Ystävykset turvasivat Jumalaan ja uskoivat armon ehdottomuuteen

– Seija ei ollut uhkarohkea sankaripyhimys, vaan omat lahjansa lähimmäisten käyttöön antanut empaattinen ihminen

Jukka Sariola kirjoittaa rohkeasti erityisestä, yli kahdenkymmenen vuoden ystävyydestään Afganistanissa heinäkuussa 2014 väkivaltaisesti surmansa saaneen avustustyöntekijä Seija Järvenpään kanssa.

Teksti ja kuvat: Reetta Ahola

Kun on minun aikani mennä rajan yli, niin siellä on yksi rakas ystävä lisää, Jukka Sariola , 52, toteaa.

Ystävällään hän tarkoittaa Seija Järvenpäätä , kokenutta avustustyöntekijää, joka ammuttiin yhdessä työtoverinsa kanssa heinäkuussa 2014 Afganistanissa.

Jukka on kirjoittanut Seijan elämästä ja hänen kutsumuksestaan avustustyöhön kirjan, Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan (Kustannus Oy Uusi tie, 2015).

Jukka kertoo olevansa äärettömän kiitollinen yli kahdenkymmenvuoden ystävyydestä, minkä hän sai Seijan kanssa jakaa.

Alkuun Jukka ihastui Seijaan, ja hän otti myös puheeksi tunteensa ja halunsa seurustella Seijan kanssa. Seija halusi heidän pysyvän ystävinä. Rukousvastauksena reilun vuoden kuluttua myös Jukka. Ihastuminen oli vaihtunut vapauteen, joka laajensi henkistä tilaa ja sitä myötä syvensi heidän ystävyyttään.

Pitkät syvälliset keskustelut, lukuisat yhteiset matkat, monet yhdessä koetut tapahtumat ja tilaisuudet sekä vilkas sähköpostikirjeenvaihto pitivät Jukan ja Seijan ystävyyden elävänä välimatkoista huolimatta.

Jukka ja Seija tutustuivat 1992 Seinäjoen keskussairaalassa, jossa Seinäjoelle 22-vuotiaana Lapualta muuttanut Jukka oli hoidettavana hengitystieinfektion takia. Eräänä päivänä sairaalalaboranttina työskennellyt Seija tuli ottamaan hänestä verikoetta. Läheinen puheyhteys löytyi heti. Hengityskoneessa oleva Jukka sai idean: Seija piti saada hänen avustajarinkiinsä.

Seija vaihtoi työtä, ja työskenteli syksyyn 1993 saakka Jukan avustajana, jolloin hän aloitti Suomen Evankelisen Kansanlähetyksen lähetystyössä. Hänen ensimmäinen kohdemaansa oli Viro. Afganistanissa Seija aloitti työnsä 1998.

Seija Järvenpää syntyi 1960 Lehtimäellä maanviljelijäperheeseen. Perheessä oli kuusi lasta. Ahkera työnteko leimasi Seijan lapsuutta.

– Pienehköllä maatilalla niin aikuiset kuin lapsetkin joutuivat ratkomaan monet arjen asiat nopeasti ja näppärästi. Tämä kehitti Seijasta luovan ongelmanratkaisijan; taito oli erittäin tärkeä lähetys- ja avustustyössä, Jukka kertoo.

– Seija oli idearikas, määrätietoinen, aikaansaapa ja hyvä pitämään asiat järjestyksessä, hänellä oli myös äärettömän hyvä paineensietokyky, Jukka määrittelee ystäväänsä.

– Ennen kaikkea hän oli rohkea ja erittäin empaattinen. Seijalla oli kyky kohdata kaikenlaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja kyky saada heihin yhteys kieli- ja kulttuurirajoista huolimatta. Tätä teki hänestä hyvän avustustyöntekijän.

Jukka Sariola syntyi nelilapsisen perheen kolmantena poikana Jyväskylässä 1963. Perhe muutti Lapualle 1974, kun Sariolan isä, teologian tohtori Yrjö Sariola, 83, valittiin Lapuan hiippakunnan piispaksi.

Syntymästä saakka Jukan fyysiset voimat kehittyivät hitaasti. Hänen ollessa kuusivuotias oireisiinsa löydettiin diagnoosi: erittäin harvinainen lihassairaus. Kävelykyky Jukalta loppui 10-vuotiaana. Hengityskone tuli mukaan hänen elämäänsä ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

– Pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa. Pystyin opiskella ainoastaan kolme viikkoa, sitten hengitysoireeni tulivat niin voimakkaiksi, että jouduin hengityskoneeseen. Yliopisto-opintoni jäivät.

Jukka asuu Helsingissä, Kulosaaressa. Hänellä on henkilökohtainen avustaja vuorokauden ympäri. Liikkumisessaan hän käyttää sähköpyörätuolia.

Kirjailijan työnsä lisäksi Jukalla on oma ohjelmointialan it-yritys. Hänen kehittämiä työvuorojen suunnittelu- ja seurantaohjelmia käytetään useissa Suomen seurakunnissa. Jukka toimii aktiivisesti vammaisjärjestökentässä ja kirkollisella puolella.

Omassa kirjoittamisessaan hän käyttää kehittämäänsä ennakoivaa tekstinsyöttöohjelmaa.

– Tosin kahta ensimmäistä kirjaani Hyväosainen (2002) ja Hän vahvistaa minun askeleeni (2005) en ole itse naputellut, vaan sanellut. Ystäväni Seija -kirjan naputtelin itse.

Jukalla oli Seijan kanssa hyvin samanlainen uskonkäsitys.

– Vaikkakin usko on aina vahvasti henkilökohtainen kokemus, Jukka huomauttaa.

– Minulla on ja Seijalla oli voimakas perusluottamus Jumalan huolenpitoon: turva on Jumalassa. Tästä luottamuksesta kumpuaa rohkeus tehdä erilaisia asioita.

Jukka kertoo, että avustustyöllään Seija halusi toteuttaa Jumalan tahtoa käyttämällä lähimmäistensä hyväksi Jumalalta saamaansa lahjaa olla rohkea ja empaattinen lähimmäinen.

Jukka unelmoi siitä, että myös hän pystyisi käyttämään mahdollisimman hyvin Jumalan hänelle antamia lahjoja lähimmäistensä hyödyksi. Konkreettinen unelmakin on:

– Päästä avoauton kyytiin!

Jukka sai tehtäväkseen laatia Seijan kuolinilmoituksen. Muistolauseeksi tuli Isä meidän -rukouksen pyyntö: Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.

– Se oli ollut Seijan elämän perustoive, Jumalan tahdon toteutuminen kaikissa tilanteissa, Jukka kirjoittaa Ystäväni Seija -kirjassa.

Omassa uskonelämässään Isä Meidän -rukous on Jukalla ykkössijalla.

– Siinä on kiteytettynä kaikki asiat, jotka ovat meille hyväksi.

– Jeesuksen toiminnassa ihan ykkösenä on se, että hän suostui ristinkuolemaan, suostui kantamaan meidän ihmisten rikkomukset ja vajavuudet, vaikka hän ei itse ollut tehnyt mitään pahaa. Jeesus ei myöskään koskaan laittanut ehtoja, kuka saa tulla hänen luokseen.

– Seijan uskonkäsityksessä olennaista oli samankaltainen armon ehdottomuus.

Jukka uskoo , että Seija olisi tyrmistynyt suomalaisten kylmästä suhtautumisesta pakolaiskysymykseen.

– Afganistanin avustustyössään hänen kutsumuksenaan oli, miten hän voisi olla osallisena rakentamassa sinne yhteiskuntaan sellaisia olosuhteita, missä ihmiset jaksavat elää ja pystyvät elämään niin, ettei kenenkään tarvitse lähteä pakolaiseksi.

Jukka on sitä mieltä, että Seijan ja hänen kollegansa surmaaminen ei ollut sattumaa.

– Heitä ei varmasti kuitenkaan oltu mitenkään valittu kohteiksi, vaan hyökkäys kohdistui länsimaalaisiin, joiden toimintatapoja ääri-islamilaiset pitivät vakavan uhkana yhteiskunnalleen.

Surmaajat on tuomittu syyllisiksi afganistanilaisessa tuomioistuimessa. Jukka ei ole ollenkaan varma, onko oikeat ihmiset tuomittu.

Kirjoittamansa kirjan Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan myötä Jukka haluaa Seijan elämänasenteen ja muiston säilyvän.

– Tällä kirjalla haluan kunnioittaa Seijan muistoa ystävyytemme silmälasien läpi. Kertoa, millainen persoona laittaa kaiken peliin kutsumuksensa vuoksi.

”Seijalla oli kyky kohdata kaikenlaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja kyky saada heihin yhteys kieli- ja kulttuurirajoista huolimatta.”

KUKA?