Hanna Sumari syö paljon vihanneksia joka aterialla ja muistaa juoda tarpeeksi vettä

Hanna Sumari on aina tiedostanut terveellisen ruoan merkityksen ja sen takia valmistanut ruoan mielellään itse. Hän on perheensä arkiruoanlaittaja, joka lähti löytöretkelle uusien makujen maailmaan. Löytyi valtava määrä reseptejä, joilla voi yhtä aikaa ruokkia ja hurmata. Alkoi syntyä myös omia ruokaohjeita.

Teksti: Tarja LehtolaKuvat: Tuukka Koivisto ja Rimma Lillemägi

Kun on kolmenkymmenen vuoden aikana valmistanut joitakin tuhansia arkipäivällisiä alusta loppuun itse, lopulta käy, että kyllästyy ruoanlaittoon ja niihin samoihin ruokiin, joita tekee aina uudelleen ja uudelleen.

– Kokkaaminen alkoi olla ikävä pakko. Kaipasin uusia makuja, uusia raaka-aineita sekä ennen kaikkea iloa ja oivalluksia keittiöpuuhiin, Hanna Sumari kertoo.

Hän on aina harrastanut liikuntaa.

– Kaksi vuotta sitten tutustuin Fustraan, joka oli itselleni aivan uusi liikuntalaji. Silloin ruokailutottumukseni muuttuivat aika paljon ja voi sanoa, että ”koin herätyksen”. Tajusin välipalojen tärkeyden ja aloin kiinnittää enemmän huomiota rasvoihin ja sokereihin.

Ruoan täytyy olla terveellistä ja hyvää, mutta harvoin kokki haluaa seistä tuntikausia hellan vieressä.

– Meillä arkiruoka pitää saada pöytään nopeasti. Aineksien tulee löytyä lähikaupasta ja ruuan täytyy olla terveellistä, ilman mitään erityistä ruokavalioaatetta. Minun maailmassani tämä tarkoittaa vihanneksia, vähäistä rasvan käyttöä, lihaa, kanaa ja kalaa.

Kuulostaa hyvin järkevältä, mutta Hanna Sumarin maailmassa ei kuitenkaan ryppyotsaiselta.

Viikonloppuisin perheessä kyllä sitten on aikaa hifistellä ruoanlaiton ja makujen ympärillä.

– Kolmesta tyttärestämme yksi asuu vielä kotona. Harrastamme kaikki paljon liikuntaa, ja ruoka on siksi tärkeä asia. Myös yhteisestä ruokailuhetkestä halutaan yrittää pitää kiinni.

Koko perhe on aina syönyt samaa ruokaa, allergioita ei onneksi ole.

– Ja periaatteena on aina ollut, että sitä syödään, mitä on tarjolla. Ja hyvin on maistunut. Tässä onkin tärkeä pointti. Se joka ruuan kotona valmistaa, voi myös muokata perheen ruokailutottumuksia. Se on tärkeä asema! Sumari toteaa.

Moni haluaisi ottaa terveelliset eväät mukaan päivän rientoihin, mutta toteutus ei ole aina helppoa.

– Eväät kannattaa tehdä illalla valmiiksi, aamukiireessä ne jäävät kyllä tekemättä. Jos työpaikalla tai koulussa ei ole jääkaappia eväiden säilytystä varten, kannattaa käyttää eväissä pakastemarjoja jäisinä. Ne pitävät smoothiet tai raakapuurot kylminä ja sulavat sopivasti siihen mennessä, kun on aika syödä.

Hanna Sumari halusi, että ruoka on hyvää, se valmistuu nopeasti, on terveellistä ja siinä on uusia makuja. Niinpä Syntyi kirja Pienet suuret reseptit. Kirjan kauttaaltaan yksinkertaisissa resepteissä on valtavasti pähkinöitä, joita Sumari kertoo rakastavansa.

Painonhallintaan Sumarilla on omat vinkkinsä.

– Pyrin syömään kolmen–neljän tunnin välein, jolloin nälkä ei kasva niin suureksi, ettei mikään riitä. Liian nälkäisenä ahmii tai tekee huonoja valintoja, kuten suklaapatukat tai wienerit. Syön paljon vihanneksia joka aterialla ja muistan juoda tarpeeksi vettä. Juon myös maitoa, mutta muuten vältän kaloreita juomien muodossa. En juo tuore- tai muita mehuja ja käytän alkoholia todella vähän. Ja tietysti täytyy liikkua. Itse istun usein likaa ja liikun liian vähän. Siitä tulee huono olo!

Hanna Sumari on ollut mukana kokoamassa kirjaa Välipalat - virtaa superfoodeista, ja hänellä on tietenkin siinä omat suosikkinsa.

– Mustaherukka-chiavanukas on ykkönen, koska se on hyvää, helppotekoista ja kaunista. Hyvänä kakkosena tulevat energiapatukat, koska ne valmistuvat kahdeksassa minuutissa, ovat terveellisiä eikä niissä ole lisäaineita, kuten valmiissa vastaavissa yleensä on.

Sumari on omien reseptiensä elävä esimerkki siitä, miten syömisellä voi vaikuttaa vireystilaansa.

– Jälkiruoat eivät kuulu arkeeni, mutta vieraat kuuluvat. Heille on kiva tarjota aterian päätteeksi jotain hyvää, joka valmistuu nopeasti ja vaivattomasti. Siksi makeat tarjottavat ovat usein hedelmistä koottuja juttuja, vaikka rakastankin leipomista.

”Makeat tarjottavat ovat usein hedelmistä koottuja juttuja, vaikka rakastankin leipomista”

Kuka?

Hanna Sumari

* Syö tarpeeksi usein, 3–4 tunnin välein.

* Syö hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi kalasta, avocadosta ja pähkinöistä.

* Vältä valkoista vehnää, suosi kokojyvää.

* Syö paljon kasviksia ja nauti niistä.

* Älä syö sokeria päivittäin ja pidä tolkku suolan myös käytössä.

Hanna Sumari esittelee kahta kirjaansa Pienet suuret reseptit ja Välipalat – virtaa superfoodeista sekä tarjoilee molempien kirjojen resepteillä valmistettuja pikkumaistiaisia Kärkkäisen Lahden tavaratalossa lauantaina 28.3.2015 klo 12–15.

- 56-vuotias.

- TV-toimittaja, juontaja. Viimeisimpinä Suomen kaunein koti ja Suomen kaunein piha -ohjelmat. Suomen kaunein piha alkaa uutena ohjelmana huhtikuun alussa.

- Keittokirjailija: Pienet suuret reseptit ja Välipalat – virtaa superfoodeista.

- Naimisissa, kolme aikuista tytärtä.

- Asuu Espoossa.

- Harrastaa moottoripyöräilyä, Fustraa ja joogaa.

- Positiivisen elämänasenteen puolesta puhuja.