– Suomen sananvapausviikko oli karkea vitsi

Viime viikolla Suomessa ja etenkin Yleisradiolla julistettiin ”sananvapauden” ilosanomaa. Ikävä kyllä keskustelua käytiin käytännössä koko viikko aiheen vierestä. Ylellä keskityttiin lähinnä laukomaan tekosyitä sille, miksi joidenkin sana on vapaampi kuin toisten.

Yleisradio ja muut suuret viestimet markkinoivat itseään mielellään tasapuolisuuden, objektiivisuuden ja kiihkottomuuden korulauseilla. Tämä oli helppoa etenkin Internetin yleistymistä edeltäneenä aikana, kun vaihtoehtoisia tietolähteitä ei juurikaan ollut. Ensikäden tieto, tilastot ja kansainväliset vertailukohteet olivat joko maallikoilta salassa tai vähintäänkin erittäin vaikeasti saatavilla. Mielipidemonopoli oli lähes täydellinen.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana toimiala on kokenut kuitenkin mullistuksen. Yleisradion maailmaasyleilevää ohjelmatarjontaa oudoksuvat suomalaiset voivat surffata kätevästi viestintätyhtiön sivuille lukemaan yleisradiolakia, jossa todetaan: ”Yle-laki määrittelee Ylen tehtävän näin [...] Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti: [...] 5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta...”

Toisin sanoen laki pakottaa Yleisradiota uutisoimaan esimerkiksi maahanmuutosta tavalla, joka edistää ”suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta”. Monikulttuurisuuden kannalta myönteisiä ilmiöitä alleviivataan, kärjistetään ja toistetaan, kun taas maahanmuuton ruma kääntöpuoli piilotetaan yleisöltä. Jonkun mielestä tämä voi olla ”yhteiskunnallisesti vastuullista” tiedottamista. Minusta tämä on järjestelmällistä valehtelua Suomen kansalle. Yleisradiolaki on selvästi iskostunut toimittajien tajuntaan, sillä ”sananvapausviikon” ohjelmatarjonta oli puhdasta propagandaa.

Viikko kulminoitui Helsingin yliopistolla järjestettyyn Yle Forum -keskustelutilaisuuteen, jossa suurten mediatalojen omistajat ja turhat julkkikset toistivat kuluneita mantrojaan: ”Sananvapaus ei oikeuta vihapuhetta.” ”Suomalainen lehdistö seisoo sananvapauden eturintamassa.” ”Suomalaismedioiden romahtanut liikevaihto on sananvapauden vakavin uhka.”

Vaikka Yleisradion tulisikin julkisena instituutiona tarjota ääni tasapuolisesti koko Suomen kansalle, oli sananvapausviikolla äänessä vain eliitti. Sanomalehtien omistajat ja Helsingin Sanomien toimittajat saavat äänensä kuuluviin jo omia julkaisujaan pitkin. Miksi he paasaavat jatkuvasti myös Ylellä?

Sananvapausviikolla Yleisradio antoi äänen media-ammattilaisille, jotka kertoivat olevansa vihaisia siitä, että tilaajien määrä laskee kuin lehmän häntä. Syy ei tietenkään ole heidän tuottamassaan luokattomassa sisällössä vaan siinä, että suomalaiset ovat juntteja, jotka eivät osaa arvostaa ”suvaitsevaista” ja ”monikulttuurista” journalismia. Entisiä asiakkaitaan syyllistämälläkö he aikovat avata suomalaiskukkaroiden nyörit? Ei taida onnistua!

Sananvapausviikon Yle-väittelyissä vastakkain pantiin sananvapaus ja ”vihapuhe”. Asettelussa on vain yksi ongelma: sananvapaudelle on vakiintunut määritelmä, ”vihapuheelle” ei. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut sananvapaudesta: ”Sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.”

Ylen toimittajilta ei kuitenkaan herunut ymmärrystä niille, joiden mielipiteet loukkaavat ”yleisesti hyväksyttyjä” arvoja. Eräs yleisimmin käytetyistä argumenteista olikin, että ”sananvapaus ei oikeuta vihapuhetta”. Tämä on tietysti täysin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen kanssa. Jos Yle ajaisi tavoitteitaan avoimesti, se olisikin viettänyt ”vihapuheviikkoa”.

Toisin kuin sananvapaudella, ”vihapuheella” ei siis ole mitään tarkkaan määriteltyä merkitystä. Termi alkoi yleistyä Yhdysvalloissa kolmisenkymmentä vuotta sitten; sen kehittivät monikulttuurisuuden puolesta lobanneet mediamogulit, painostusjärjestöt ja poliittiset opiskelijaryhmät. ”Vihapuheesta” tuli kattonimike kaikille liberaaleja ärsyttäneelle argumentoinnille.

Lopulta termi rantautui myös Suomeen. ”Vihapuhe” ei ole rikosnimike vaan yhteiskuntatieteilijöiden ja toimittajien rakastama leimakirves, jolla hyökätä vastakkaisia mielipiteitä vastaan. Juuri tarkan määrittelyn puute tekee siitä tehokkaan aseen: kuka tahansa voi leimata kenet tahansa ”vihapuhujaksi” mistä tahansa syystä syyllistymättä edes teoriassa kunnianloukkaukseen.

”Vihapuhe”-käsitteen monitulkintaisuuden on vahvistanut esimerkiksi Ylellä ”verkkoväkivallasta” luennoinut antropologian tutkija Anna Haverinen. Haverisen mukaan ilmiö on täysin subjektiivinen eli riippuvainen tulkitsijasta. Jotkut loukkaantuvat jo siitä, kun katsotaan pahasti. Elämme yksilökeskeisyyden kulttuurissa, jossa tunteiden merkitys kasvaa koko ajan. Samaa vauhtia kasvaa myös ”vihapuheen” määrä, koska ”vihapuhe” on tulkinnanvaraista. Mitä herkemmin loukkaannumme, sitä enemmän maailmassa on ”vihapuhetta”.

Myös eliitti pyrkii määrittelemään ”vihapuhetta”. Klassinen esimerkki oli sanomalehti Kalevaa parodisoineen poliitikko Jussi Halla-ahon tuomio. Kaleva julkaisi 2008 pääkirjoituksen, jossa julistettiin: ”Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita [...] se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”

Kun Halla-aho sovelsi Kalevan herjaavaa tekstiä somaleihin, sai hän tuomion ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Kaleva sen sijaan ei saanut tuomiota.

Kalevan mukaan tuomio oli täysin oikeutettu, koska (jostain syystä) valkoisista saa kirjoittaa halventavampaan sävyyn kuin ei-valkoisista. Tämä on mielenkiintoinen esimerkki valtamedian kaksinaismoralismista.

Kalevan ja tuomioistuimen kannanottoja on yritetty perustella sillä, että valkoiset ovat enemmistö ja enemmistöä saa herjata. Yhdysvalloissa valkoiset ovat kuitenkin jäämässä pian vähemmistöksi, mutta he ovat edelleen ainut ”poliittisesti korrekti” rodullisen solvaamisen kohde. Kyse ei siis voi olla enemmistö–vähemmistö -jaottelusta, vaan liberaalin valtamedian rotuideologiasta, jossa eurooppalaisperäiset on sysätty syystä tai toisesta arvojärjestyksessä pahnanpohjimmaiseksi.

Ruotsissa puolestaan entinen demarijohtaja Mona Sahlin on tullut tunnetuksi ruotsalaisia ja ruotsalaista kulttuuria halventavista lausunnoistaan, joista ehkäpä kuuluisimman hän antoi 2002. Sahlin totesi puheessaan turkkilaismaahanmuuttajien järjestölle: ”Me ruotsalaiset olemme kateellisia maahanmuuttajille, koska teillä on oikea kulttuuri, identiteetti ja historia – ne yhdistävät teitä. Mitä meillä on? Juhannus ja muita hölmöjä perinteitä.”

Vaikka Kalevan ja Sahlinin lausunnot ärsyttävätkin minua suomalaisena ja pohjoismaalaisena, en kuuna päivänä menisi tekemään niistä rikosilmoitusta. Sen sijaan Kaleva piti Halla-ahon tuomiota oikeutettuna! Ylen sananvapausviikolla ”vihapuheen” kieltämistä vaadittiin väittämällä, että esimerkiksi maahanmuuttokritiikki oikeuttaa – ja näin ollen lisää – rasistista väkivaltaa siirtolaisia kohtaan.

Jos valtamedia ja johtavat poliitikot leimaavat meidät synnynnäisiksi kännisiksi tappajiksi ja kulttuurittomiksi barbaareiksi, eikö se sitten ”oikeuta” väkivallan suomalaisia kohtaan? Nämä esimerkit osoittavat, että koko termi ”vihapuhe” on merkityksetön ja kaksinaismoralistinen, minkä vuoksi sitä ei suinkaan tulisi käyttää sananvapaudesta keskusteltaessa.

Halla-ahon ajatusrikostuomion takana oli valtakunnansyyttäjä Isidor Illman, joka on avoimesti myöntänyt Hufvudstadsbladetille, että hänen tavoitteensa on puuttua ”vallanpitäjiä kritisoivien” suomalaisten kielenkäyttöön. Kyse ei siis ole esimerkiksi somalivähemmistön suojelusta vaan vallanpitäjien etujen ajamisesta!

”Sananvapausviikolla” siis vaaditiin vihapuheen sensurointia ja lievitystä suurten sanomalehtien taloudelliseen ahdinkoon. Ainut todellinen valopilkku koko viikolla oli se, että paikallislehti Uusi Lahti vuosi keskiviikkona Hämeen poliisille annetun salaisen määräyksen, jonka nojalla poliisia kiellettiin tiedottamasta laittomien siirtolaisten rikollisuudesta. Vuodettu tieto aiheutti ankaraa kansalaiskeskustelua poliisin poliittisesta korruptiosta. Selvisi, että määräystä ei oltu annettu pelkästään Hämeen poliisille – linjaus oli valtakunnallinen.

Lehdistölle nimettöminä puhuneet poliisit kertoivat kokevansa, että määräys rajoitti heidän sananvapauttaan. Suomalaisilta pimitetään järjestelmällisesti tietoa maahanmuuttajarikollisuudesta samalla, kun maahan tulee laittomia siirtolaisia enemmän kuin koskaan ennen.

Noin vuosi sitten Helsinkiä terrorisoi väkivaltainen maahanmuuttajajengi, joka valitsi uhreikseen valkoihoisia suomalaislapsia ja -nuoria. Myös tuolloin tieto rikosten rasistisesta luonteesta paljastui kansalaisille vasta poliisin tietovuodon myötä.

Talvella Tilastokeskus ilmoitti, ettei se enää laadi vuosittaisia tuomioistuintilastoja. Viralliseksi syyksi kerrottiin rahavaikeudet, mutta monet epäilevät, että tärkein motiivi oli maahanmuuttajarikollisuuteen liittyvän tilastotiedon pimittäminen. Miten Suomessa voidaan käydä älykästä maahanmuuttopoliittista keskustelua, mikäli siirtolaisten rikollisuuden tilastointi ja uutisointi kielletään? Miksei Yle käsitellyt tätä aihetta ”sananvapausviikollaan”?

Jos sananvapautta halutaan ehdoin tahdoin rajoittaa, ei tule aloittaa niistä, jotka arvostelevat hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. Sen sijaan poliitikoilta tulisi kieltää vaalilupausten rikkominen.

Suomalaiset äänestivät valtaan huijarit, jotka lupasivat turvallisuutta ja hyvinvointia. Valehtelevat ehdokkaat käyttivät sananvapautta härskisti hyväkseen ja pettivät kaikki äänestäjänsä valta-asemansa varmistettuaan. He ovat todellinen ongelma – eivät suuttuneet suomalaiset .

Arvi Pihkala

”Jos sananvapautta halutaan ehdoin tahdoin rajoittaa, ei tule aloittaa niistä, jotka arvostelevat hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. ”

”Elämme yksilökeskeisyyden kulttuurissa, jossa tunteiden merkitys kasvaa koko ajan.”