Runnilla hoidoissa käytettävät yrtit kerätään lähiluonnosta ja kuivataan itse.

Teksti: Reetta AholaKuvat: Runnin kylpylä ja Reetta Ahola

Runnin kylpylässä uskotaan luonnon terveyttä ja kauneutta edistävään voimaan. Runnin hoitovalikoimista kertoo Spa Hotel Runnin myyntijohtaja Marjut Kasslin . Marjut on myös SKY-Cidesco-kosmetolgi ja urheiluhieroja sekä liikunnanohjaaja, joka on suorittanut samalla kurssilla jalkapallon B-valmentajatutkinnon. Marjut pitää Runnilla myös jumppia, syvävenyttelyjä ja rentoutuksia, vallankin silloin, kun on tuuraustarvetta, samoin hän tekee hoitotuurauksia. Pääasiallisesti hän keskittyy myyntiosaston johtamiseen.

Marjut, millaisin periaattein olette rakentaneet Runnin kylpylän hoitovalikoiman?

– Jokaiselle jotakin, vauvasta vaariin. Luonnonläheisesti. Uskomme Runnin ”ihmeveden” parantavaan voimaan. Ajattelemme kaikessa hyvinvointia ja hyvää oloa. Terveyteen ja kauneuteen keskittyen. Ei kiireellä. Vahvuutena meillä ovat kansanperinteiset hoidot, muun muassa jäsenkorjaus ja hermoratahieronta. Olemme avoimia myös uusille tuulahduksille. Hoitovalikoimissamme on esimerkiksi japanilainen jalkahieronta, kosmetologiset hoidot Medic8 -sarjan tuotteilla sekä koliikkivauvojen hieronta.

Millainen on fysioterapiahoitojenne valikoima?

– Fysioterapiahoidoista meillä on yksilöllinen liikehoito, asentohuimauksen hoito, hengitysharjoitukset, allasterapia, neutraalikudoksen mobilisointi, kinesioteippaus ja sähköhoito sekä kehon koostumuksen mittaus ja verenpaineen mittaus.

Millaisia hoitoja suosittelette syysmasennuksen taltuttajaksi?

– Itse suosittelen kuumaa kylpyä ja intialaista päänhierontaa. Meille valmistuu pian myös suolahuone, jossa hengityksen ja ihon kautta saa voimaa ja puhdistautumista. Lisäksi meillä on mukavan lupsakka henkilökunta, joka jaksaa huolehtia asiakkaista. Syömme itsekin luonnon vitamiineja ja suosittellemme niitä asiakkaille. Uskomme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Millainen hoitava elementti turve on?

– Turve elvyttää tehokkaasti ihokudoksen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Turpeella on ihoa kuoriva ja kosteuttava vaikutus. Iho tuntuu hoidon jälkeen pehmeältä, kiinteältä ja virkistyneeltä. Turpeen happamuus, pH 3,9–4, auttaa lämpöhoidon (saunan) aikana bioaktiivisten aineiden tunkeutumista ihon läpi. Ihohuokosiin tunkeutuneet hoitavat aineet vaikuttavat useita tunteja hoidon jälkeen. Turvehoito voidaan toistaa 2–5 kertaa viikon aikana. Turve sisältää 24 eri alkuainetta, esimerkiksi kromia, natriumia, kuparia ja sinkkiä. Turve on tutkitusti hyvä hoitaja akneen, atooppiseen ihottumaan, psoriasikseen, allergisiin reaktioihin sekä hius-ja päänahanhoitoon, jalkahoitoon, hormonihäiriöihin ja reumaan.

Onko Runnilla tarjolla ravitsemushoitoa?

– Meillä on noin kerran viikossa hyvinvointiasiantuntijamme Pirjo Aron luento terveellisestä ravinnosta. Hoitojen yhteydessä hoitajamme ovat käytettävissä tietoineen. Lisäksi meillä on hyvinvointiviikonloppuja eri teemoilla, joissa keskitytään myös ravintoon.

”Turve elvyttää tehokkaasti ihokudoksen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.”
”Maitohappobakteerihapatettuun villiyrttihapatteeseen käytän vuohenputkea, nokkosta, ratamoa ja mustaherukanlehtiä sekä merisuolaa. ”

MITÄ?

Terveysvettä ehtymättömästä lähteestä

1750-luvulla löydettiin ehtymätön Runnin lähde, jonka rautapitoisella vedellä todettiin olevat terveyttä edistävää voimaa. Rautaa, ruostetta, mineraaleja ja hivenaineita sisältävä runnilainen vesi tiedetään terveelliseksi, vaikka tieteellistä tutkimusta tämän tueksi ei olekaan.

Käyttäjät kertovat vaikutuksista jaloillaan. Yhä useampi palaa uudestaan Runnin kuuluisan veden ääreen. Talousvetenä lähteen vettä ei voi käyttää. Se ruostuttaisi putket ja värjäisi jatkuvalla käytöllä. Tämän päivän kylpylävieraat nauttivat aitoa runnilaista sisäisesti.