Villasukkateollisuus siirtyi pääkaupunkiin – ja maltillisen kasvun myötä tähdätään maailmalle

Helsingin Villasukkatehtaalle astuessa kostean lampaanvillan tuoksu täyttää tilan, ympäröivä teollisuuskeskittymä unohtuu ja mieli rauhoittuu. Tehtaan patruuna Jukka-Pekka Kumpulainen saattaa vieraan salin puolelle, antiikkiselle massiivipuupöydälle katetun kahvitarjoilun äärelle. Kännykän patruuna pyytää ystävällisesti asettamaan äänettömälle. Tietokoneen sijasta viereisellä työpöydällä komeilee aktiivikäytössä oleva Valtion Rautateiden lankapuhelin 1940-luvulta.

Teksti: Kullervo KankiKuvat: Jere Virta, Mikael Kaplar ja Siiri Rehula

Työrauha on äärimmäisen tärkeää. Nykyään kaikkien pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa, mutta se johtaa vain kasvavaan stressiin ja ajatusten pirstaloitumiseen. Olen huomannut, että kun mieli lepää, työkin sujuu sutjakammin, Jukka-Pekka Kumpulainen kertoo tyynellä äänellä.

Myös työntekijät jättävät aamulla kännykkänsä niille tarkoitettuun puiseen kaappiin. Taukojen pitämisestä huolehditaan, ja niiden aikana voi vastailla viesteihin tai soittaa tarpeellisia puheluita. Tietokoneita ei tehtaan yleiskuvassa näy, sillä sähköpostiyhteyksiä hoidetaan erillisestä atk-huoneesta. Miljöö on tarkoituksellisesti säilytetty vanhan ajan tyyliin rauhoittavana ja seesteisenä.

– Miellyttävä työympäristö on kaikkien yhteinen etu. On mukavaa tulla töihin, kun kaikkialla on siistiä ja rauhallista. Tehdastyö on kuitenkin hyvin ruumiillista, joten taukojen ja hyvän ilmapiirin merkitys korostuu, sanoo Kumpulainen. Taustalla vanha putkiradio soittaa hiljaa Olavi Virtaa.

Siirrymme tehdassaliin. Kumpulainen käynnistää neulomakone Maijan, ja hypnoottinen nakutus täyttää tilan. 75-vuotias neulomakone toimii edelleen luotettavasti, valmistaen tasaisella tahdilla perinteisten karstavillasukkien raakaneuletta. Yhden villasukan koneelliseen työstöön kuluu noin kolme minuuttia, jota seuraavat kaikki käsityövaiheet. Yhteensä yhden sukan valmistuminen kestää noin 45 minuuttia.

– Tässä on valtava määrä käsityötä mukana. Koska työ on myös hyvin tarkkaa, ei niskaan hengittäminen hyödytä ketään. Toinen tekee jonkun asian nopeammin, toinen hitaammin. Ihmisinä ja työntekijöinä molemmat ovat tietenkin samanarvoisia.

Työntekijöiden tapaan myös jokainen kone on yksilö, ja niillä on myös omat nimensä. Muita käynnissä olevia neulomakoneita ovat nimiltään muun muassa Onni, Viljo ja Pekka. Ne pelastettiin Pirkkalasta, kun koko suomalainen perinteinen villasukkateollisuus oli tulossa tiensä päähän.

– Hämeen Sukan Pekka Katajala on tehnyt 45 vuoden uran perinteisten karstavillasukkien parissa, kehittäen samalla hyvin istuvaa lestiä ja rajua kulutusta kestävää neulemallia. Tajusin, että hänen eläköityessään koko teollisuus tulisi todennäköisesti kuolemaan Suomessa. 19 vuotta sitten lupasin Pekalle jatkaa hänen elämäntyötään, ja näin siinä sitten kävi.

Helpointa olisi ollut jatkaa työtä Pirkkalassa, mutta Kumpulainen halusi todistaa, että myös pääkaupungissa voi toimia perinteistä tuotantoa. Helsingin Villasukkatehtaan nykyinen konemestari Jukka Pesonen vieraili vuosien ajan Pirkkalassa purkamassa ja rakentamassa koneita ja kartuttaen hiljalleen tietotaitoaan. Kumpulainen korostaa, että järeät vanhat koneet vaativat päivittäistä huoltoa.

– Konemestari tekee koneille päivittäiset perushuollot, ja niiden lisäksi viikottaiset kattavammat huollot. Tämän lisäksi koneita tietenkin tarkkaillaan jatkuvasti. Oikein huollettuina ne kestävät kauemmin kuin kukaan meistä.

Helsingin Villasukkatehtaan nykyinen tuotantokapasiteetti on noin 70 000 paria vuodessa. Tulot menevät pääpiirteittäin työntekijöiden palkkoihin, sähköön, lankoihin ynnä muihin juokseviin kuluihin. Kysyntä on ollut kovaa, mutta Kumpulainen haluaa tehtaan kasvavan maltillisesti.

– Tärkeintä on itse työnteko. Se, että saamme valmistettua laadukkaita tuotteita, joiden takana voimme ylpeinä seistä, ja lisäksi maksaa itsellemme työstämme palkan. Eräs suuri ketju halusi ostaa meiltä koko vuosituotannon, mutta jouduimme kieltäytymään. Eihän meillä silloin olisi ollut toimitettavaa muille jälleenmyyjillemme. Tai sitten olisi pitänyt väkisin ja nopeasti nostaa tuotantotahtia, mikä ei tuntunut luontevalta.

YT-neuvotteluiden ja irtisanomisaaltojen keskellä Helsingin Villasukkatehdas on palkannut hiljalleen lisää henkilökuntaa. Rekrytoinnissa on avustanut pitkäaikainen yhteistyökumppani Uudenmaan TE-toimisto. Maltillista kasvua edustaa myös Helsingin Villasukkatehtaan vuoden alussa käynnistetty kansainvälistymishanke. Tavoitteena on hiljalleen laajentaa jälleenmyyjäketjua Eurooppaan, ja kolmen vuoden päästä tuottaa noin kolmasosa tuotannosta vientiin.

Villasukilla on kylmässä Suomessa pitkä historia. Niiden kutominen on kansanperinnettä, mutta osoittamassa hiipumisen merkkejä. Helsingin Villasukkatehtaalla selkeä myyntipiikki on luonnollisesti syksyn ja talven aikaan, mutta myös kesällä villasukkia menee yllättävän paljon.

– Retkeilijät, kalastajat, ratsastajat käyttävät villasukkia myös kesällä. Villahan on äärettömän hyvä materiaali, luonnollisesti hengittävä ja nopeasti kuivuva. Meidän yleismies on testaillut villasukkia vaelluksillaan Suomessa, Norjassa ja Portugalissa, myös kesällä. Ja käyttäväthän monet kaupunkilaisetkin villasukkia ympäri vuoden, vaikka käpertyessään kirjan pariin. Villa toimii.

Helsingin Villasukkatehtaan Patruuna Jukka-Pekka Kumpulainen on sattumoisin myös Pajatson maailmanmestari vuosilta 2007-2009. Vanhaa teknologiaa ja kotimaan historiaa arvostavalle Kumpulaiselle vanha 50 pennin pajatso edustaa tärkeää osaa suomalaista kulttuurihistoriaa.

– Pajatsoja oli ennen kaikkialla, ja itsekin pelasin niitä koko lapsuuteni. On kiinnostavaa, että pajatso löi Suomessa läpi niin kovaa. Eihän missään maailmalla ole ollut samanlaista pajatsokulttuuria kuin täällä. Millään muulla laitteella ei myöskään ole tehty niin paljon hyvää kansanterveydelle kuin tällä.

Kumpulainen omistaa itse vanhan 50 pennin pajatson, jonka kanssa hän kiertää erilaisia tapahtumia ja messuja. Treenitauosta huolimatta lyönti on kuulemma kuitenkin edelleen vireessä.

– Kyllä ne 50 000 harjoituslyöntiä jättivät jonkinlaisen jäljen tuonne lihasmuistiin. Tervetuloa vaan haastamaan, kun tavataan!

”Tavoitteena on hiljalleen laajentaa jälleenmyyjäketjua Eurooppaan, ja kolmen vuoden päästä tuottaa noin kolmasosa tuotannosta vientiin.”