetä)

- Ihonhoidossa: naamioissa hunajaa, höyryhoidoissa teetä

- Saippuan valmistuksessa kuivattuja marjoja

- Aromaterapiassa

Energiaa 441 kJ/105 kcal

Hiilihydraattia 16 g

Rasvaa 0,5 g

Proteiinia 3,6 g

Kuitua 6,1 g

C-vitamiinia 1250,0 mg

E-vitamiinia 4,1 mg

A-vitamiinia 946, 2 µg

Kartenoideja 11400,0 µg

Folaatteja 52,0 µg

Kaliumia 410,0 mg

Magnesiumia 104,0 mg

Kalsiumia 257,0 mg

(Lähde: Fineli)