25 hehtaarin Haapalehdon tilasta Lea-Elina Nikkilä hoitaa 10 hehtaaria perinnebiotooppeina

Pihapiiri kasvaa luonnonvaraisia kukkia ja yrttejä. Lähimetsät ovat täynnä marjoja. Lähijärvestä nousevat kalapullien raaka-aineet. Riukuaidantekoa rakastava Lea-Elina Nikkilä elää Suomen luonnon aarteiden ympäröimänä. Työtä hänellä riittää vuorotta.

Asun kuin paratiisissa! toteaa Lea-Elina Nikkilä.

Lea-Elinan, 61, paratiisi on Joutsan kunnassa Leivonmäen kansallispuiston keskellä sijaitseva Haapalehdon tila. Tilalla on asuttu vuosisatoja ja suotuisan mikro­ilmastonsa vuoksi sieltä on saatu esimerkiksi 1860-luvun nälkävuosina pitäjän ainoa, siemeneksi kelpaava ruissato.

Haapalehdon 25 hehtaarin tilasta 10 hehtaaria Lea-Elina hoitaa nykyisin pääosin perinnebiotooppeina. Ne toimivat hyvinä laitumina lampaille ja vasikoille, jotka Lea-Elinalla ovat kesäisin leasing-sopimuksella. Hänellä on myös leasing-mehiläisiä. Perinnebiotooppien hoitoon hän saa maatalouden ympäristötuen erityistukea.

Ympäröivät metsät ovat täynnä marjoja: mustikoita, juolukoita, puolukoita, lakkoja ja karpaloita. Syksyllä monenkirjavat sienet täplittävät Haapalehtoa ympäröivät metsät.

– Juolukka on väärinkohdeltu marja. C-vitamiinipitoisuudessaan se päihittää esimerkisi appelsiinin, Lea-Elina toteaa.

Kalaa Lea-Elina nostaa katiskalla omasta kalaisasta Haapajärvestään. Hauet ja ahvenet hän pyöräyttää monesti kalamyllyksi muuntuneella lihamyllyllään kalapulla-aineksiksi. Läheisestä Rutajärvestä hän saa kuhaa.

Lihaa hän ei syö lainkaan. Luomumunat hän ostaa tutusta lähikanalasta.

– Tinkimaitoa täällä ei nykyään valitettavasti saa, mutta hyvä kotijuustola on tässä lähellä, hän kertoo.

Lea-Elinan luonnonvarainen puutarha tarjoaa paratiisimaisen runsaasti antejaan. Hedelmätarhassa kukoistavat omenapuut ja herukkapensaat.

Puutarhassa kasvaa luonnonvaraisena suuri määrä erilaisia yrttejä, esimerkiksi kumina, rohtoraunioyrtti, saksankirveli ja väinönputki.

Salaatti- ja muhennosaineksiksi Lea-Elina kerää ja kuivaa horsmanlehtiä, vuohenputkia ja nokkosta. Aitasta kasvihuoneeksi lasittamassaan viherhuoneessa hän kasvattaa basilikan ja korianterin lisäksi muun muassa tomaatteja, kurkkuja, papuja sekä runsaasti chilejä, suosikkejaan. Ulkona kasvimaalla on monet rivit kaalia sekä perusjuurikasvit ja sipulit.

– Maakellarini on niin hyvä, että keräkaali pysyy toukokuulle saakka erinomaisen hyvänä, Lea-Elina kertoo.

Yrtit, mustikat , omenat ja sienet hän pääasiallisesti kuivaa. Kuivurina toimii tuvan leivinuunin pankko. Marjoja varten hänellä on lisäksi kolme pakastinta, myös pavut hän pakastaa.

Tuvan leivinuuniin mahtuu kerrallaan 16–18 ruisreikäleipää tai limppua. Lea-Elina leipoo ruisleivän itse läheisen Rutalahden myllyn täysjyväruisjauhoista. Juuren hän laittaa edellisenä päivänä tekeentymään, aamulla alustaa taikinan ja illansuussa leipoo.

– Taikinaan ei tarvita juuren lisäksi kuin kolme litraa vettä, viisi kiloa täysjyväruisjauhoja ja ripaus suolaa, hän kertoo.

Agronomi ja filosofian maisteri Lea-Elina Nikkilä on emännöinyt Haapalehdon tilaa vuodesta 1988.

– Päätökseeni ostaa Haapalehdon tila ja muuttaa keskelle luonnonsuojelualuetta vaikutti kolme asiaa. 1980-luvulla viljelin luomulla 20 peltohehtaarin kotitilaani Urjalassa. Suomi suunnitteli tuolloin EU-jäsenyyttä, maanviljelijöille se merkitsi painetta tilakoon kasvattamiseen, luomuviljelijöille kiristyvää valvontaa. Se ei kiehtonut minua.

Tätä nykyä Urjalan tilaa isännöi Lea-Elinan veli.

– Toiseksi silloisessa maaseudun rakennemuutoksessa naapuritila Urjalassa myytiin lomaosakeyhtiölle. Sellaisen naapurina oleminen ei miellyttänyt minua.

– Kolmanneksi löytyi tämä paikka; oli pieni ilmoitus Maaseudun Tulevaisuudessa luonnonsuojelualueen keskellä olevasta perinnetilasta.

Aluksi Lea-Elina viljeli Haapalehdon pelloilla itse ruista, mutta on sittemmin luopunut siitä.

Haapalehdon perinnetilan rakennusten kunnostamisessa Lea-Elina on tehnyt valtavan työn.

Tilan rakennushistoriallisesti arvokkaiden hirsirakennusten kunnostamiseen hän on saanut ympäristöhallinnon tukea. Lisäksi hän on harjoittanut pienimuotoista majoitustoimintaa, jonka lomassa majoittujat ovat saaneet tutustua Haapalehdon tilan toimintaan.

Lea-Elinan tullessa Haapalehdon tilalle siellä oli kolmetoista erilaista rakennusta.

Huonokuntoisimmat on purettu, mutta pääasiassa hän on pyrkinyt säilyttämään ja korjaamaan historiallisesti arvokkaat rakennukset.

Työ on ollut valtaisa. Alussa jo pelkkä kulkeminen oli hankalaa. Piha kasvoi ranteen paksuista leppää. Tietä ei ollut, ei sähköä, puhelinlinja oli.

– Esimerkiksi tässä päärakennuksessa oli seinissä seitsemän erilaista tapettikerrosta ja muovimatot lattiassa. Sisäkatto, rossipohja ja hirsikehikko joidenkin alimpien hirsien kengittämistä lukuunottamatta ovat alkuperäisessä asussa, kaikki muu on uusittu, Lea-Elina kertoo.

Remontin yhteydessä seiniin märkäpuhallettiin eristeeksi 30 sentin kerros selluvillaa. Takapakkia remontin aikaansaannoksiin tuli pari vuotta sitten tapahtuneesta vesivahingosta. Se vauriot alkavat olla nyt korjatut.

Aluksi päärakennus lämpeni puilla. Sitten Lea-Elina oli omavarainen aurinko- ja tuulisähkön tuottaja. Aurinkokeräimet ja oma, pieni tuulivoimala osoittautuivat käytännössä sen verran hankaliksi, että hän vedätti 2002 sähkölinjan Haapalehdon tilalle. Samalla tuli myös vesijohto.

– Viisi vuotta sitten rakensin päärakennuksen jatkoksi ”elintasosiiven”, johon tuli kompostoiva sisävessa, Lea-Elina kertoo.

Haapalehdon tilan metsäpinta-ala on 13,3 hehtaaria, joka kokonaisuudessaan siirtyi lokakuussa 2012 Metsien monimuotoisuusohjelma METSOon.

METSO on metsien monimuotoisuutta turvaava toimintaohjelma, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsänsä monimuotoisuutta. Ohjelmassa lisätään metsäisten suojelualueiden määrää ja tehdään luonnonhoitotöitä talousmetsissä, suojelualueilla ja niiden lähituntumassa. Tavoitteena on varmistaa, että Suomessa kasvaa jatkossakin sellaisia metsiä, joissa myös uhanalaiset ja taantuneet eliölajit voivat elää.

METSOn myötä Lea-Elina Nikkilän metsään perustettiin yksityinen luonnonsuojelualue, joten omistusoikeus maaperään jäi hänelle. Jo aiemmin tilalla on ollut rauhoitettua suota 6,4 hehtaaria.

METSO-alueeseen liitettiin myös tilan 1,1 hehtaaria kaskimetsää, joka on ollut KEMERA-suojelualueena. Kaskimetsä ja kolmisen hehtaaria metsittynyttä vanhaa niittyä toimii nykyään lampaiden metsälaitumena. METSOn myötä Lea-Elinan tilille tuli mukava korvaus, joka toimi pesämunana vanhuuden varalle Tampereelta puukerrostalosta hankitun kaksion ostossa.

1970-luvulla yliopisto-opinnoissaan Lea-Elina Nikkilä kiinnostui opiskelemaan ja tutkimaan biodynaamista viljelyä sekä professori Toivo Rautavaaran oppeja luonnonmukaisesta viljelystä.

Samaan aikaan Viikin maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa opiskelivat muun muassa Heidi Hautala ja Frantsilan luomuyrttitilan perustaja Virpi Raipala-Cormier. Aika oli otollinen luomuviljelyn yliopistotutkimuksen rantautua Suomeen.

– Ensimmäisen työurani tein yliopistossa luomualan tutkijana. Toisen työurani, joka jatkuu edelleen, maaseudun kehittämishankkeiden parissa. Niissä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa kunnat, kaupungit ja eri korkeakoulut. Yksi kehittämishankkeista liittyy Leivonmäen kansallispuiston hyöty- ja virkistyskäytön lisäämiseen, Lea-Elina kertoo.

Hän näkee luomun Suomen yhtenä valttikorttina.

– Luomu on nyt trendiruokaa, mutta viime kädessä kuluttaja päättää luomun suosion. Hinta ja saatavuus ovat ratkaisevat tekijät.

– 1980-luvulla luomutuotanto ja luomun suosio olivat hyvässä vauhdissa, 1990-luvun lama murensi pohjan myös luomulta, Lea-Elina pahoittelee.

Lea-Elina Nikkilä sairastui reilu neljä vuotta sitten rintasyöpään. Nyt hän on terve ja toipunut hyvin hoidoista. Häntä hoidettiin koululääketieteen syöpähoidon leikkauksella ja systostaateilla, sädehoitoa hän ei saanut.

Lisäksi hän hoiti itseään ravitsemuksella.

– Esimerkiksi join hyvin paljon porkkana- ja punajuurimehua.

– Olen koko aikuisikäni syönyt luomuruokaa, erittäin runsaasti vihanneksia ja marjoja. Olen myös aina välttänyt kemiallisia pesuaineita ja kosmetiikkatuotteita. Elämäntapani ja valintani ovat olleet ekologisia, eivät terveydellisiä. Siksi en ollut katkera, vaikka minä, luomusti, ilman kemikaaleja ja hyvin terveellisesti elävä, sairastuin syöpään, Lea-Elina Nikkilä pohtii.

”– Luomu on nyt trendiruokaa, mutta viime kädessä kuluttaja päättää luomun suosion. Hinta ja saatavuus ovat ratkaisevat tekijät.”