Niinpä kävi kuin olen jo vuosia pelännyt. Yhteiskuntaan lorahti suolaa yli maan sietokyvyn. Henkinen ja aineellinen kantti eivät kestäneet. Näinhän on käynyt jo monessa maassa, ja terroriteot kestokykyä vain heikentävät. Vapaan maahanmuuton vastustajat voivatkin sanoa, että mehän varoitimme. Suolat ovat ihmisen elimistölle tärkeitä. Niinpä pieni ripaus suolaa keitokseen tuo keiton omat hyvät maut esille. Pitää vain varoa, ettei suolaa lorahda liikaa. Näin kirjoittelin jo vuosia sitten IPUn ohjelmia varten, ja joskus ajatus sai sinne jäädäkin.

Raamatussa Matteus tarkoitti maan suolalla muita kristittyjä, joille osoitti kirjeensä. Siis kehui. Minä kehuin ulkomaalaisia. On hyvä, että heitä tulee jatkuvasti maahan pieni määrä. He piristävät, tuovat uutta tietoa, väriä ja uusia tapojakin. Mielestäni ulkomaalaisia ei kuitenkaan tarvita maahan työvoimaksi. Se on täyttä puppua, kuten niin moni muukin Suomen työnantajapiireistä lähtenyt väite nykyisin. Maahanmuuttoa pyritään rajoittamaan tehokkaasti myös kapitalismin kehdossa, USA:ssa. On rajoitettu kauan.

Todellisuudessa muuttoaalto on taloudelle rasite ja lisää myös kantasuomalaisten työttömyyttä. Lisäksi maahanmuuttajien määrä tulee ajan myötä kaikessa hiljaisuudessa kasvamaan nykyiseen turvapaikanhakijoiden määrään nähden, sillä oleskeluluvan saatuaan heillä on mahdollisuus perheidensä eheyttämiseen. Näistä lukumääristä ei näy paljon tilastoja lehdissä. Kiintiöpakolaisten osalta myös perheenjäsenten matkakustannukset korvataan.

Matteus pelkäsi, mitä tapahtuu, jos suola käy mauttomaksi? Jos kristityt eivät toimikaan periaatteittensa mukaisesti? Näinpä nyt kävi perussuomalaisille. Äänestäjät olivat luulleet heitä maan suolaksi, piristäjiksi, suorastaan pelastajiksi. Kun Timo Soini pääsi ministeriksi, niin aikaisemmat puheet joutivat kuitenkin romukoppaan. Myös maahanmuuttoasiassa. Toki puolueessa on myös oppositio, jota äänestämällä ihmiset tosiasiassa tukevat Soinin valtaa.

Erityisen hämmentävää oli seurata syksyllä Tornioon tulevaa pääasiassa irakilaisista koostuvaa ryhmää tai muuttoaaltoa. Joku hoiti tuhannet ihmiset lautoilla Saksasta Tanskan salmien yli Ruotsiin ja linja-autoilla Tornioon. Media seurasi tulva-aaltoa, mutta Torniossa ei ollut viranomaisia vastassa. No mielenosoittajia pian oli.

Torniosta tulijat levisivät eri puolille Suomea. Kai osa tuttujensa luokse ja suurin osa jossain vaiheessa varmaan ilmoittautui poliisille pakolaisiksi. Vaan joukossa oli varmasti niitäkin, jotka tiesivät, että eivät tule saamaan oleskelulupaa. Heidän ei kannata ilmoittautua minnekään. Pitää vaan hankkia jokin leipäpuu tai elättäjä. Nämä ovat potentiaalista riistaa ihmiskauppiaille ja hyväksikäyttäjille. Tämän ulkoministeri Soini tietoisesti salli tapahtua. Ei siis haluttu alkuunsa moneen päivään edes nimeä tulijoilta kysyä. Soinin ja kumppanien menettelylle on jo salaliittoteorioita. Oletetaan, että EU:ssa oli sovittu Suomen osuudeksi tällainen pompsi. Kun asiakirjat joskus kahdenkymmenen vuoden kuluttua ovat julkisia, niin ehkä tähän kysymykseen sitten saadaan vastaus. Timo Soini ja hänen puolueensahan kannattavat EU-jäsenyyttä ja euroa.

Maailma on äärettömän epäoikeudenmukainen, mutta vapaa maahanmuutto ei ongelmaa poista eikä vähennä. Sen sijaan maailma olisi paljon parempi ilman Yhdysvaltojen ja NATOn sotapolitiikkaa. Mitä kaikkea Yhdysvaltain sotahakuisen politiikan taustalle kätkeytyykään, jääköön salaliittoteoreetikkojen ongelmaksi. Se kuitenkin tiedetään, että tuossa maassa on erittäin laaja sotateollisuus. Se sisältää kaikkea mahdollista tietotekniikasta, satelliiteista, aluksista, hävittäjistä, vakoojista, hakkereista, trolleista, toimittajista, tiedottajista, asekauppiaista, autoista ja muista kulkuneuvoista, tykeistä, ohjuksista, insinööreistä, tutkijoista ja palkkasotilaista lähtien. Kun maailmassa on jännitteitä ja sotia, niin Kaliforniassa ollaan tyytyväisiä.

Helmuth Kohlin, Mister Europan, tapaus panee uskomaan, että tuolla elikeinoyhtymällä on todellakin merkitystä. Tai suuri merkitys. Euroopan mahtavin poliitikko ja EU:n rakentaja joutui äkisti jättämään asemansa, kun selvisi, että kansainvälinen asekauppias oli rahoittanut hänen politiikkaansa. Yhdysvalloilla on ollut toistakymmentä vuotta kestäneet sotaoperaationsa Irakissa ja Afganistanissa. Sotateollisuuden iloksi. Suomalaisetkin ovat siellä hieman mukana vastoin kansainvälisiä sopimuksiamme. Afrikassa ja erityisesti Libyassa käytiin sotimassa ja kaatamassa epämiellyttävä diktaattori, joka suunnitteli dollarille kilpailevaa valuuttaa mm. yhdessä Syyrian presidentin kanssa. Mutta niinpä myös Syyria otettiin vallankumouksen kohteeksi. Kerrotaan, että alkuunsa USA tuki ISIS -järjestöä, mutta nyt se sitä pommittaa.

Aina sataa sotateollisuuden laariin. Myös se, kun Ukrainassa tehtiin vallankumous ja maasta saatiin kiistakapula. Jännitys nousi, ja Euroopan maat jo lisäsivät puolustusmenojaan. Mistä ne aseet ostetaan? Sodat ovat saaneet aikaiseksi pakolaisaallot, joiden hoitamiseksi lähtöalueiden läheisyydessä tarvittaisiin rahoitusta YK:lle, mutta niitä rahoja USA perinteisesti pihistelee. YK on Yhdysvaltojen kilpailija. Niinpä väki lähti liikkeelle kohti Eurooppaa ja Suomeakin.

Jos nyt olisin ulkoministeri Timo Soini, niin vaatisin kaikilla foorumeilla Yhdysvaltoja rahoittamaan kaikkien maailman pakolaisleirien rajun kunnostuksen ja niiden monipuolistamisen elinkeinojenkin osalta. Eihän löytynyt mitään syytä Irakiinkaan hyökkäämiseen, eikä muuallekaan, ei sen puoleen. Kunnon sakkorangaistus Yhdysvalloille olisi vähintä, mitä nyt pitäisi vaatia.

Mauri Nygård

Itsenäisyyspuolueen (IPU) varapuheenjohtaja