Elämän ja kuoleman järvellä

Lyhyen kertomuksen mestari

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 110 vuotta kirjailija Pentti Haanpään syntymästä ja 60 vuotta hänen kuolemastaan kalastusreissulla rakastamallaan kesämökillä Iso-Lamujärvellä. Haanpään pääaiheita ovat ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt, luonto, poikkeusyksilöt ja sota.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

P entti Haanpää syntyi Piippolan Leskelän kylässä yhteiskunnallisesti ja kirjallisesti toimeliaaseen sukuun. Isoisä oli valtiopäivämies, isä ja kaksi setää kirjoittivat juttuja lehtiin. Mikko -isä perusti kotiinsa kirjakaupan, joten Pentti kasvoi kirjojen ja kirjoittamisen maailmassa.

– Pentin tausta oli sellainen, että jonkun piti alkaa kirjailijaksi, Pentti Haanpään seuran sihteeri Seija Hankonen toteaa.

Se joku oli Pentti, jonka esikoiskirja Maantietä pitkin jo herätti ihastusta arvostelijoissa, joista osa julisti Haanpään uudeksi Aleksis Kiveksi . Kirjailija, runoilija Paavo Haavikko meni arvioissaan vielä pidemmälle. Hänen mielestään vain kaksi suomalaista kirjailijaa ansaitsee muistopatsaan: Aleksis Kivi ja Pentti Haanpää. Mutta Pentti ei kirjoistaan paljon huudellut. Kun esikoiskirja ilmestyi, kuuli isä siitä naapureilta. Sanna -äiti pyysi kirjaa Pentiltä, johon tämä vastasi:” Mitäpä nuista kirjoista”. Ja niin isä-Mikko joutui ostamaan kirjan.

Vähällä oli , että Pentti ei syntynyt Amerikan Yhdysvalloissa. Hänen vanhempansa Mikko ja Sanna tapasivat toisensa rapakon takana ja menivät siellä naimisiin. Kun pariskunta palasi Leskelään, sanoi silloinen pappi, että Amerikoissa tapahtunut vihkiminen ei ollut pätevä, vaan pitäisi toimittaa asia uudelleen. ”Eiköhän se passaa se aiempi vihkiminen. Jos ei passaa, niin sitten pitää elää susiparina”, Mikko Haanpää oli tokaissut. Esikoinen Pentti syntyi vain muutama kuukausi Leskelään muuton jälkeen. Niinpä Haanpää ei syntynyt Amerikassa, vaan Venäjän valtakunnan pienessä Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Talvisodassa Haanpää taisteli etulinjassa Lapissa ja Viipurinlahdella. Lyhyellä lomallaan hän meni naimisiin. Kentältä oli lähtenyt lyhyt ja ytimekäs kirje: ”Kuuluisi saavan lomaa, jos menisi naimisiin. Mitä arvelet?” Piippolan miehen karun kosinnan tuloksena hänet vihittiin Aili Karjalaisen kanssa 19.2.1940. Tytär Elsa syntyi viisi vuotta myöhemmin. Vuonna 1950 Haanpää osti perheelleen kesäpaikaksi Korpelainen-nimisen tilan Iso-Lamujärven rantamilta. Siitä tulikin hänelle todella tärkeä paikka.

Haanpäästä on kirjoitettu paljon. Kotiseutuneuvos Seija Hankosen huolella vaalimassa Pentti Haanpään museossa on noin 700 lehtiartikkelia Pentti Haanpäästä eri vuosikymmeniltä. Tuorein Haanpään elämästä kertova kirja on Matti Salmisen vuonna 2013 ilmestynyt Pentti Haanpään tarina . Kirjaa kootessaan hän kävi Piippolassa kymmenkunta kertaa, pisimmillään vierailu kesti neljä viikkoa. Pentti Haanpään tarinan saatesanoissa kerrotaan: Kirjani on tosi tarina miehestä nimeltä Pentti Haanpää, joka syntymällä syntyi Pulkkilassa 1905 ja kuolemalla kuoli Pyhännällä 1955.

Matti Salmisen teos toi lukijoiden ulottuville uutta tietoa Haanpään yksityiselämästä ja listasi ensi kertaa kaikki Haanpään julkaistut tarinat. Haanpään teoksissa väkevintä on notkea, riemastuttavan mielikuvituksellinen suomen kieli.

Seija Hankonen meni 17-vuotiaana koululaisena kahdeksi viikoksi kirjastonhoitajan sairasloman sijaiseksi Piippolaan. Pestistä tulikin pitkä, koko työuran mittainen. Matkan varrella hän suoritti asiaankuuluvat tutkinnot ja tuli piipposille tutuksi. Vuonna 2005 hän sai kotiseutuneuvoksen arvonimen.

– Minä en valinnut työtä, vaan työ valitsi minut, Seija toteaa.

Seija oppi tuntemaan lukijoiden kiinnostuksen kohteet ja osasi suunnitella kullekin sopivia kirjoja. Kansa tunsi Seijan ja Seija tunsi kansan. Piippolan kirjasto on maan vanhimpia, perustettu 1851 ja keikkuikin pitkään maan lainaustilastojen kärjessä.

Seijalla oli intoa ja halua myös tallentaa kotikylän kirjailijan, Pentti Haanpään historiaa. Pentin tytär, Elsa Haanpää oli säästänyt isänsä tavaroita ja papereita ja ilmoittanut, että haluaa aineiston jäävän hänen jälkeensä Pentti Haanpään seuran haltuun. Pentti Haanpään seura siirtyi vuonna 1983 Oulusta Piippolaan. Seija on toiminut siitä lähtien seuran sihteerinä. Museo perustettiin kirjaston yhteyteen.

Haanpää-aineiston kerääminen on ollut mieluinen harrastus niin Seijalle kuin hänen miehelleen Tapani Hankoselle . Pariskunta on istunut lukemattomia tunteja lajitellen Haanpää-aineistoa.

– Ilman Tapania tämä kaikki ei olisi ollut mitenkään mahdollista toteuttaa, Seija kiittelee puolisoaan.

Museoon aineisto on saatu kauniisti esillä ja on myös tulevien sukupolvien tarkasteltavissa. Erilaisten artikkelien määrä on lähes lukematon: lehtileikkeitä, valokuvia sekä päiväkirjoja ja tilikirjoja. Shakkipelikuponkeja, novellien käsinkirjoitettuja käsikirjoituksia. Sukulaisten ja tuttavien nauhoitettuja muistelmia edesmenneestä kirjailijasta. Kaikki Kiinan-matkaan liittyvät dokumentit. Koirannahkakinttaat, kaupunkisalkku ja sotareppu. Julkaistut teokset. Monenlaista koti-irtaimistoa gramofonista ja kirjoituskoneesta lähtien.

Pentti Haanpää oli lyhyen kertomuksen mestari. Häntä pidetään suomalaisen novellinkerronnan ja rakenteen merkittävänä kehittäjänä. Hänen kertomustensa pääaiheita ovat ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt, luonto, poikkeusyksilöt ja sota.

– Pentti oli aina kaikissa tarinoissaan pienen ihmisen puolella ja kapinoi alistavia auktoriteetteja vastaan, toteaa Seija Hankonen.

Suuret kaupungitkaan eivät olleet Haanpäätä varten, hän kävi Helsingissä vain harvoin. Pääkaupunki oli kaiken lisäksi hänen näkökulmastaan myös hyvin syrjässä Piippolasta. Pentti Haanpää asui koko ikänsä Piippolassa, mutta kierteli Suomea ristiin rastiin. Kesäpaikka Korpelainen Iso-Lamujärven rantamilla oli hänelle hyvin tärkeä paikka, jonne hän halusi myös tulla haudatuksi. Pentti Haanpää hukkui kalastusmatkallaan Iso-Lamujärveen kahta viikkoa ennen 50-vuotispäiviään.

Vastoin toivomustaan Piippolan suuri mies haudattiin Piippolan kirkkopuistoon. Korpelaisen metsän reunaan jäivät Pentin ja hänen vaimonsa Ailin sinne valmiiksi raahaamat hautakiviksi tarkoitetut luonnonkivet. Kirkon ja Haanpään maailmankuvan välillä oli todellinen ristiriita, mutta Haanpään nähtiin usein istuskelevan hautausmaalla. Nimenomaan nälkään kuolleiden esi-isien hautapaikka oli hänelle tärkeä. Matti Salminen päättää tarinansa Haanpäästä näin: Sinne seudun esi-isien viereen hän päätyi itsekin. Aika hienoa toisaalta. Eri aikakausien rauhanomaista rinnakkaiseloa.

”Pentti oli aina kaikissa tarinoissaan pienen ihmisen puolella ja kapinoi alistavia auktoriteetteja vastaan.”

”Pääkaupunki oli Pentti Haanpään näkökulmasta hyvin syrjässä Piippolasta.”

Kuka?