Nukkehuoneen nostalgiset asukkaat sekä lempeät ja iloiset maatuskat

Antiikki ja keräileminen kiinnostavat yhä useampia. Aira Samulinin 500 nukkea ovat hänen lelukokoelmiensa helmiä. Ulla Sallisalmen aarre ovat lähes 150 maatuskaa, joista jokaisella on tarina.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Rajan takaisesta Karjalasta kahteen kertaan paennut Aira Samulin ei saanut nukkejaan matkaan, mutta hän on ottanut vahingon takaisin moneen kertaan keräämällä lähes 500 nuken kokoelman. Myös erilaisia nalleja on noin 200 kappaletta.Yksi nukeista on samaa vuosikertaa Airan kanssa, ikää on jo kunnioitettavat 88 vuotta. Lelukulttuuri oli hänen lapsuudessaan hieman toisenlaista kuin tänä päivänä. Lahjoja ei tulvinut kasapäin.

– Sain itse lapsena joululahjaksi aina uuden nuken. Eli joulun alla nukke hävisi ja tuli paketissa uudella päällä tai vaatteilla, Aira kertoo.

Kaikista arvokkaimpia ovat nuket, joilla on yllään alkuperäiset vaatteet. Harvinaisempia ovat myös 1930-luvulla suositut kuttaperkkanuket, jotka menivät helposti lommoille ja rikki. Nuket ja muut lelut Aira haluaa jättää perinnöksi nimeään kantavalle säätiölle.

Airan lelumuseo on ainutlaatuinen kokoelma lähihistoriaa. Hyrsylän Mutkassa käy vuosittain noin sata linja-autolastillista kansaa kaikkiin ihmeisiin tutustumassa. Ihmeistä suurin on tietenkin talon valtiatar Aira, joka on tullut tunnetuksi ennakkoluulottomuudestaan ja rohkeudestaan elää itsensä näköistä elämää, iästä huolimatta.

– Minulla on aina ollut velkaa, ja kun olen saanut vanhat velat maksettua, otan heti uutta. Rohkeutta ja luottamusta elämään pitää olla! Hilma-tätini sanoi aikoinaan, että pitää ojentaa jalkoja niin pitkälle kuin peitettä piisaa. Tätä neuvoa olen yrittänyt kuuliaisesti noudattaa. Kyllä siinä nivelet pysyvät väkisinkin notkeina, kun on koko ajan velkaa!

Myös Airan leukanivelet pysyvät kunnossa, siitä pitävät huolen lennokas tarinointi Hyrsylän Mutkassa vieraileville sekä luennot ja esiintymiset esimerkiksi vanhustenkodeissa. Airalta pulppuaa tarinoita aina. Onhan hänellä mistä ammentaa, elämänkokemusta ja värikkäitä tapahtumia löytyy vaikka muille jakaa.

Hyrsylän Mutkassa on lähes loputon määrä nähtävää. Valtavan nukkehuoneen lisäksi löytyy 200 nallea sekä mittava Disney-hahmojen kokoelma.

Tiluksilta löytyy 1700-luvulta peräisin olevia aittoja, joissa on vanhaa talonpoikaisesineistöä, vanhoja pitsejä ja paljon muuta. Kierroksen päälle kävijät saavat juoda ruusukupeista pullakahvit.

Pölyjen pyyhkimistä riittää, ja sen suorittaa kokoelman valtiatar itse.

– Ei antiikkileluihin kukaan muu voi koskea, koska kukaan muu ei osaa laittaa niitä takaisin paikoilleen samalla tavalla kuin minä.

Paitsi nalleille ja nukeille Airalla riittää huomiota ja elämäniloa jaettavaksi myös ympärilleen. Hänet on valittu mm. vuoden onnellisimmaksi suomalaiseksi, vuoden yrittäjänaiseksi ja vuoden innostajaksi. Hän on ollut rohkaiseva esimerkki monelle naiselle siitä, miten johonkin ikään ei kannata jämähtää. Jatkuvasti jollekin avautuu se, miksi hänkin ei voisi tehdä niin kuin mieli tekee ja lakata miettimästä sitä, mitä muut ajattelevat.

Aira osaa elää omalla tavallaan. Vaikka 90 ikävuotta häämöttää kahden vuoden päässä, hän pukeutuu kuin teini, koska se tuntuu hänestä sopivalta ja mukavalta.

Airalla on kolme kotia. Yhden niistä hän suunnitteli siltä varalta, että vanhuus yllättää. Nyt se on vielä tyhjillään.

– Ihminen on juuri niin vanha kuin miksi itsensä tuntee, Aira itse toteaa.

Aira arvelee, että ilman Hyrsylän Mutkaa hänellä tuskin olisi nykyisen kokoista lelukokoelmaa. Kun talosta kuitenkin tuli matkailukohde, hän tahtoi sisustaa sen kodikkaasti ja vanhan ajan tyyliin. Eläminen lelujen keskellä saattaa olla jopa Airan pitkän iän ja nuorekkuuden salaisuus.

Muuramelaisen Ulla Salmisalmen mittavan maatuskakokoelman aarre on vuodelta 1946 oleva puunukke, josta koko keräileminen lähti. Perinteinen maatuska, venäjäksi matrjoshka, on hymyilevä nainen, jolla on koristeelliset vaatteet. Sen sisältä löytyy monta pientä maatuskaa, eli aina jotain uutta ihmeteltävää.

–Käydessäni isäni kotona oli aina hienoa saada katsella tuota nukkea ja jossain vaiheessa sain sen omakseni, Ulla kertoo.

Ullan lapsuudessa elettiin aikoja, jolloin Suomikin oli hiukan kuin kahtiajakautunut suhteessaan itänaapuriin. Hoitopaikassa Ulla nukkui päiväunet huoneessa, jossa oli paljon maatuskoja. Tiukasti oikeistolaisissa perheissä maatuskoja ei tuohon aikaan näkynyt.

– Näen asiat ja ihmiset väreinä. Niinpä tuijottelin maatuskojen ihania värejä ennen nukahtamistani.

Kun Ulla sai mummolastaan vanhan maatuskan, hän vaali sitä kuin kalleinta aarrettaan.

– Pikkuhiljaa aloin keräillä niitä, kun niitä alkoi näkyä enemmän esimerkiksi kirpputoreillakin.

Keräilijälle tärkeintä ei kuitenkaan ole se, että kyseessä on maatuska, vaan jokaisella on tarina. Osan ovat kaverit tuoneet tuliaisina.

– Tiedän jokaisen maatuskan lähtöpisteen tai keneltä mahdollisesti olen saanut. Itse ostetuissa täytyy olla väri tai muoto, joka puhuttelee.

Ullalle on myös tärkeää se, että maatuskan ilme on lempeä ja iloinen.

– Se symboloi ehkä lapsuuden turvallisuuden tunnetta.

Sisäkkäin olevia nukkeja on yleensä pariton määrä, mikä kuvaa venäläisessä perinteessä jatkuvaa elämää, kun parillinen on vertauskuva elämän päättymisestä. Maatuska onkin eräänlainen hedelmällisyyttä ja jatkuvuutta symboloiva esine.

Maatuskasta sanotaan , että se olisi oikeasti japanilaista alkuperää ja tullut Venäjälle 1800-luvun loppupuolella. Nykyään maatuskoita on matkamuistomyymälöissä melkein joka makuun. On perinteisiä naishahmoja eri tavoilla koristeltuna, Venäjän ja Neuvostoliiton poliitikkoja, muusikoita, urheilijoita, presidenttejä, länsimaisia viihdemaailman tähtiä, urheilijoita, venäläisiä säveltäjiä ja satuhahmoja.

– Ne eivät minua kiinnosta eikä minulla ole myöskään tullut tarvetta kerätä maatuskan oheistuotteita, kuten kasseja, pyyhkeitä ja muuta mitä nyt on tullut markkinoille, kun maatuskat ovat ikään kuin muodissa.

Nyt maatuskoista ovat tosiaan kiinnostuneet muutkin ja hinnat ovat kirppareillakin nousseet. Tälläkin hetkellä suuri osa Ullan maatuskoista on eräässä näyttelyssä Tampereella, jolloin niitä pääsevät katselemaan myös muut puisiin nukkeihin ihastuneet. Mutta maatuskasuvun kantaäiti, mummolasta saatu puunukke, pysyy paikoillaan eikä matkustele mihinkään. Sen tunnearvo tekee siitä korvaamattoman.

Ensi vuonna Ullan kokoelman vanhin matrjoshka viettää 80-vuotisjuhliaan. Ulla ei tiedä, syntyykö maatuskaperheeseen enää uusia jäseniä. Mutta seistessään ja katsellessaan hyväntahtoinen ilme kasvoillaan keittiön yläkaappien päällä ne puhuttelevat omistajaansa yhä edelleen.

– Joka aamu aamukahvia juodessani katselen niitä.

”Minulla on aina ollut velkaa, ja kun olen saanut vanhat velat maksettua, otan heti uutta.”
”Näen asiat ja ihmiset väreinä. Niinpä tuijottelin maatuskojen ihania värejä ennen nukahtamistani.”