Porokylän Leipomo tekee vastavuoroista yhteistyötä kehitysvammaisten toimintakeskusten kanssa

Kehitysvammaisia työllistävissä toimintakeskuksissa Nurmeksessa ja Lieksassa sujahtaa vuosittain noin 200 000 tuotetietotarraa Porokylän Leipomon myyntipakkausten kylkeen.

Teksti: Reetta ReinmanKuvat: Porokylän Leipomo

Porokylän Leipomon lähettämön ja pakkaamon työnjohtaja Mika Peiponen on tyytyväinen leipomon ja kehitysvammaisten toimintakeskuksien väliseen yhteistyöhön.

– Toimintakeskuksissa leipomon toimintapaikkakunnilla Nurmeksessa ja Lieksassa sellaiset Porokylän Leipomon tuotteiden myyntipakkaukset, joilla ei ole valmista omaa pussia tai rasiaa, tarroitetaan kunkin tuotteen tuotetiedot sisältävillä tarroilla. Leipomon työntekijöiltä vapautuu runsaasti työaikaa, kun tarroittaminen tehdään toimintakeskuksissa. Toimintakeskuksien työntekijät puolestaan ovat erittäin onnellisia tästä työstä. He aina innokkaasti odottavat tarroitettavaa, ja jos kuluu muutama viikko, ettei tarroitettavaa ole, he jo kyselevät perään.

Tarroittajat saavat työstään myös ns. työosuus- ja kannustusrahaa.

Toimintakeskuksissa tarroitetaan vuosittain noin 200 000 Porokylän Leipomon myyntipakkausta. Yhteistyö on alkanut vuonna 2009. Peiponen on tyytyväinen paitsi työn laatuun, myös toimintakeskusten hygieniaan.

– Ennen tarroittamisen aloittamista toimintakeskuksissa kaikki työtasot aina pestään ja desinfioidaan, käsihygieniasta tarroittajat ovat hyvin tarkkoja. Tarroittaminen tapahtuu sille varatussa erillisessä tilassa.

Porokylän Leipomolla on Nurmeksessa noin 4000 neliön tuotantotilat, Lieksan leipomossa on neliöitä reilut tuhat.

– Nurmeksen leipomoamme laajennettiin kolme vuotta sitten, silloin se laajeni puolella 2000 neliöstä reiluun 4000 neliöön. Lieksan leipomossa tehtiin laajennus tämän vuoden alussa, toinen laajennus on tarkoitus aloittaa vielä loppuvuodesta tänä vuonna, Peiponen kertoo.

Myymäläleipomot Porokylän Leipomolla on Joensuun Prismassa ja Kouvolan Veturissa.

Henkilökuntaa Porokylän Leipomossa on 100. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli noin 12 miljoonaa euroa. Ruisleipien osuus Nurmeksen toimipisteen tuotannosta on noin 60 %, myös karjanpiirakoilla ja erilaisilla kukoilla on iso osuus tuotannosta. Ruisjauhoja yritys jalostaa leiviksi vuosittain noin kaksi miljoonaa kiloa.

30 prosenttia Porokylän Leipomon liikevaihdosta tulee gluteenittomista leivonnaisista: gluteenittomista ruoka- että kahvileivistä, joita yritys valmistaa yhteensä pariakymmentä eri artikkelia. Gluteenittomat leivonnaiset ovat tulleet yrityksen valikoimiin 2014. Niiden valmistus on keskitetty Lieksan toimipisteeseen, siellä ei leivota muita kuin gluteenittomia tuotteita.

– Gluteenittomien ruoka- ja kahvileipien menekki kasvaa koko ajan, toisaalta myös kilpailu niitä leipovien leipomoiden välillä kiristyy, toteaa Peiponen.

Porokylän Leipomo on aloittanut toimintansa 30 vuotta sitten.

”– Ennen tarroittamisen aloittamista toimintakeskuksissa kaikki työtasot aina pestään ja desinfioidaan, käsihygieniasta tarroittajat ovat hyvin tarkkoja.”