Voimanlähteinä sähkömoottori ja 1.6-litrainen bensamoottori Volvon ensimmäinen farkkumalli
Koeajossa Hyundai IONIQ hybrid
Molemmat voimanlähteet voivat työskennellä myös samanaikaisesti, jos voimaa tarvitaan kovempaan kiihdytykseen. Järjestelmä valitsee aina sopivimman voimanlähteen. Kuljettajan ei tarvitse puuttua siihen. Hyundai IONIQ hybridissa korostuvat myös ympäristönäkökohdat.
Volvon farkkumallien historia juontaa vuoteen 1953 ja Volvo Duett -malliin. Volvo oli esitellyt jo vuonna 1944 PV444 henkilöauton, josta tuli hyvin suosittu houkuttelevan hintansa ja amerikkalaishenkisen muotoilunsa ansiosta.
Volvo päätti laajentaa tarjontaa ja valmisti autosta myös pelkkää alustaversiota, jonka päälle koriräätälit kehittelivät omia versioitaan. PV445 -mallissa oli sama tekniikka ja keula kuin PV444 henkilöautossa, mutta loput jätettiin koriräätälin taitojen ja asiakkaan mielikuvituksen varaan. Jo tuolloin omasta Volvosta sai tilattua hyvin yksilöllisen mallin.
Vuosien 1949 ja 1953 välisenä aikana PV445 -alustalle rakennettiin pakettiautoja, avolavoja, jakeluautoja ja farkkumalleja sekä myös muutama näyttävä avomalli.
Vuonna 1953 Volvo päätti valmistaa autosta oman farmarimallin, joka sai nimekseen Volvo Duett. PV445 ja Duett -malleissa käytettiin 1.4- ja 1.5-litraisia moottoreita. Vaihteisto oli 3-pykäläinen manuaali. Ensimmäinen farkkumalli ei ehkä tarjonnut vielä samaa mukavuutta ja varustelua kuin nykypäivän farmarit, mutta nopeasti huomattiin monikäyttöistä tilaa tarjoavan auton edut.
Tilavalle autolle oli myös kysyntää. Vuoteen 1960 mennessä PV445 ja Duett -malleja valmistui kaikkiaan 29 409 kappaletta.
Teksti ja kuvat: Janne Suomalainen
Hyundai esitteli viime keväänä Geneven autonäyttelyssä aivan uuden automallin, joka tuo mukavasti lisää virtaa Hyundain automallistoon. Hyundai IONIQ on siitä erikoinen uutuus, että sitä valmistetaan kolmena eri versiona: täyssähkö, hybridi ja ladattava eli pistokehybridi. Ensimmäisenä Suomen markkinoille on saapunut tämä hybridimalli.
IONIQ hybridin voimanlähteenä toimivat 1.6-litrainen bensamoottori sekä sähkömoottori. Nelisylinterinen, 1.6 GDI tarjoaa tehoa 105 hv ja vääntöä 147 Nm. Sen parina työskentelevän sähkömoottorin vastaavat arvot ovat 32 kW (43,5 hv) ja 170 Nm.
Vaihteistona on kuusinopeuksinen DCT-kaksoiskytkinvaihteisto, josta voima välittyy etupyörille. Ajaminen hybridillä ei poikkea juuri tavallisesta automaattivaihteisesta autosta, paitsi että ajo alkaa mukavan hiljaisesti pelkän sähkömoottorin voimin, jos akustossa vain riittää virtaa.
Ajotilanteen mukaan käytössä on joko sähkö- tai bensamoottori. Molemmat voimanlähteet voivat työskennellä myös samanaikaisesti, jos voimaa tarvitaan kovempaan kiihdytykseen. Järjestelmä valitsee aina sopivimman voimanlähteen eli kuljettajan ei tarvitse puuttua siihen.
Kun vaihdekeppi on D-asennossa, on autossa aina ECO-ajotila. Tällöin ajaminen on mahdollisimman taloudellista. Vaihteistosta löytyy myös sporttisempi S-tila, joka tarjoaa hieman paremman suorituskyvyn päästäen moottorin kierrokset korkeammalle.
Hybridijärjestelmän yhteenlaskettu huipputeho on 141 hv ja vääntö 265 Nm. Auton suorituskyky riittää hyvin normaaliajoon, mutta ihan sporttiseksi meno ei viellä näillä tehoilla yllä. Hybridijärjestelmän edut ovatkin taloudellisuudessa. Auton yhdistetty kulutus on 3,4 l/100km ja CO2-päästöt 79 g/km. Tämä merkitsee melko kohtuullisia ylläpito- ja käyttökustannuksia.
Todellinen kulutus riippuu paljon ajotavasta ja ajoreitistä. Sähkömoottori parantaa taloudellisuutta erityisesti kaupunkiajossa, missä ajonopeus vaihtelee jatkuvasti ja nopeudet ovat hitaita. Vaikka pelkän sähkömoottorin voimin on mahdollista ajaa jopa 120 km/h, on maantienopeuksissa taloudellisempaa käyttää bensamoottoria.
Sähkömoottori saa energian litium-ioni-polymeeri-akkupaketilta, joka latautuu ajon aikana bensamoottorin ollessa käytössä. Tällöin sähkömoottori toimii generaattorina ladaten akkuja. Lisäksi esim. jarrutusenergia otetaan talteen ja käytetään akkujen lataamiseen. Akkupaketti on sijoitettu takapenkin alle. Näin se ei vie tilaa matkustamosta tai tavaratilasta, jota löytyy 443 litraa.
Hyundai IONIQ hybridin lähtöhinta Comfort-varusteilla on 27 990, mikä kuulostaa varsin kilpailukykyiseltä. Auton vakiovarustelu pitää sisällään mm. automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän, automaattisen kaksialueilmastoinnin, peruutuskameran, kosketusnäytöllä varustetun audiojärjestelmän, lämmitettävän ohjauspyörän, kaistavahdin ja sadetunnistimen.
Kattavampaan Style-varusteluun kuuluu vakiona lähes kaikki: navigointi, avaimeton lukitus- ja käynnistysjärjestelmä ja kattava turvavarustelu. Style-varustelulla auton hinta on 31 990 euroa, mikä kuulostaan varusteluun nähden jopa edulliselta. Oikeastaan ainoa lisävaruste Style-malliin on 1350 euron arvoinen nahkaverhoilu. Lisäturvaa ostajalle tuo Hyundai IONIQ hybridin 5 vuoden takuu ilman kilometrirajaa. Korkeajänniteakkujen takuu on 8 vuotta tai 200 000 kilometriä.
Hyundai IONIQ ei ole ainoastaan taloudellinen, vaan ympäristö on otettu huomioon myös muilla tavoin auton suunnittelussa. Esimerkiksi oviverhoilut on tehty kierrätetystä muovista yhdistettynä puujauheeseen ja vulkaaniseen kiveen.
Maalipinnoissa on käytetty ympäristöystävällisiä tuotteita, ja esimerkiksi eräiden komponenttien metalliväreissä on käytetty soijapavuista saatua öljyä. Näin voidaan osaltaan vähentää riippuvuutta raakaöljystä ja siitä johdetuista tuotteista. Kierrätys- ja ympäristöystävälliset materiaalit helpottavat aikanaan myös auton kierrätystä.
”– Oviverhoilut on tehty kierrätetystä muovista yhdistettynä puujauheeseen ja vulkaaniseen kiveen.”