Tuleva leijonakuningas Kari Jalonen:

Jääkiekkoilun kuluvan vuoden maailmanmestaruudesta pelataan Minskin keväässä. Leijonien tuleva päävalmentaja Kari Jalonen miettii laumansa ja omaa tulevaisuuttaan leijonakuninkaana.

Teksti: Ari SteniusKuva: Sampo Anttila/Junnut.com

Kari Jalonen, 54, on kulkenut pitkän tien Kärppien korttelisarjan Heinäpään Haukkojen riveistä Suomen Leijonien päävalmentajaksi. Hänellä on kristallinkirkas tavoite:

– Maailmanmestaruus! Se on unelmani Leijonien päävalmentajana. Unelmalla on maali, jonne se tähtää, painottaaKari Jalonen, joka perfektionistina ei suolla turhia korulauseita.

Suomen edelliset päävalmentajat Jukka Jalonen ja Erkka Westerlund ovat nostaneet Leijonien arvotuksen korkealle myös NHL-pelaajien keskuudessa. Kari Jalonen aikoo kivettää valittua polkua, sillä pieni kansa ei voita ilman vahvaa yhteistyötä.

–NHL:ssä on aina potentiaaleja pelaajia, joita kannattaa kuulostella mahdollisimman usein. Kotimaassa on tarkoitus jalkautua seurojen pariin, jotta voi nähdä, mitä tehdään ja saada valmentajilta pelaajista tietoa eri painetiloissa.

Jalosen piti viettää sapattitalvi ennen leijonapestiään, mutta toisin kävi. Hän lähti talvella hyvin palkattuna ”vapaapalokuntalaisena” pelastamaan Venäjän KHL-liigassa pelaavaa Lev Prahaa.

Tsekki-seura oli ajautunut tappioputkeen ja nopea kesäloma ilman playoffeja näytti selviöltä.

Jalonen sai kuitenkin nopeasti palat paikoilleen ja seura teki KHL-historiaa pääsemällä ensimmäisenä ei-venäläisenä seurana KHL-liigan loppuotteluun asti.

Jättimäisen terästehtaan suurseura Magnitogorsk pystyi lopulta kukistamaan Jalosen tiimin seitsemän ottelun sarjassa voitoin 4-3.

– Se oli hieno matka, jossa loppusuorana vedettiin 55 vuorokauden playoffit, hymyilee Jalonen.

Valmentajan perustyö on samanlaista kaikkialla maailmassa, mutta kriisijoukkueessa, monen eri kansallisuuden pelaajien kanssa, pitää olla kieli keskellä suuta.

– Pelaajana koin samoja asioita eri maissa, mutta valmentajana eri maakulttuurien, laji- ja seuratapojen sekä pelaajien kansallisten luonteenpiirteiden kokoaminen toimivaksi ryhmäksi on uskomaton elämys.

Prahan väliprojektissa valmentajaa kiinnosti erityisesti kansainvälisten huippupelaajien toimiminen samassa joukkueessa.

– Joukkue, ja seura, oli kuin YK, kansallisuuksia ja mielipiteitä riitti. Meillä oli venäläinen omistaja, valmennustiimissä tsekki, Italian kanadalainen, suomalaisia, pelaajia Suomesta, Tsekistä, Venäjältä, Slovakiasta, Kanadasta, Ruotsista, Sloveniasta, jopa Portugalista.

Kulttuuritaustaltaan täysin erilaisten pelaajien saaminen ”samalle sivulle” oli Jaloselle lähtökohdiltaan mielenkiintoinen haaste.

– Suomalaisten ja ruotsalaisten pelaajien kanssa peli ja tavat ovat tuttuja, puhutaan joukkueen edessä. Pohjoisamerikkalaistenkin kanssa on selkeätä. Kanadalaiset ottavat annetun roolinsa. He tietävät pienten asioiden merkityksen ja haluavat hoitaa ruutunsa voitokkaasti.

Slaavikansojen kohdalla konsepti on toisenlainen.

– Venäläiset eivät kysele. He ovat tottuneet tekemään mitä käsketään. Murista he voivat, mutta ei koskaan valmentajan silmien alla. Tsekit ja slovakit ovat keskenään paljolti samaa sukua ja näiden maiden taiteelliset miehet ovat täynnä kysymyksiä. Jos he eivät saa sitä roolia, minkä haluavat, he ovat varmoja siitä, että valmentajalla on jotain heitä vastaan. Sitten kysytään, ihmetellään ja vastaillaan, raamittaa Jalonen talvijoukkojensa kirjoa Prahan talvesta ja keväästä.

Jalonen seuraa MM-kisat Minskissä loppuun. 1.6. alkaa työ leijonien kanssa.

–Siitä asti, kun minut kutsuttiin tähän työhön, olen prosessoinut ja miettinyt. Mentaalisesti työ on ollut käynnissä jo pitkään.

”Maailmanmestaruus!
Se on unelmani Leijonien päävalmentajana.”

Kuka?

Kari ”Kojo” Jalonen:

Voittanut aikuisten sarjoissa pelaajana yhteensä viisi liigamestaruutta Kärpissä ja Turun Palloseurassa.

Kuin sivutuotteena on muistona myös Ranskan mestaruus Rouenissa.

Valmentajan ura on ollut vieläkin vakuuttavampi:

Hannu Jortikan tiimissä Jalonen oli voittamassa kolmea liigakultaa ja myöhemmin päävalmentajana Kärpissä kolme ja Helsingin IFK:ssa yhden liigamestaruuden.

Jalonen on valmentanut myös nuorten maajoukkueita.

Viimeiset vajaat kolme kautta Jalonen on valmentanut Venäjän KHL-liigassa.