Riverin Simo Leporanta vinkkaa:

Pitäisi ostaa uusi talvitakki ja tehdä monta muutakin hankintaa, mutta taas kuultiin huonoja talousuutisia. Kulkeako vanhassa, ja pitää rahat sukanvarressa? Mikä olisi järkevää?

Teksti ja kuva: Marianne Lähde

Kysyimme asiaa Riverin Simolta, joka tunnetaan takavuosilta myös Vaatehuoneen mainiona ysi-ysi-mainosmiehenä.

– Kuluttajat ovat hämillään, kun kuulevat kaikenlaisia uutisia, Simo Leporanta myöntää.

Huonojenkin uutisten aikaan on myös voittajia.

– SOK:n ja Keskon vaikertaessa Lidl kertoo huikeista kasvuluvuista. Myös Kärkkäinen, Tokmanni, River ja moni muu on pärjännyt, kiitos aktiivisen tarjoushinnoittelun. Kuluttaja uskoo massoja, noin ison joukon täytyy olla oikeassa. Oma Lahden myymälämme on tehnyt pientä plussaa, vaikka toki mekin laman aikana kärsimme, Leporanta toteaa.

Kukkaron nyörit ovat monessa taloudessa tiukemmalla. Ihmiset haluavat katsoa tarkkaan, mistä kannattaa ostaa. Leporanta muistuttaa, että kuluttajat ovat rationaalisia, vaikka aina ei siltä näytä.

– Moni miettii, mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Kukaan ei halua maksaa mistään ylihintaa. Siksi yritykset, jotka hinnoittelevat tuotteet oikein ja läpinäkyvästi, ilman plussia ja bonuksia, pärjäävät. Ihmiset ymmärtävät heti, mitä tuote maksaa. Ihmisen suurin pelko kaupassa on se, että hän tekee väärän päätöksen, ostaa väärän tuotteen tai maksaa siitä liikaa.

Vaikeina aikoina kuluttajat hakevat tuttuja merkkejä. Se näkyy myös vaatekaupassa. Leporannan mukaan Riverin brändi myy tällä hetkellä paremmin kuin esimerkiksi Suomessa tuntemattomampi saksalainen S.Oliver, jossa River on uusi franchise-yrittäjä.

Simo Leporanta rohkaisee käyttämään hyödyksi vallitsevat olosuhteet.

– Nyt kannattaa hankkia sellaista, mitä vähänkään ajattelee tarvitsevansa, olipa kyseessä sitten putkiremontti tai mukavat kengät. On ostajan markkinat: joka puolella saa kohdata toinen toistaan parempia tarjouksia. Kun ajat muuttuvat, jossain kohtaa super-ekstra -tarjoukset poistuvat.

Moni miettii, halpenevatko tavarat ja palvelut vielä.

– Hinnat ovat jo kuopassa. Euroopan keskuspankki on ponnistellut sen eteen, että saadaan inflaatio, hintojen nousu aikaiseksi, jolloin ostajien onnenpäivät alkavat olla ohi.

Alennusmyynneillä ei ole kaupalle enää niin isoa roolia kuin aikaisemmin. Alejen tilalle ovat tulleet ympärivuotiset, ajankohtaiset tarjoukset.

– Hillosokeri myydään tarjouksessa heinäkuussa, ei kesäkuussa. Valveutunut ostaja hyödyntää ajankohtaiset hinnat.

Mutta millä keinoin saadaan Suomi nousuun?

– Valittamalla emme saa Suomen pyöriä pyörimään. Vähittäiskaupassa on oltava nöyrä ja kuunneltava, mitä asiakas haluaa.

”Ihmisen suurin pelko kaupassa on se, että hän tekee väärän päätöksen, ostaa väärän tuotteen tai maksaa siitä liikaa. ”
Mikä yritys?

-River Co. on vuonna 2001 perustettu kotimainen vaateketju, Leporantojen perheyritys. Simo Leporanta toimii hallituksen puheenjohtajana, lapset Sami Leporanta ja Pauliina Salovaara vastaavat toiminnasta.

-Liikeideana on ”tarjota ajanhenkiselle aikuiselle naiselle ja miehelle tunnettuja, kansainvälisiä merkkivaatteita hintaan, joka tuntuu hyvältä”.

-Valikoiman perustana ovat eurooppalaisten muotijättien, kuten Espritin, S.Oliverin ja Camel Activen konseptimallistot sekä laajat naisten ja miesten takki- ja housuvalikoimat.

-Kahdeksan myymälää Suomessa.