Homeopatian tarkoituksena on vahvistaa ihmisen omaa elinvoimaa

Sekä asiakkaidensa, itsensä että kolmen lapsensa hoidossa Katja Rikala luottaa homeopatiaan. Koliikkivauvojen oloa Katja helpottaa vauvahieronnalla, ruokavaliohoidolla ja homeopatialla. Hän jatkaa edesmenneen anoppinsa, vauvahieronnan Suomeen tuoneen Kirsti Rikalan perinteitä.

Teksti: Reetta ReinmanKuvat: Katja Rikala

K atja Rikala tutustui homeopatiaan ensimmäisen kerran 10-vuotiaana. Hänen äitinsä opiskeli tuolloin homeopatiaa. Katja-tyttären heinäallergiaa ja astmaa hoidettiin homeopatialla. Se auttoi. Sitten Katja vähän unohti koko homeopatian, kunnes sai omia lapsia ja hoiti heitä, esimerkiksi lasten korvatulehduksia, kuumeilua ja vatsaongelmia homeopatialla. Katjan lapset ovat 10-, 8- ja 4-vuotiaat.

– Lapsemme sairastavat todella vähän, ja silloin kun he ovat sairaina, hoidan heitä aina homeopatialla. Antibioottikuureja lapsemme eivät ole saaneet lainkaan.

Vanhempia lapsiaan homeopatialla hoitaessaan Katjalla oli vaikeuksia saada homeopaatin vastaanottoaikaa, silloin kun sitä tarvittiin. Hän päätti opiskella itse homeopaatiksi. Diplomi homeopaatiksi Katja on valmistunut Transformational School of Homeopathy Helsingistä. Diplomityönsä hän teki rokotteista, rokotehaitoista ja niiden hoidosta homeopatialla.

– Diplomi homeopaatin opinnot käsittävät peruslääketieteen opinnot, homeopatian filosofian, metodologian, lääkeaineiden ja oirehakemiston, sekä terapeutin ja itsekehityksen taitojen syventävät opinnot. Lisäksi opintojen keskeisenä osana on opetusklinikka, Katja kertoo.

Tammikuusta 2016 Katja on ollut Suomen Homeopaatit Ry:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on myös Suomen Terveysjärjestön jäsen.

Homeopatia on yli 200 vuotta vanha luonnonlääketieteellinen metodi, joka hoitaa ihmistä kokonaisuutena, ei vain hänen sairauttaan.

– Homeopatia pyrkii aina hoitamaan syytä oireen takaa, Katja kiteyttää.

Yleensä ensimmäinen vastaanottokäynti homeopaatilla kestää noin puolitoista tuntia.

– Homeopaatti haastattelee tarkasti asiakkaansa. Haastattelun avulla pyrimme selvittämään asiakkaan kokonaistilanteen: muun muassa, miten keho toimii, millainen on asiakkaan ruokavalio, millaista liikuntaa hän harrastaa, millainen on työ, millainen on stressitilanne.

Homeopatia on maailmassa toiseksi eniten käytetty hoitomuoto ja useissa maissa sairausvakuutusten korvauksen piirissä.

– Homeopatia on kokonaisvaltaista, lempeää luonnonlääketiedettä, jonka tarkoituksena on vahvistaa ihmisen omaa elinvoimaa.

Katjan mukaan homeopatia sopii kaikille vauvasta vaariin, raskaana oleville sekä eläimille. Homeopatialla voidaan hoitaa niin kroonisia kuin akuuttejakin tilanteita.

– Akuutit vaivat voivat helpottaa varsin nopeastikin, kroonisten sairauksien kohdalla vaaditaan enemmän aikaa ja seurantakäyntejä.

Homeopatian pääperiaate on samankaltaisuuden laki.

– Tämä tarkoittaa sitä, että aineet, jotka aiheuttavat oireita, voivat niitä myös parantaa. Esimerkiksi sipuli aiheuttaa kuorijalleen nuhan kaltaisia oireita: silmien kirvelyä ja vuotamista sekä nenän valumista. Allium Cepa, homeopaattisesti sipulista valmistettu lääkeaine, tulee usein kysymykseen nuhan hoidossa.

Katjan anoppi, edesmennyt Kirsti Rikala on tuonut Suomeen vauvahieronnan ja kirjoittanut oppaita koliikkivauvojen hoidosta sekä hoitanut tuloksekkaasti koliikista kärsiviä vauvoja. Katja jatkaa anoppinsa jalanjäljissä auttaen koliikkivauvoja.

Katja kertoo, että suomalaisista vastasyntyneistä noin 13 prosentilla on vaikea ja 30 prosentilla lievä koliikki.

– Koliikin aiheuttajaa tai syntytapaa ei virallisesti tunneta. On arveltu, että kyseessä on monen tekijän kokonaisuus, joka liittyy vauvan kehityksen aiheuttamiin muutoksiin. Olennaisin on äidin ruokavalio.

Katja neuvoo, että epätavallisen runsaasti itkevä vauva kannattaa viedä lääkäriin, jotta varmistettaisiin, ettei itku johdu jostakin sairaudesta, vaan koliikista.

– Lääkärin diagnoosin jälkeen voidaan tehdä hierontaan, homeopatiaan ja ruokavalioon perustuva hoitosuunnitelma.

Katja suosittelee vauvahierontaa kaikille vauvoille, ei pelkästään koliikista kärsiville vauvoille.

– Vauvahieronnassa kosketus ja lämpö lisäävät vauvan verenkiertoon oksitosiinihormonia, joka saa aikaiseksi fysiologisen rauhoittumisreaktion sekä kasvattaa kasvuhormonitasoa ja on näin suorassa yhteydessä vauvan kasvuun ja terveyteen. Kosketus edistää vauvan kasvua ja terveyttä, koska se muun muassa tukee immuunijärjestelmää. Kosketusta tarvitaan myös ravinnon imeytymiseen ja sen varastointiin. Turvallisessa ihokosketuksessa vauvan energia säästyy olennaiseen: vitaalitoimintojen ylläpitämiseen, ei pelkoon, Katja kertoo vauvahieronnan hyödyistä.

Katjan omat ”vauvat”, 10-, 8- ja 4-vuotiaat, nauttivat edelleen suunnattomasti, kun äiti hieroo heitä.

Katja korostaa , että yhtä lailla kuin vauvoille hieronta tuottaa aikuisellekin niin fyysistä kuin psyykkistä hyvän olon tunnetta. Se vilkastaa verenkiertoa ja nopeuttaa aineenvaihduntaa. Katja hieroo myös aikuisia. Hänen antamansa hieronta on perinteistä pehmytosakäsittelyä, jolla pyritään laukaisemaan lihaskireyksiä ja jännityksiä.

– Hieronnassa käytän erilaisia otteita, muun muassa sivelyitä, pusertelua, hankausta, täristystä, taputusta ja venyttäviä otteita.

Itseään Katja hoitaa homeopatialla, hänellä on oma vakiohomeopaatti. Hän on alkanut liikkua enemmän ja raivannut kalenteriinsa enemmän aikaa omalle itselleen. Kaikkiruokainen Katja suosii ruokavaliossaan kasviksia. Hän syö myös lihaa, maito- ja viljatuotteita hän pyrkii syömään vähemmän.

”– Lapsemme sairastavat todella vähän, ja silloin kun he ovat sairaina, hoidan heitä aina homeopatialla.”
”– Kosketus edistää vauvan kasvua ja terveyttä. Se muun muassa tukee immuunijärjestelmää.”

KUKA?

Katja Rikala

MITÄ?

Pidetään syysflunssat loitolla

- 39-vuotias

- Syntynyt Ruotsissa, asunut lapsuudessa Lahdessa ja Oulussa, pitää Oulua kotikaupunkinaan

- Asuu Helsingissä

- Perheessä aviomies ja kolme lasta: 10- ja 8-vuotiaat tyttäret ja 4-vuotias poika

- Työskentelee homeopaattina ja vauvahierojana, tekee hierontahoitoja myös aikuisille ja hoitaa koliikista kärsiviä vauvoja

- Katjan vastaanotto on pääasiallisesti Helsingissä, mutta sopimuksen mukaan myös Oulussa ja Ylivieskassa

- Katjan tavoittaa 050-376 1449 tai katja.rikala@integrita.fi

Katja Rikala suosittelee syysflunssien karkoittamiseksi:

- inkivääriä

- sipulia

- valkosipulia

- D-vitamiinia

- sinkkiä