Miekka sopii jokaisen käteen

”Elämäntaito muistuttaa miekkailutaitoa – on varauduttava yllättäviin pistoihin ja kuitenkin on koko ajan seisottava lujana ja horjumattomana.” Rooman keisarin ja filosofin Marcus Aureliuksen lausahdus kestää aikaa ja muistuttaa miekan ja miekkailun pitkästä historiasta.

Teksti: Ari SteniusKuvat: Elisa Kaurala, Teemu Harjumaa sekä arkisto

Oletus, että miekkailu olisi isketty Suomen maaperään ja härmäläisten tietoisuuteen aivan äskettäin, on nopeasti vääräksi todistettu.Väitöskirja miekkailusta esitettiin Turun yliopistossa jo 1697, ja 1700-luvulla Turussa yhtenä oppiaineena oli miekkailu.

Miekka on ollut taisteluväline pronssikaudelta (yli 1000 vuotta eKr.) pitkälle 1800-luvulle, jolloin ampuma-aseet syrjäyttivät miekan. Miekka oli kaksintaistelujen väline, kunnes kaksintaistelut kiellettiin lailla 1800-luvulla.

Paini, nyrkkeily ja miekkailu ovat vanhimpia kilpailulajeja.

Nämä kamppailulajit ovat tuhansia vuosia vanhoja ja ovat kuuluneet aina nykyaikaisten olympialaisten (1896 alkaen) kilpalajeihin.

Monipuolisesti lapsena liikuntaa harrastanut Teemu Tokola tarttui juniorina myös miekkaan – ja ote on pitänyt.

– Miekkailussa minua kiinnosti alusta alkaen sen äärimmäinen monipuolisuus: miekat tasoittavat ottelijoiden fyysisiä eroja, ja lopulta on mahdoton sanoa, mikä ominaisuus on ratkaiseva, kertoo Tokola mietteliään oloisena.

– Lajissa tarvitaan taktiikkaa, pelisilmää, koordinaatiota, rytmitajua, hyviä motorisia taitoja, nopeutta, mutta toisaalta, jos jotain puuttuu, sitä voi kompensoida muilla alueilla, luettelee miekkamies, mutta muistuttaa jotain yhteistä olevan menestyvillä miekkailijoilla.

– Tutkimuksissa on huomattu, että korkean tason miekkailijoilla ainut kaikille yhteinen ominaisuus on kädenojennuksen nopeus!

Teemu Tokola pitää ajatuksesta, että miekkailu on peli, kahden miekkailijan ottelu.

– Miekkailu on vahvasti pelaamislaji. Peli/ottelu on hetki, jossa voima tai tekniikka ei yksin tai yhdessä ratkaise, vaan kaksikko taistelee keskenään, kumpi juuri nyt ja juuri tässä tilanteessa antaa tai saa miekasta, filosofoi Tokola.

Lajin viehättävyyksiin kuuluu tasa-arvo. Sukupuoli, ikä tai paino ja voima eivät anna ratkaisevaa etua.

– Meillä on perheitä, jotka harrastavat miekkailua, eikä illan treeniottelun voittajaa voi sanoa, vaikka vastakkain olisi viisikymppinen isä ja 12-vuotias tyttö. Kun hetki lyö, niin voittaja voi olla kumpi hyvänsä.

Suomen mestari Tokola on tyytyväinen, että Oulun Miekkailuseurasta on löytynyt uskallusta katsoa maailmalle palkkaamalla Javier Menéndezin seuran valmentajaksi.

– Itselleni mahtavin kokemus urallani on ollut se, kun palkkasimme ulkomaisen huippuvalmentajan seuraamme. Javier on ikäiseni, mutta huipputasolla menestynyt entinen kilpamiekkailija, ja hänen kanssaan olen todella päässyt kehittämään itseäni. Motivaatio on pysynyt korkealla, kun ympärillä on hyvä joukko valmentajia, innokkaita nuoria sekä vanhoja miekkailijoita, ja on saanut tehdä töitä rakastamansa lajin parissa, sanoo 35-vuotias Tokola.

Tokola kannustaa ihmisiä tutustumaan lajiin, joka ei ole kallis eikä vaadi huippuolosuhteita tai valtavasti harrastajia.

– Miekkailu sopii loistavasti Suomeen ja myös pienemmille paikkakunnille: kilpakumppanien ei tarvitse olla samanikäisiä tai -painoisia, eli pienelläkin porukalla voi saada hyvää harjoittelua aikaan, ja sisälajiksi lajin harjoitteluun riittävät vaatimattomatkin puitteet.

”Meillä on perheitä, jotka harrastavat miekkailua, eikä illan treeniottelun voittajaa voi sanoa, vaikka vastakkain olisi viisikymppinen isä ja 12-vuotias tyttö.”

Kuka?

Mitä?