Suomen kohtalon vuodet täyttävät opetusneuvos Erkki Hautamäen eläkepäivät:

Toisessa maailmansodassa Suomella oli tyypillinen pikkuvaltion kohtalo: olla suurvaltojen intressien hierinkivien välissä. Tätä lisäsi geopoliittinen asemamme, pitkä yhteinen raja Neuvostoliiton kanssa. Suomi säilytti itsenäisyytensä ja yhteiskuntajärjestelmänsä. Historioitsija Erkki Hautamäen mukaan tämä oli Mannerheimin ansiota. Marski rakensi perustan, jonka pohjalta Paasikiven ja Kekkosen oli hyvä jatkaa.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

Pieni Suomi – kuten pienen kansan kohtalona yleensä on – joutui toisessa maailmansodassa tahtomattaan suurvaltojen sotakiihkoiseen myllerrykseen: taustapoliittiseen juonitteluun, salaisten sopimusten ja petosten hämähäkinverkkomaisiin tapahtumakuvioihin. Suomella oli kuitenkin onni saada noina raskaina vuosina sotilaspoliittiseen johtoonsa kaukonäköinen ja päättäväinen, Suomen puolta viimeiseen saakka pitävä herrasmies: marsalkka C.G.E. Mannerheim. Marskilla oli laaja ja pitkäaikainen kansainvälinen kokemus ja kontaktit, joiden varaan Suomen pelastaneet sotilaalliset, mutta myös poliittiset linjaukset voitiin rakentaa. Näin toteaa opetusneuvos, reservin majuri Erkki Hautamäki.

Vuokatin urheiluopiston rehtorina 1970-1990 toiminut, Äänekoskella asuva Hautamäki, 87, on omistautunut eläkevuosinaan tutkimaan toisen maailmansodan vaiettua historiaa, sitä, joka hänen mukaansa pelasti Suomen. Tutkimuksensa hän on julkaissut vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan Suomi myrskyn silmässä Marsalkka C.G. E. Mannerheimin kansion S-32 salaiset asiakirjat vuosilta 1932-1949 Osa I 1932-1940. Toisen osan on tarkoitus ilmestyä tänä vuonna.

– Tutkimuksieni myötä pyrin todistamaan, että Suomen sodanaikaiset johtajat eivät syyllistyneet rikoksiin tai olleet syyllisiä niihin sotiin, joihin Suomi temmattiin mukaan 1939-1945. Suomen taistelu oli välttämätön, jotta itsenäisyys voitiin säilyttää. Ne rikokset, joista johtajiamme sodan jälkeen syytettiin ja joista heidät tuomittiin, olivat seurausta voittajavaltioiden, etenkin Neuvostoliiton, vaatimuksista, toteaa Hautamäki.

Hautamäki perustaa näkemyksensä asiakirjoihin, lausuntoihin ja tietoihin, joita hän on saanut selville tutkiessaan Suomen marsalkka Mannerheimin salaisen kansion S-32:n tietoja. Näitä hän on pyrkinyt yhdistämään muihin erittäin laajoihin lähdeaineistoihinsa rakentaessaan kokonaiskuvaa Euroopassa toisessa maailmansodassa – ennen, sodan aikana ja sen jälkeen – tapahtuneesta poliittisesta ja sotilaallisesta kehityksestä. Paljon on tarvittu ajattelutyötä, että erittäin monimutkaisen palapelin palaset ovat alkaneet loksahdella kohdalleen.

– Politiikassa ei tapahdu mitään sattumalta. Kun jotakin tapahtuu, voit lyödä vetoa siitä, että niin se oli suunniteltukin, Hautamäki siteeraa USA:n sodanaikaista presidenttiä F.D. Rooseveltia.

Marskin salaisessa S-32 kansiossa olevien tietojen oikeellisuudesta ja ylipäänsä kyseisen kansion olemassaolosta Hautamäki tuli tietoiseksi 1970-luvun alussa, kun Mannerheimin sodanaikainen henkilökohtainen erikoisagentti, Vilho Tahvanainen, kertoi siitä 1971 ilmestyneessä kirjassaan Erikoistehtävä. Hautamäen kiinnostus heräsi. Hän lähti selvittämään, miksi historiantutkimus on vaiennut näistä asioista.

– Ehkä yliopistotutkijoille historian uudelleenkirjoittaminen on myös arvovaltakysymys, pohtii Hautamäki.

Paasikivi ja Kekkonen olivat tietoisia Tahvanaisesta ja hänen tiedoistaan. Mitään ei saanut julkaista. S-32-kansion asiakirjat vaiettiin myös Pariisin rauhankonferenssissa 1947, vaikka Mannerheim oli pyytänyt Paasikiveä esittelemään ne Neuvostoliiton ja Englannin edustajille. Paasikivi ei näin tehnyt. Pelko oli liian suuri.

Myös Mannerheimin oli vaiettava niistä muistelmissaan ja karsittava käsikirjoituksesta kaikkien tärkeimpien ja samalla paljastavimpien hallussaan olleiden salaisten asiakirjojensa tiedot. Kylmän sodan aikaan jännitettä ei uskallettu kiristää.

– Tärkeimmistä tiedoista vaikeneminen oli erittäin raskas asia vanhalle ja jo hyvin sairaalle sotamarsalkalle, sanoo Hautamäki.

Erkki Hautamäki , mikä on olennaisin asia Mannerheimin toiminnassa Suomen pelastamisessa?

– Marski osasi nähdä erittäin monimutkaisten tapahtumakokonaisuuksien taustalla olevan punaisen langan; syyt, seuraukset, tapahtumien aikataulut ja kaikkien näiden keskinäisen yhteyden.

Mannerheim tunsi venäläiset, venäläisen yhteiskunnan, ihmisluonteen ja kulttuurin. Mannerheimilla oli pitkä ja kunniakas sotilasura (1889-1917) tsaarin Venäjän armeijassa. Häntä arvostettiin myös 1917 vallankumouksen jälkeen valtaan nousseessa neuvostojohdossa. Kosmopoliitikkona Mannerheim tunsi myös eurooppalaiset: saksalaiset, ranskalaiset, britit sekä amerikkalaiset. Hyvän kielitaitonsa ansiosta hän pystyi ajattelemaan ja keskustelemaan monilla kielillä, havaitsemaan viestinnän pienetkin vivahteet.

Sijaintimme oli Hautamäen mukaan Marskin ajattelun lähtökohta: Suomi ei voi koskaan voittaa Neuvostoliittoa sotilaallisesti. Meidän tulee elää naapurin kanssa hyvässä yhteistyössä niin poliittisesti, taloudellisesti kuin kulttuurisesti.

– Vähän ennen joulua 1941 Marski katsoi mietteissään Kaivopuiston kotinsa ikkunasta ja totesi itselleen: Saksa häviää tämän sodan. Tässä on Marskin äärettömän taitavan ja älyllisesti laaja-alaisen ajattelun olennaisin asia, jotta me saamme elää itsenäisessä Suomessa, sanoo Hautamäki.

Tätä näkemystään Marski oli varmasti pitkään miettinyt. Saksan operaatio Barbarossan nopea eteneminen kesällä ja syksyllä 1941 pysähtyi kuitenkin Moskovan ja Leningradin edustalle. Saksan reippaasti edetessä Suomen armeija olisi voinut hyökätä Leningradiin. Tätä Marski ei tehnyt.

– Tässä on meidän itsenäisyytemme ydin. Niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin psykologisesti äärimmäisen taitava Marskin päätös, alleviivaa Hautamäki.

Neuvostoarmeija oli huonossa hapessa. Mutta Hautamäen mukaan Marski tiesi, että Siperiasta on tulossa 40 divisioonaa Suomen mallin mukaan koulutettua neuvostojoukkoa, hiihtotaitoista ja lumipuvuin varustettua.

– Venäläinen ei kuollut kuoppaansa, vaan käveli Berliiniin!

Neuvostoliitossa tämä Marskin taitavuus muistettiin. Hautamäki kertoo esimerkin. Lokakuussa 1945 oli ensimmäinen jatkosodan jälkeinen Suomalainen Kulttuurivaltuuskunta kutsuttu käymään Moskovassa. Valtuuskunnan johtajana oli opetusministeri Johan Helo, jäseninä muun muassa Hertta Kuusinen ja Hella Wuolijoki. Upea vastaanottotilaisuus Stalinin johdolla järjestettiin Kremlissä Yrjön salissa. Salin seinällä oli kultaisin kirjaimin myös Yrjö-ristin saaneen C.G.E. Mannerheimin nimi. Ensi kertaa Stalinin tavatessaan Helo alkoi vuolaasti puhua ja pyydellä anteeksi Suomen armeijan Neuvostoliitolle aiheuttamia raskaita menetyksiä sekä sitä, että ”rikollisella menettelyllä Suomen armeija on kerrassaan häväissyt kansaansa ja sotilaskunniaansa.”

Stalin keskeytti Helon puhetulvan ja tokaisi närkästyneenä: ”Älkää te suomalaiset aiheetta halventako armeijaanne. Me jos ketkään tiedämme omasta kokemuksesta, että teidän pieni armeijanne on pystynyt sellaisiin sotilaallisiin suorituksiin, että jos eräissä paljon suuremmissa armeijoissa (tarkoitti lähinnä Ranskaa) olisi ollut samanlainen henki ja johto, niin koko toisen maailmansodan kulku olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi ja maailma olisi säästynyt monilta suurilta hävityksiltä ja suunnattomilta uhrauksilta.”

Stalin vielä lisäsi osoittaen sanansa suoraan Helolle: ”Sitä paitsi lisään vielä, että teillä suomalaisilla on marsalkka Mannerheimissa suuri ja realistinen sodanjohtaja, jolla on ammattisotilaalle poikkeukselliset valtiomiehen ominaisuudet.”

Helon ja muiden saapuvilla olleiden suomalaisten nolostuminen oli silmin nähtävä. Stalinin antama tunnustus Mannerheimille oli Suomalaiselle Kulttuurivaltuuskunnalle täydellinen ja odottamaton yllätys.

Opetusneuvos Erkki Hautamäen kirjan Suomi myrskyn silmässä kannessa on Mannerheim seisomassa suurimpana etualalla katse kaukaisuuteen suunnattuna. Musta varjo peittää kirjan alaosaan katoavan Hitlerin. Churchill , Roosevelt ja Stalin myhäilevät keskenään taustalla.

– Yksi herrasmies ja neljä konnaa! Hautamäki iskee silmäänsä.

Hautamäen kirjaa saa muun muassa Kärkkäisen tavarataloista.

– Marski antoi kaikkensa Suomelle ja itsenäisyydelle. Mutta kyllä kirjassani, sen tulevassa jatko-osassa ja koko tutkimustyössäni soi taustalla myös Karjalan kunnailla, toteaa Hautamäki.

Ennen kaikkea Hautamäki on Suomen, itsenäisyyden ja suomalaisen ihmisen asialla – kansan ääni.

Erkki Hautamäki kirjoitti ylioppilaaksi Äänekosken yhteiskoulusta 1950. Hänen kilpaurheilu-uransa oli hiihtopainotteinen. Kesät kuluivat yleisurheilun parissa. Äänekoskella oli kovat perinteet keihäänheitossa. Hautamäestä, lupaavasta keihäspojasta, tuli kuitenkin kymmenottelija. Kymmenottelijana hän on edustanut Suomea Helsingin Olympialaisissa 1952.

Hautamäki on valmistunut liikunnanopettajaksi Helsingin yliopistosta.

– Kesäisin olin töissä Äänekosken paperi- ja sellutehtaalla. Isäni toimi siellä työnjohtajana. Hän järjesti minulle mielestäni jatkuvasti liian kovia työurakoita, joista kerran valitin hänelle, että tunnen itseni kesän yleisurheilua ajatellen jäykäksi kuin sahapukin. Vastaus oli isäni tapojen mukainen ja varsin yksiselitteinen: Poika, kun susta tuloo herra, niin sun pitää tiätää, mitä tosi tyänteko on.

– Tällä kokemuksella rahoitin talvisin opiskeluni. Kärräsin Töölön sokeritehtaalla Helsingissä kivihiiltä opiskelupäivän päätteeksi illan ja joskus myös yön tunteina. Tuon ”korkeanpaikanleiriksi” kutsumani Töölön sokeritehtaan paikalla on nykyään Kansallisooppera, kertoo Hautamäki.

1930 syntyneen Erkki Hautamäen juuret ovat Lapualla. Äänekoskelle perhe muutti, kun hän oli 4-vuotias. Äänekoskelle hän on muuttanut takaisin 2006.

”Vähän ennen joulua 1941 Marski katsoi mietteissään Kaivopuiston kotinsa ikkunasta ja totesi itselleen: Saksa häviää tämän sodan.”
”Marski osasi nähdä erittäin monimutkaisten tapahtumakokonaisuuksien taustalla olevan punaisen langan; syyt, seuraukset, tapahtumien aikataulut ja kaikkien näiden keskinäisen yhteyden.”