Lampaanliha rakastaa vahvoja yrttejä ja pitkää paistoaikaa

Lampaanliha on kiitollinen maustettava. Mausteena saa käyttää reippaasti voimakkaita yrttejä: minttua, rosmariinia ja timjamia.

Valkosipuli on lampaalle taattu rakkauskumppani.

Teksti: Reetta AholaMenu: Keittiömestari Hannu Ollila

Isoäitien temppu oli lisätä kupillinen vahvaa kahvia lampaan paistille paistoliemeksi. Kivikylän Kotipalvaamossa luotetaan samaan konstiin.

– Meidän tuorekaritsanpaistit maustetaan valmiiksi yrttiseoksella, jossa on mukana myös kahviaromia, kertoo tehdaspäällikkö Markku Matikkala .

Yrttiseoksessa on lampaalle sopivia vahvoja yrttejä, kuten minttua, rosmariinia ja timjamia sekä valkosipulia.

– Tuoreella valkosipulilla voi vielä ”tuunata” valmiiksi maustettua karitsanpaistia. Esimerkiksi hieromalla paistin pintaa voimakkaasti valkosipulinkynsillä tai leikkaamalla pieniä viiltoja paistin pintaan ja laittamalla viiltoihin valkosipulilastuja, Matikkala neuvoo.

Kivikylän karitsanpaisteissa on paistovahti.

– Lampaan- ja karitsanpaisteista halutaan yleensä ylikypsiä, jolloin sopiva kypsyyslämpötila on 80 astetta, toki jotkut pitävät roseesta.

Karitsanpaisti kypsyy huomattavasti lampaanpaistia nopeammin. Molemmille Matikkala suosittelee hidasta ja pitkää paistoa.

– Kulmastaan auki leikattu paistopussi pitää paistin mehevänä. Pussiin kertyvä paistoliemi on mainio kastikepohja.

Paistin lisukkeena maistuvat valkosipuliperunat tai lohkoperunat sekä suomalaiset juurekset, porkkana ja lanttu. Myös uuniperunat folioon käärittyinä hautuvat kätevästi samalla uunin lämmöllä yhdessä paistin kanssa.

– Minttuhyytelö kruunaa lampaanpaistin ja paras paistinkastike syntyy paistoliemestä. Suurustukseen sopivat maissi- tai vehnäjauhot. Tilkkanen punaviiniä voimistaa kastikkeen makua ja kermaloraus tasoittaa maut, kertoo Matikkala.

Kivikylän Kotipalvaamo Oy jalostaa ainoastaan suomalaista lammasta ja karitsaa. Pääsääntöisesti lampaanliha hankitaan Lallin Lampaalta Tuiskulasta sekä Veljekset Rönkä Oy:n teurastamosta Kemistä.Valmistusmäärät ovat Kivikylän Kotipalvaamolla vuositasolla vain muutamia tuhansia kiloja, koska yritys haluaa pitäytyä alkuperältään pelkästään suomalaisten, laadukkaiden lampaanlihatuotteiden jalostuksessa.

Yrttimaustettujen tuorepaistien lisäksi Kivikylän Kotipalvaamo valmistaa palvattuja lampaanviuluja.

– Viulut valmistamme perinteitä kunnioittaen aidossa savusaunassa, joka lämpiää leppähaloilla. Ainutlaatuinen ja jäljittelemätön maku saadaan harmaalepän leppeällä savulla, Matikkala kertoo.

Noin kilon, puolentoista kilon palvatut lampaanviulut myydään kokonaisina ja vaakumiin pakattuina.

”– Minttuhyytelö kruunaa lampaanpaistin ja paras paistinkastike syntyy paistoliemestä.”
”– Viulut valmistamme perinteitä kunnioittaen aidossa savusaunassa, joka lämpiää leppähaloilla.”

29Vuohenjuusto-punajuurisalaatti

Lampaan parikyljykset uunissa

Perinteinen pääsiäispasha